Arvoisa puhemies! Kun tänä päivänä puhutaan ampumaradoista, keskustelua hallitsee usein yksi teema: ympäristövaikutukset. Julkisessa ja viranomaiskeskustelussa luodaan helposti mielikuvia välittömästä ja dramaattisesta ympäristötuhosta, mutta kun raaputamme tätä tunteilla ladattua pintaa ja katsomme puhtaasti fysikaalis-kemiallisia faktoja, paljastuu jotain aivan muuta. Tosiasia nimittäin on, että ampumaratoihin kohdistuvia pitkän aikavälin ympäristöhaittoja ei useinkaan kyetä tieteellisesti todistamaan yksinkertaisesti siksi, että luotettavaa pitkän aikavälin tutkimustietoa ei ole edes olemassa. Mietitäänpä sitä todellisuutta, mitä suomalaisessa hiekkavallissa tapahtuu. Julkisuudessa annetaan ymmärtää, että jokainen laukaistu lyijyluoti on välitön myrkkyriski luonnolle. Ympäristökemian valossa tilanne on kuitenkin hiukan toinen, kun puhutaan ehjänä pehmeään hiekkavalliin pysähtyneestä täysvaippaluodista. Olen vuosikymmenien ajan kaivanut noita ehjiä luoteja kymmenillä Puolustusvoimienkin ampumaradoilla pehmeistä hiekkavalleista. Kun täysvaippaluoti pysähtyy ehjänä kuivaan suomalaiseen hiekkavalliin, se päätyy korroosion kannalta erittäin suotuisaan ympäristöön. Kyllä, suomalainen sadevesi on ilmakehän hiilidioksidin vuoksi hiukan hapanta, pH-arvoltaan 5,6. Mutta tämä happamuus ei tarkoita sitä, että lyijy alkaisi vapautua nopeasti, päinvastoin, koska lyijy on useimmiten kuparivaipan sisälläkin. Se ei ole suorassa kosketuksessa maaperän tai veden kanssa samalla tavalla kuin paljas lyijyluoti, joita kivääriradalla ammutaan vähän, ja nekin nykyään jo kerätään luotiloukkuihin. Kuparivaippa toimii siis suojakerroksena, joka hidastaa lyijyn hapettumista ja liukenemista merkittävästi. Tässä tullaan nykyisen tutkimustiedon rajoihin. Mikään olemassa oleva tutkimus ei pysty luotettavasti sanomaan, onko oikea aikaskaala ampumaratoja arvioitaessa 300, 3 000 vai 30 000 vuotta. Tätä tarkempaa aikalukua ei nykytiedolla eikä -tutkimuksella voida johtaa. Tästä huolimatta ampumaratojen lupaprosesseissa käytetään niin sanottua varovaisuusperiaatetta. Meille sanotaan, että yksittäinen luoti säilyisi muuttumattomana tuhansia vuosia. Miljoonat luodit muodostavat tonneittain lyijyä ja siten suuremman riskin, mutta puhtaasti fysikaalisesti ajatellen, jos ehjä täysvaippaluoti säilyy muuttumattomana maassa, miljoona samanlaista luotia ei muuta tuon yksittäisen kappaleen käyttäytymistä. Ne ovat vain miljoona erillistä hidasta kappaletta. Suurin ongelma ei kuitenkaan ole ollut tämä pelkkä tieteellinen epävarmuus vaan se, että ympäristölupa-asioissa todistustaakka on käännetty täysin päälaelleen. Hakijan, siis ihan tavallisen metsästäjän tai vastaavan, on osoitettava kouluttautuneelle virkamiehelle aukottomasti, että toiminta on vaaratonta. Ja jos selvityksessä on viranomaisten mielestä puutteita, tieteellinen epävarmuus koituu poikkeuksetta hakijan eli ampumaradan vahingoksi. Ei olekaan mikään salaisuus, että monien tiukkojen lupaprosessien takana painavat usein aivan muut kuin puhtaat ympäristösyyt. Tietynlainen vihreä ajattelu voi hidastaa merkittävästi asioiden käsittelyä. Epävarmuuteen vetoamalla ja varovaisuusperiaatetta venyttämällä luodaan keinotekoisia esteitä, joilla voidaan tietysti hankaloittaa ampumaurheilun, metsästyksen ja maamme kannalta kriittisen vapaaehtoisen maanpuolustuksen edellytyksiä. Olikin korkea aikaa korjata näin, että ampumaratojen sääntely ja lupavalvonta palautetaan takaisin faktoihin, todellisiin mitattuihin riskeihin ja rehelliseen tieteeseen eikä ideologiseen pelotteluun ja oletuksiin, joita ei kyetä edes todistamaan. Tässä lakiesityksessä on havaintojeni mukaan ainakin viisi positiivista seikkaa: Sääntely selkeytyy ja yhdenmukaistuu. Turvallisuutta ja ympäristönsuojelua koskevat säännökset kootaan pääosin yhteen ampumaratalakiin, ja ympäristönsuojelulakia sovelletaan ratoihin jatkossa vain rajoitetusti. Tämä on loistava asia. Lupa- ja valvontaviranomaisten keskittäminen: tehtävät siirtyvät nykyisiltä lupaviranomaisilta, pääosin kunnilta, yhdelle ja samalle viranomaiselle, joka sekä käsittelee ampumarataluvat ja ilmoitukset että toimii valvontaviranomaisena. Tämä on erittäin hieno asia, jolla voitaneen varmistaa se, että lupaviranomaisella on ammattitaito tähän asiaan eikä näitä katsella pelkästään liito-oravien näkökulmasta. Ennakoitavat ja tarkemmat vaatimukset käyttöönotolle ampumaratalaissa ja sen nojalla annettavissa säännöksissä säädetään nykyistä tarkemmin, ja päästöjen rajoittamista ja hallintaa koskevat vaatimukset, jolloin täyttyy se raja, voidaan ottaa käyttöön. Tämäkin oli hyvä asia. Selkeät kriteerit melunarviointiin: melun mallintaminen on hieno asia. Samoin vähäisen ampumaradan laukausmäärärajan nostaminen: vähäisen ampumaradan laukausmäärän ylärajaa ehdotetaan nostettavaksi 100 000 laukaukseen vuodessa, mikä mahdollistaa kevyen menettelyn monellekin radalle. Erinomaisia parannuksia nykyiseen lainsäädäntöön. Tämä edistää sekä metsästäjien että maanpuolustuksen asemaa Suomessa. Kiitoksia, ministeri Rantanen, loistavasta lakiesityksestä.