Arvoisa rouva puhemies! Maaseudun elinvoimasta puhutaan usein kauniisti, mutta tulevaisuus maaseudulla ratkaistaan käytännön päätöksillä: sillä, missä kunnossa tiet ovat, pääseekö lapsi kohtuullisessa ajassa kouluun, onko yrittäjällä edellytyksiä investoida ja kuinka nopeasti apu saapuu hädän hetkellä. Maaseutupolitiikka on yleisesti ihmislähtöistä, jota teemoittavat hyvinvointi ja kokonaisturvallisuus. Käsittelyssä oleva maaseutupoliittinen selonteko antaa hyvän pohjan maaseudun kehittämiselle. Olennaista on kuitenkin se, miten sen tavoitteet toteutuvat käytännössä: kuntapäätöksenteossa, hyvinvointialueilla, maakuntahallituksessa ja täällä eduskunnassa. Koko Suomen pitäminen elinvoimaisena on samalla investointi kansalliseen turvallisuuteen, yrittäjyyteen ja huoltovarmuuteen. Mietinnön mukaan 95 prosenttia Suomen pinta-alasta on maaseutumaista aluetta. Näillä alueilla toimii 35 prosenttia yrityksistä ja maatilayritykset mukaan lukien 40 prosenttia. Maaseudun elinvoima on siis myös merkittävä kansantaloudellinen kysymys. Maa‑ ja metsätalous, matkailu, elintarvikejalostus ja monet muut pienyritykset tarvitsevat toimivat liikenneyhteydet, osaavaa työvoimaa ja ennakoitavan toimintaympäristön. Kotimainen ruuantuotanto, energiahuolto ja toimiva infra puolestaan vahvistavat Suomen kriisinkestävyyttä. Myös palveluiden saavutettavuudesta on huolehdittava. Koulujen, terveyspalveluiden, ambulanssien ja pelastustoimen palveluverkkoa ei voi tarkastella pelkästään väestömäärän tai yksikkökustannusten perusteella. Pitkät etäisyydet, saariston tieolosuhteet ja vuodenaikojen vaihtelu on otettava huomioon päätöksenteossa. Arvoisa puhemies! Haluan nostaa esille myös monipaikkaisuuden merkityksen saaristo‑ ja mökkikunnille. Esimerkiksi Varsinais-Suomen saaristossa monen kunnan väkimäärä moninkertaistuu kesäisin. Teitä, palveluita ja muuta infrastruktuuria tarvitaan huomattavasti suuremmalle joukolle kuin mitä kunnan virallinen asukasluku kertoo. Vapaa-ajan asukkaat tuovat kunnille ostovoimaa, yrittäjille asiakkaita ja alueille elinvoimaa. Samalla he lisäävät palveluiden ja infran tarvetta. Myös häiriötilanteisiin ja poikkeusolosuhteisiin varautumisessa on tiedettävä, kuinka paljon ihmisiä alueella todellisuudessa oleskelee. Pidänkin erittäin tärkeänä maa‑ ja metsätalousvaliokunnan esitystä monipaikkaisuuden tilastoinnin kehittämisestä. Meidän on tunnettava nykyistä paremmin kuntien todellinen, eri vuodenaikoina vaihteleva väestömäärä, jotta palvelut ja varautuminen voidaan suunnitella todellisen tarpeen mukaan. Kunnan palvelutarve ei määräydy yksinomaan sen mukaan, kuinka moni siellä on kirjoilla, vaan myös sen mukaan, kuinka moni siellä tosiasiassa oleskelee. Arvoisa puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon tavoitteiden on lopulta näyttävä ihmisten arjessa, yritysten toimintaedellytyksissä ja koko Suomen turvallisuudessa. Lopuksi huomioisin maaseudun tulevaisuudesta puhuttaessa osaamisen. Puhumme paljon siitä, miten maaseutu pidetään asuttuna, mutta osaammeko tulevaisuudessa enää asua maaseudulla? Maaseudulla eläminen vaatii monenlaisia käytännön taitoja: omatoimisuutta ja kykyä huolehtia omasta elinympäristöstä. Samalla tarvitsemme tulevaisuudessakin maanviljelijöitä, metsänomistajia, yrittäjiä ja monien alojen ammattilaisia. Miten varmistamme, että nämä taidot ja osaaminen siirtyvät seuraaville sukupolville? Tässä myös koulutuksella, ammatillisella osaamisella ja sukupolvenvaihdosten onnistumisella on suuri merkitys. Maaseudun elinvoiman turvaaminen edellyttää myös sitä, että meillä on tulevaisuudessa ihmisiä, joilla on uskallusta sekä halua ja osaamista elää ja yrittää maaseudulla — ja sitä katoamassa olevaa sisukkuutta. — Kiitos.