Arvoisa puhemies! Jos Suomea kohtaa vakava kriisi, jokaisella käytettävissä olevalla osaajalla on merkitystä. Silloin tarvitsemme ihmisiä väestönsuojeluun, huoltovarmuuden tehtäviin, öljyntorjuntaan tai vaikka viranomaisten avuksi. Myös siviilipalveluksen pitää valmistaa ihmisiä tällaisiin tehtäviin. Tämä ajatus oli mukana jo Ilkka Kanervan johtaman parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean mietinnössä, jonka työssä sain itse olla mukana. Komitea linjasi, että siviilipalveluksen työpalveluspaikkojen tulisi olla ensisijaisesti kokonaisturvallisuuden kannalta olennaisia organisaatioita. Työpalveluksen tulisi puolestaan tukea kansallista varautumista ja valmiutta. Nyt käsiteltävä esitys vie uudistusta oikeaan suuntaan. Siviilipalveluksen suorittaneita voitaisiin jatkossa käyttää viranomaisten tukena nykyistä laajemmin myös muissa kuin sotilaallisissa poikkeusoloissa. Siviilipalveluksen reserviin kuuluville tulisi mahdollisuus kertauspalvelukseen. Lisäksi viranomaisten pitäisi huomioida siviilipalvelus omassa valmiussuunnittelussaan. Nämä kaikki ovat hyviä ja tarpeellisia muutoksia. Jos yhteiskunta tarvitsee siviilipalveluksen suorittaneita kriisin aikana, heidän käyttämiseensä pitää myös valmistautua etukäteen. Arvoisa puhemies! Uudistuksessa jää kuitenkin puuttumaan yksi keskeinen asia. Esityksessä todetaan, että mahdollisuutta toimia siviilipalveluspaikkana ei rajoiteta nykyisestä. Käytännössä siviilipalveluksen voi siis jatkossakin suorittaa hyvin monenlaisissa paikoissa riippumatta siitä, kuinka hyvin tehtävä valmistaa toimimaan häiriötilanteissa tai poikkeusoloissa. Tässä on selkeä ristiriita. Jos siviilipalvelusta halutaan hyödyntää kriisitilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumisessa nykyistä paremmin, on hankala ymmärtää, miksi samalla ei ohjata vahvemmin sitä, missä tehtävissä palvelus voidaan suorittaa. Monenlainen työ on yhteiskunnassa arvokasta, mutta kaikki arvokas työ ei ole samalla tavalla varautumista. Kriisin sattuessa merkitystä on sillä, onko ihminen saanut kokemusta tehtävistä, joita silloin tarvitaan. On eri asia puhua yleisesti arjen turvallisuudesta kuin kouluttaa ja sijoittaa ihmisiä väestönsuojelun, pelastustoimen tai muiden yhteiskunnan tärkeiden toimintojen tueksi. Arvoisa puhemies! Kanervan komitean linjaus oli tältä osin selkeä: työpalveluspaikkoina tulisi toimia ensisijaisesti varautumisen kannalta olennaisia organisaatioita. Juurikin sanan ”ensisijaisesti” pitäisi näkyä myös käytännössä. Siviilipalveluspaikkoja ja ‑työtehtäviä pitäisi suunnata nykyistä vahvemmin alueille, joiden osaamisesta on hyötyä vakavassa häiriötilanteessa. Näin palveluksen aikana saatu koulutus, tehtävissä kertynyt kokemus ja myöhempi kertauspalvelus tukisivat samaa tavoitetta. Viranomaiset tietäisivät paremmin, millaista osaamista on käytettävissä, ja palveluksen suorittanut tietäisi, mitä häneltä kriisin aikana odotetaan. Samalla on pidettävä huolta palvelusmuotojen välisestä tasapainosta. Siviilipalveluksen kestoa ei mielestäni pidä lyhentää niin, että lyhyemmästä palvelusajasta tulisi kannuste valita siviilipalvelus asepalveluksen sijaan. Tässä esityksessä siis tehdään oikeita asioita: mahdollistetaan kertauspalvelus, parannetaan reservin käytettävyyttä ja otetaan siviilipalvelus mukaan viranomaisten valmiussuunnitteluun. Mutta palveluspaikkojen ja työtehtävien osalta uudistus valitettavasti jää piippuun. Jos tavoite on vahvistaa Suomen turvallisuutta, sen pitää näkyä myös siinä, mitä siviilipalveluksessa tehdään. Muuten rakennamme järjestelmää, jossa ihmisiä voidaan kyllä kutsua avuksi kriisin aikana mutta palvelus ei ole valmistanut heitä niihin tehtäviin, joissa apua eniten tarvitaan. Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan kiittää ministeri Marttista tästä esityksestä. Esitys on siis täysin oikeansuuntainen, ja siitä löytyy paljon hyviä ja kannatettavia elementtejä, mutta valitettavasti jää vähän korjattavaa vielä seuraavalle kierrokselle. — Kiitos.