Arvoisa rouva puhemies! Heti puheenvuoroni aluksi teen nyt hylkäysehdotuksen tässä, koska vaikka hylkäysehdotus sai täällä jo kannatusta, niin kun tarkistimme tilanteen, niin edustaja Kvarnström ei ollut varsinaisesti tehnyt hylkäysehdotusta, vaikka käytti hienon ja asiallisesti kriittisen puheenvuoron tästä, joten teen nyt hylkäysehdotuksen. Hylkäämisen perusteet on täällä useassa puheenvuorossa jo erinomaisesti esitetty, enkä käy niitä yksityiskohdittain läpi. Kyseessähän on tällainen rahoituksen leikkaus, 388 miljoonaa euroa, jolle voidaan sitten laskea todellakin hyviä esimerkkejä, tai itse asiassa pitäisi sanoa huonoja, ikäviä esimerkkejä, mikä sen vaikutus on niillä alueilla, jotka eniten joutuvat kokemaan näitä leikkauksia. Niin kuin täällä juuri Kvarnströmin puheenvuorossa kerrottiin, esimerkiksi Länsi-Uudenmaan kohdalla tämä vastaa noin puolta terveysasemien yhteenlasketusta budjetista. Se, millä tavalla alueet sitten käytännössä tekevät tätä sopeutusta, jää tietenkin sitten alueiden itsehallinnon varaan. Kun täällä on monessa puheenvuorossa ja aikaisemmin näistä asioista keskusteltaessa nostettu aina esille, että rahoituslaki tarvitsee korjausta, niin siitä olen samaa mieltä. Olen ollut mukana lukuisissa keskusteluissa, joissa tätä on tuotu esille, ja olen huomannut, että on hyvin paljon sellaisia alueellisia intressejä, että joku hyvinvointialue haluaa korjausta, jota toinen hyvinvointialue ei halua, koska tämä on nollasummapeliä ja sitten pelätään, että jonkun lisärahoitus johtaa toisen alueen rahoituksen menetykseen. Olen itse kovasti miettinyt, mitkä voisivat olla ne tärkeimmät yleiset asiat, mitkä tässä rahoituslaissa pitäisi korjata, ja olen käytännössä päätynyt esittämään, että ainakin seuraavat kolme. Kaksi niistä kolmesta palautuu itse asiassa siihen poikkeukselliseen vuoteen 2023, jolloin hyvinvointialueet aloittivat, jolloin tuli 40 vuoteen korkein inflaatio Suomeen. Ennakkorahoitus, joka hyvinvointialueille annettiin, jäi viisi prosenttia jälkeen todellisesta kustannuskehityksestä, ja siitä syntyi sitten tämä 1,4 miljardin aukko. Kun samaan aikaan oli voimassa tämä vuoteen 26 mennessä tehtävä alijäämän tasoitus, se synnytti senkaltaisen ajolähtötilanteen, että hyvinvointialueet kerta kaikkiaan pakotettiin siihen, että ne nopeassa tahdissa ryhtyivät käymään yt-neuvotteluja ja tekemään myös hyvinkin ankaraa palvelupisteiden karsintaa, osin toki joillakin alueilla perusteltujakin mutta hyvin paljon sellaisia, jotka ovat käytännössä heikentäneet palveluja. Silloin olisi tietenkin siinä tilanteessa — eli olemme ajallisesti siinä vuoden 2023 viimeisessä kvartaalissa — istuvan hallituksen pitänyt ymmärtää, että nyt on tarvetta tehdä nopea muutos tähän rahoituslakiin ennen kaikkea juuri tämän alijäämän kattamisajankohdan suhteen. Hallitushan reagoi hyvin nopeasti kuntien osalta. Olen täällä puheenvuoroissa aiemmin todennut, että kun marraskuun 19. päivänä vuonna 23, joka oli niin sanottu kuntatalouden musta perjantai, kävi ilmi, että kunnat ovat menettämässä todella paljon valtionosuuksia, kun vuoden 22 verotustiedot valmistuivat, niin viikonlopun aikana hallitus reagoi siihen ja ilmoitti, että tätä ei toimeenpanna kahteen vuoteen ja sitten tulee vielä kolmen vuoden siirtymäaika sen päälle. Samalla tavalla olisi pitänyt silloin reagoida näihin hyvinvointialueisiin, mutta sitä ei sitten haluttu tehdä, ja mielestäni syyt ovat aika pitkälti poliittisia. Tämä on se tausta, ja näin ollen vielä sitten vuonna 24 tätä alijäämää tuli lisää 1,1 miljardia, eli yhteensä sitä oli siinä vaiheessa kertynyt 2,5 miljardia. Selväähän on, että se aika siihen kattamiseen vuoteen 26 ei millään olisi riittänyt kuin joillakin alueilla, joilla oli vähän parempi tilanne kuin muilla. Tähänhän me saimme nyt sitten tässä pari kuukautta sitten lain muutoksen kolmen vuoden taistelun ja odottamisen jälkeen. Tämä oli tietenkin yksi olennaisen tärkeä asia, mutta tämä tuli selvästi liian myöhään, ja tietyillä alueilla on vahinkoa tässä suhteessa tapahtunut. Toinen asia, joka siellä pitää ehdottomasti korjata, on sitten tämä jälkikäteistarkastuksen jakoperuste. Sehän jaetaan alueiden budjettien yleisessä suhteessa eikä huomioida sitä, mikä on konkreettisesti kunkin alueen oma alijäämä ollut, ja se on sitten johtuen juuri tästä hyvin voimakkaasta ensimmäisen vuoden suuresta alijäämästä lisännyt sitä alueiden välistä eroa. Kolmas asia liittyy sitten tähän liialliseen diagnoosipainotteisuuteen vielä sillä tavalla, että se perustuu siellä itse tuotannossa tietojärjestelmien avulla kerättyyn diagnoositietoon. Sinänsä pitää diagnoositietoja olla mukana siinä tarpeen arvioinnissa, mutta niiden tulee perustua valtakunnallisesti yhtenäisiin kriteereihin ja esimerkiksi Kelan rekistereihin tai muihin tällaisiin objektiivisiin asioihin. Nämä asiat olisi ensi sijassa tässä korjattava. Sitten olemme tietenkin siinä tilanteessa, että kun kuusi aluetta nyt on jo tässä arviointimenettelyssä, niin meillä on erityinen ongelma tullut tiettyjen alueiden suhteen. Minun mielestäni siihen löytyy keinoja, joiden tulee toki olla sellaisia, että ne eivät ole muilta alueilta niin sanotusti rahoitusta vähentäviä keinoja. En väitä, että nyt tässä vielä jäljellä olevan puheenvuoroni aikana esittämäni yksi keino olisi se ainoa, mutta esimerkiksi voitaisiin harkita sellaista, joka on ollut aikanaan sairaanhoitopiirijärjestelmässä käytössä, että tietyllä tavalla valtio voi esimerkiksi lunastaa 50 prosenttia peruspääomasta sillä alueella ja annetaan sitten kymmenen vuoden takaisinmaksuaika, jolloin saadaan tämmöinen pidennetty aika ja välitön rahoituskriisin rahoitusratkaisu. Eli tässä näitä eräitä keinoja. Nyt haluan todeta, että tässä lakiesityksessä, jota nyt esitin äsken hylättäväksi, on yhdeksän eri muutosta, joista kaksi selittää 90 prosenttia tästä leikkauksesta, ja ne ovat tämä palvelutarpeen leikkaus ja sitten toinen se siirtymätasauksen yleinen leikkaus. Seitsemän muuta ovat enemmän sellaisia, että ne tasapainottavat eri suuntiin alueiden keskinäistä rahoitusta. — Kiitos.