Aki Lindén

Arvoisa rouva puhemies! Ihan täältä paikalta puhuen ensin muutama kommentti verotuksesta, jotka jäivät äskeisessä puheenvuorossani käymättä ajan loppuessa, ja sitten muutama kommentti täällä käytyyn keskusteluun. Meillä on paljon puhuttu erityisesti hallituksen toimesta siitä, mitenkä veronalennukset painottuvat pieni- ja keskituloisille. Katsotaanpa vähän näitä lukuja. Viimeisimmän tilaston mukaan Suomessa on noin 170 000 henkilöä, jotka ansaitsevat verotettavia tuloja yli 100 000 euroa vuodessa kukin, ja se yhteinen kertymä on noin 170 miljardia euroa. Siitä pääomatulojen osuus on 12 miljardia, ja muu on sitten ansio- ja palkkatuloa. Näiden henkilöiden osuus kaikista veroa maksavista on 3,3 prosenttia. No nyt tämä ryhmä, siis tämä 3,3 prosenttia, saa rahallisesti yhteensä yhtä paljon rahana veronalennusta kuin se 97 prosenttia. Se raja kulkee juuri siinä noin 9 000 euron kohdalla, niin kuin täällä on tuotu esille. Eli tietenkin voi sanoa, että lukumääräisesti veronalennukset painottuvat sinne pieni- ja keskituloisiin, mutta siellä se yksittäisen veronalennuksen suuruus on tuollaista 20—25 euron luokkaa kuukaudessa, joka sitten voi myös kompensoitua esimerkiksi tämän ammattiliittoon kuulumisen verovähennysoikeuden poistumisen myötä. Vastaavasti sitten siellä yli 9 000 euroa ansaitsevien joukossa keskimääräisen veronalennuksen keskiarvo menee ihan sinne tuhanteen euroon kuukaudessa — toki niin, että oikein suuria tuloja nauttivien osalta se on tietysti merkittävästi vielä suurempi. Eli kyllähän tämä on nyt täysin epäsolidaarista veropolitiikkaa, niin kuin jokainen ymmärtää. Tähän sitten vielä se ensi vuodelle suunniteltu yhteisöveron alentaminen, niin kyllä meillä veropolitiikassa jos missä ollaan tehty todella epäsolidaarisia ratkaisuja. Sitten vielä, sikäli kun ehdin, muutama kommentti niistä asioista, mitä täällä on tuotu esille. Edustaja Sillanpään pitkä esimerkki tästä ihmeellisestä kertomuksesta: ei hän varmaan taida itsekään uskoa siihen, ja en oikein ymmärrä, mikä yhteys sillä oli nyt käytävään keskusteluun, koska eihän kukaan Suomessa esitä mitään tuon kaltaista. Yhtä hyvin voisi sanoa, että amerikkalaisten mielestä Suomen terveydenhuoltoa kutsutaan sosialistiseksi, koska se on verorahoilla rahoitettua, niin kuin meidän koulujärjestelmäkin on. Onko se sitten huono, tämä suomalainen koulujärjestelmä tai se, että meillä ei tarvitse maksaa terveyspalveluista kuin omavastuita? Tosin niitäkin on korotettu. Mutta tätä keskustelua nyt ei kannata näiltä osin sen pidempään tässä jatkaa. — Kiitoksia.

Arvoisa herra puhemies! Aivan ensimmäiseksi haluan sanoa, että arvostan sitä, että ministeri on paikalla näin pitkän keskustelun aikana. Se on minusta erittäin hyvä asia, minkä panen myönteisenä merkille. Toiseksi haluan sanoa, että pyrin aivan tietoisesti nyt varsin maltilliseen esitykseen, vaikka aihe on sellainen, että siinä joutuu kyllä vähän tuota omaa tunnearsenaalia pidättelemään, koska kysymys on kovinkin vakavista asioista. Täällä on köyhyys ja sen ilmeneminen tämän päivän Suomessa kuvattu hyvin konkreettisesti pätevillä esimerkeillä ja on myös numeroilla kerrottu sen laajuudesta ja on ollut yksilöllisiä esimerkkejä siitä. Se on erittäin vakava asia. Se on aivan selvä. Sen takiahan tämä välikysymyskin on tehty. Myös ne leikkaukset, jotka ovat lisänneet köyhyyttä, on täällä mainittu, enkä niitä ryhdy muuten luettelemaan kuin ehkä ne kolme omasta mielestäni vakavinta, eli tämä suojaosien poisto, asumistuen leikkausten eräs osa ja sitten työttömyyskorvauksen lapsikorotuksen poistaminen, jotka kohdistuvat usein yhdessä samoihin ihmisiin. Nämä haluan tässä erikseen mainita. Sen haluan sanoa, että mahtoiko tuo ministerin viittaus siihen nukkumiseen ja sillä tavalla symbolisesti laiskuuteen työttömyyden syynä olla sittenkin lipsahdus. Ehkä se siinä puheessa tuntuu jotenkin tulevan. Mutta vakavasti ottaenhan jokainen meistä ymmärtää — ja uskon, että ministerikin ymmärtää — että kun meillä on 350 000 työtöntä, niin emmehän me voi heitä laiskuudesta syyttää. Siellä joukossa on ihmisiä, jotka eivät koskaan tule työllistymään. Muuten toissa päivänä eli maanantaina, kun en ollut täällä eduskunnassa, tapasin Turun kaupungin työllisyysalueen johtohenkilöitä ja päivitin itselleni tiettyjä tietoja. Vaikka näiden numeroiden kanssa paljon olen ollut tekemisissä ja niitä olen täällä eduskunnassa kuullut, niin ensimmäisen kerran kuulin Turun kaupungista luvun siitä, kuinka paljon on ollut kymmenen vuotta työttömänä olleita. Se oli yli kaksituhatta henkilöä — kymmenen vuotta työttömänä olleita. Kyllähän se kertoo siitä, että kysymys on varmasti sairauksista, on kysymys ammattitaidottomuudesta, monista sellaisista asioista, joihin nämä yksilöt ovat syyttömiä. Varmasti meidän suuresta työttömien joukosta tietyn osan — en rohkene mitään numeroa esittää — tulisi päästä itse asiassa eläkkeelle, ja sitten tietysti osa olisi kuntoutettavissa sekä lääkinnällisen kuntoutuksen, sosiaalisen kuntoutuksen että ammatillisen kuntoutuksen kautta mahdollisesti töihin. Mutta suurin osahan kärsii rakenteellisesta työttömyydestä, siitä, että meillä tällä hetkellä ei ole niitä töitä, joihin ihmiset niin kovasti pyrkivät, kun haluaisivat niitä työpaikkoja saada. Tämä laiskuuteen viittaaminen on itse asiassa vanha tämmöinen konservatiivinen narratiivi. Siinä tuli nyt kaksi sivistyssanaa valitettavasti peräkkäin, mutta törmäsin siihen, koska ihan muutama päivä sitten lukaisin erinomaista vanhaa kirjaa, Pekka Kuusen kirjoittamaa kirjaa, ”60-luvun sosiaalipolitiikka”. Sen alussa hän kuvailee ihan meidän klassisen aikamme kirjallisuuteen viitaten — Putkinotkoon eli Joel Lehtoseen ja Ilmari Kiantoon viitaten — sitä äärimmäistä köyhyyttä, joka meillä vallitsi 1900-luvun alussa, ja siinä hän sitten minusta aika hienolla tavalla käsittelee sitä, mitä tarkoittaa olla passiivinen ja mitä on toisaalta aktiivinen. Mutta se, että pyöritään tämän ajatuksen ympärillä, että köyhyys olisi yksilöllinen valinta tai laiskuutta tai jotain muuta, ei minusta sovi tähän päivään ollenkaan. Sitten vielä haluan täällä korostaa sitä, että ei täällä vasemmistopuolueiden taholta olla sanottu, että emmekö me näkisi, että myös suhdanteilla on oma osuutensa tässä. Se on ihan selvä asia. Mutta ei tietenkään voi olla myöskään niin, että kaikki ongelmat johtuvat nyt jostain ulkoisista tekijöistä tai edellisestä hallituksesta mutta kaikki hyvä, mitä kenties saadaan tulevaisuudessa aikaan, johtuukin sitten hallituksen omista teoista. Jos ne suhdanteet paranevat, niin varmasti työllisyystilannekin sitten paranee, mutta ei sekään sitten ole saman logiikan mukaan hallituksen ansiota, jos kerran tämä nykyinen huono tilannekaan ei ole hallituksen vika. Mutta väärään aikaan on tehty nyt vääriä toimenpiteitä, eli matalasuhdanteessa, joka nyt on, ei pitäisi tehdä näitä leikkauksia, joita nyt on tehty. Se on minusta se suurin ongelma. — Nyt aika loppuu. Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Arvoisa rouva puhemies! Teen aivan ensimmäiseksi tämän pykälämuutosehdotuksen, joka on kuvattu täällä valiokunnan mietinnön vastalauseessa. Eli teen sen ehdotuksen. Sitten käytän tästä myös tällaisen kuvailevan ja pohdiskelevan puheenvuoron. Valiokunnan puheenjohtaja on esteellinen tänään esittelemästä tätä mietintöä, eikä tämän puheenvuoroni ole tarkoitus olla mikään korvaava esittely, vaan jonkun verran referoin eräitä keskeisiä asioita tässä: Meillä on sosiaali- ja terveysvaliokunnassa erittäin paljon lakeja käsittelyssä, niin kuin kaikki täällä eduskunnassa tiedämme, ja joukossa on erittäin laajakantoisia ja suuria lakeja, joita on käsitelty jopa sieltä syyskaudelta alkaen, ja sitten on tällaisia pienempimuotoisia, ja en sano, että nämä ovat vähämerkityksellisiä, mutta helpompia ja yksinkertaisempia. Tämä kuvautuu hyvin täällä mietinnön sivulla viisi seuraavassa virkkeessä, jossa todetaan: ”Valiokunta toteaa, että esityksessä ehdotetuissa lakimuutoksissa on kyse nykytilan täsmennyksistä, jolloin ehdotetut muutokset ovat käytännössä nykytilaan nähden verraten pieniä.” Tämä todetaan siis ihan suoraan tässä. Eilen tai sitten toissa päivänä oli televisiouutisten yhteydessä pieni osuus Keski-Suomen hyvinvointialueelta, ja siellä itse asiassa tuttu pitkän linjan yleislääkäri kertoi sellaisesta toiminnasta, jota he olivat siellä harjoittaneet, että esimerkiksi potilasrekistereistä kun löytyy tiettyjä sellaisia laboratoriotuloksia tai muita, jotka voivat sitten muodostaa riskin joillekin kansansairauksille, tällaiseen väestönosaan tai näihin ihmisiin oli sitten kohdistettu tiettyjä tällaisia lähestymisiä ja terveyttä edistäviä toimenpiteitä ja oltu heihin yhteydessä. Itse asiassa kun tämä nyt käsittelyssä oleva lakiesitys oli täällä lähetekeskustelussa, tämä oli se asia, jota itse odotin ja oletin tällä koko lakiesityksellä tarkoitettavan, mutta tämä jäi käytännössä paljon suppeammaksi. Täällä valiokunnan yleisperusteluissa todetaan, että keskeinen motiivi tämän hallituksen esityksen sisällölle oli, että ”nykyinen oikeustila potilastietojen käsittelystä on esityksen perustelujen mukaan epäselvä”. Eli tehtiin selvemmäksi, miten näitä tietoja voidaan käyttää sitten tämmöiseen ennakolliseen tarkoitukseen. Mutta edelleen sitten huomattiin, että siitä oli jätetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, siis HUS-yhtymä, pois, ja yksimielisesti sitten HUSin lausuntoon ja muihinkin asiantuntijalausuntoihin nojaten lisäsimme HUSin tähän mukaan. Se on tässä mietinnössä myös tietenkin sitten esitelty ja siellä pykälissä huomioitu. Sitten vielä toteaisin tässä, että tämä, mihin äsken tuossa viittasin, että tätä voitaisiin oikeastaan laajemmin soveltaa kuin mitä nyt ollaan valmisteltu, niin sekin täällä todetaan mietinnössä. Se on tällaisessa virkkeessä: ”Valiokunta pitää tärkeänä, että jatkovalmistelussa arvioidaan mahdollisuuksia hyödyntää potilastietoja nykyistä vaikuttavammin väestötasolla sairauksien ehkäisemiseksi sekä kansanterveyden edistämiseksi.” Tämä oli siis se asia, jota itse toivoin tältä lailta, mutta se jäi nyt paljon kapeammaksi. Sitten tässä tulee tämä rokotusasia, johon tämä vastalauseemmekin ja pykälämuutos liittyvät, eli täällä todetaan näin: ”Asiantuntijakuulemisessa nostettiin esille myös sääntelytarve liittyen potilastietojen tehokkaampaan hyödyntämiseen ihmisten tavoittamisessa kansallisen rokotusohjelman mukaisiin rokotuksiin. Ehdotettu sääntely ei koske näitä tilanteita.” Eli niiden tietojen, onko joku vailla rokotusohjelmaan kuuluvaa maksutonta rokotetta, joka voisi edistää ja ylläpitää hänen terveyttään, käsittely ja hyödyntäminen sitten suhteessa siihen väestönosaan jäi tämän lain ulkopuolelle. Ihan viimeisenä kommenttina vielä totean, että minusta oli hyvin osuva tämä valiokunnan mietinnön viimeinen kappale, jossa todetaan näin: ”Valiokunnan näkemyksen mukaan keskeisessä roolissa myös ennakoivan terveydenhuollon vaikuttavuuden varmistamisessa tulee olla valtakunnallisesti kattava omalääkäreihin perustuva toimintamalli. Omalääkärin avulla voidaan myös ennakoivilla toimilla parantaa hoidon jatkuvuutta. Omalääkärit voisivat ennakoivien toimien avulla myös kohdentaa työpanosta niihin potilaisiin, jotka hyötyvät siitä eniten.” Tämä oli hyvin tärkeätä. Tiedän, että nykyinenkin hallitus osaltaan on edistämässä omalääkärimallia, mutta se edistäminen tapahtuu tavattoman hitaasti. Hallituskausi alkaa olla jo lopuillaan, ja vauhdin pitäisi olla nopeampi, koska koko maahan pitäisi saada kattava omalääkärijärjestelmä. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Nostan tässä esille kansanterveyden ja kouluruokailun. Niistä on pari mainintaa tässä keskustelussa jo ollut, mutta se on se oma lähestymiskulmani tässä. Kouluruokailu huolestuttaa sillä tavalla, että me tiedämme tutkimuksista, että kahdeksas‑ ja yhdeksäsluokkalaisista ja lukiolaisista yli 40 prosenttia jättää tällä hetkellä sen kouluaterian väliin. Tyttöjen osalta tämä on jopa 50 prosenttia. Olin itse 90-luvun syvän laman aikana Porin kaupungissa, joka oli teollisuuskaupunki, terveysviraston johtohenkilö, ja silloin maanantaisin kouluruokaa tarvittiin runsaasti enemmän kuin muina päivinä, koska perheillä oli oikeasti hätä työttömyyden noustessa sinne 30 prosentin luokkaan. Me olemme tänäkin päivänä Suomessa tilanteessa, jossa vähävaraisilla perheillä tekee tiukkaa riittävän aterian saaminen päivittäin. Sitten ihan pieni historia-anekdootti: Tuskin moni ehkä tietää, mikä on kouluruokailun tausta. Vuonna 1936 asetettiin kansanravitsemuskomitea, joka sääti Suomeen kouluruokailun. Taustalla oli kutsuntojen huono tilanne 20‑ ja 30-luvuilla. Jopa 40 prosenttia asevelvollisista jouduttiin hylkäämään aliravitsemuksen takia. [Puhemies koputtaa] Se johti Suomessa maksuttoman kouluruokailun käyttöönottoon ensimmäisenä maana maailmassa.

Arvoisa rouva puhemies! Kun ensi lauantaista on tasan vuosi tuleviin eduskuntavaaleihin, luulisi, että täällä salissa käy eläkepoliittinen keskustelu kiivaana, mutta aika rauhalliselta tämä vaikuttaa, ja esitys on tietysti myönteinen monella tavalla, niin että siinä mielessä tämän ymmärtää. Hämmästyin tässä pari viikkoa sitten, kun julkisuudessa oli tieto, jota itse en ollut aikaisemmin havainnut, että yli 16-vuotiaista suomalaisista 30 prosenttia saa eläkettä — siis yli 16-vuotiaista suomalaisista 30 prosenttia saa eläkettä. Se prosentti tuntui kovin korkealta. Siinä tietenkin ovat kaikki eri eläkemuodot mukana, perhe-eläkkeet, työkyvyttömyyseläkkeet, vanhuuseläkkeet ja niin edelleen. Toki se kertoo myös meidän ikärakenteesta varsin paljon. Esitän tässä eräitä lukuja, joita tässä edustaja Lylykin otti jo esille: Viimeisin tilasto eli viime vuoden keskiarvo kuukausieläkkeestä omaa eläkettä saavilla oli, kuten täällä on jo mainittu, 2 138 euroa, miehillä 2 388 euroa ja naisilla 1 930 euroa. 55 prosenttia työeläkkeen saajista saa alle 2 000 euron suuruista eläkettä, siis yli puolet saa alle 2 000 euron suuruista, ja yli 4 000 euron eläkettä saa kuusi prosenttia kaikista työeläkettä saavista. Tästähän voi sitten päätellä, että se keskiluku eli mediaani, jonka molemmilla puolilla on yhtä monta tapausta, on 1 886. Minun johtopäätökseni on se, että Suomessa on varsin matala eläkkeiden taso loppujen lopuksi, ja nyt Helsingin Sanomien laajassa vertailussa eri maiden välillä tämä tuli myös osoitettua. Kiinnitän myös huomiota siihen, että samassa lehden numerossa erään puolueen puheenjohtaja esitti aika räväkästi, että nimenomaan eläkeläisiltä pitäisi nyt sitten leikata tässä ja tehdä sillä tavalla tätä Suomen sopeutusta. Meillä työeläkevarat ovat kaiken kaikkiaan 290 miljardia, eli se, mikä on rahastoituna, ja työeläkemenot 37 miljardia euroa, ja kaikki eläkemenot yhteensä 41 miljardia, josta vanhuuseläkkeet muodostavat tietysti suurimman osan. On erinomaista, että työmarkkinaosapuolet ovat neuvotelleet näistä ratkaisuista, koska eläke on pitkälti palkan jatketta, ja silloin se sopii juuri niiden neuvotteluiden joukkoon. Vielä lopuksi haluan todeta, että kerran laskeskelin vähän itsekseni, mutta ehkä ihan joku oikea asiantuntija voisi tämän selvittää, että valtion budjetissa on oikeasti 11 miljardia eläkkeitä. Siellä ovat valtion eläkkeet, siellä ovat kansaneläkkeet, ja sitten siellä on yrittäjäeläkkeitä ja maatalousyrittäjäeläkkeitä, ja kun ne kaikki laskee yhteensä, niin siitä tulee hämmästyttävän suuri summa. En ota tässä nyt kantoja asioihin, mutta halusin todeta tällaisia perusasioita tässä keskustelussa. — Kiitoksia.

Arvoisa herra puhemies! Pyysin puheenvuoron vasta kuunneltuani kotvan aikaa tätä keskustelua. Halusin kiinnittää huomion nimenomaan tähän, mistä edustaja Kemppikin viimeksi puhui, tähän digikuilukysymykseen, erityisesti sen takia, että viime viikon tiistaina me käsittelimme täällä lakia, joka liittyi sähköiseen tiedoksiantoon Verohallinnossa. Siitä äänestimmekin viime viikon keskiviikkona. Oppositio esitti yksimielisesti sen lain hylkäämistä, koska siinä tehdään ratkaisu, joka tulee vaarantamaan todennäköisesti tuhansien ikäihmisten taloudellisia etuja tällä hetkellä. Eli OmaVero-järjestelmän sisälle lyödään sellainen käytäntö, että siellä on sellainen täppä, jota täppäämällä voi ilmoittaa, että saa jatkossakin kirjallisessa muodossa tiedot, mutta jos on kerrankin käynyt siellä OmaVerossa jonkun ihan muun asian takia, niin automaattinen tietojenkäsittely poistaa sen ja sillä tavalla tulkitaan, että nyt henkilö ei enää tarvitse niitä kirjallisessa muodossa. Sen jälkeen, ilmoittamatta mitään kansalaiselle, ne alkavat tulla vain digitaalisesti, ja sitten ihminen voi ihmetellä, että mitähän lähetyksiä on tullut eikä tiedä niistä yhtään mitään. Tämä ei siis ole se laki, jota nyt käsittelemme, mutta tässä puhuttiin nyt hyvinkin voimakkaasti ikäihmisten digikuilusta, joka kattaa varmaan puoli miljoonaa suomalaista. Kun aivan konkreettisesti käsittelimme viime viikolla asiaa, jossa me lisäsimme tätä digikuilua, niin hallituspuolueiden edustajilla ei ollut tarvetta olla siitä asiasta eri mieltä eli meidän opposition kanssa samaa mieltä. Mutta nyt tässä asiassa käytetään, kehtaan sanoa, hurskastelevia puheenvuoroja, joissa kerrotaan, että aina pitää huolehtia siitä, että ikäihmisetkin saavat kirjallisessa muodossa nämä asiat. Se, mitä tulee Tullin resursseihin ja kaikkeen, mitä niistä on sanottu, on ehdottoman paikkansapitävää. Täällä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa meillä on käsittelyssä alkoholin kotiinkuljetusasiat, joita ei nyt käsittelyn ollessa kesken ole tietenkään asiallista käydä yksityiskohdiltaan läpi, mutta julkisuudessakin olleiden tietojen mukaan me tiedämme, että Tullin resurssithan eivät tällä hetkellä millään tavalla tule riittämään. Vaikka tekisimme sen valtiovarainvaliokunnan ehdottaman tietynlaisen veromerkinnän, niin meillä jää kymmenien miljoonien eurojen edestä saamatta veroja sen takia, että ei ole resursseja tarkistaa ulkomailta tilatun alkoholin verojen maksua. Mutta myös nämä halusin tähän keskusteluun mukaan.

Arvoisa herra puhemies! En koe tarvetta arvostella hallitusta sellaisesta, johon hallitus ei ole niin sanotusti syypää, mutta silloin kun selvästi on olemassa tilanne, jossa hallitus olisi voinut toimia toisin ja on sitten omalla tekemättömyydellään tai virheellisillä ratkaisuilla aiheuttanut ongelman, niin silloin on syytä esittää arvostelua. Vaikka tässä tulee nyt pieni toisto, niin nimenomaan, kuten edustaja Lylykin täällä hetki sitten sanoi, vielä vuosi sitten hallituksen taholta ilmoitettiin, että mitään tällaista alijäämien kattamisajan pidentämistä ei ole tarvetta tehdä, vaan jäädään odottamaan ja ikään kuin kannustetaan ja painostetaan alueita ratkomaan itse nämä ongelmat. Tässä on todella nyt sitten neljä kertaa tapahtunut hallituksen toimesta tällainen pieni perääntyminen. Ensimmäinen vaihe oli todella tämä, että ei mitään alijäämän kattamisen pidentämistä. Sen jälkeen tuli lausunnolle lakiesitys, jossa oli vuosi 28, mutta siinä asetettiin tietyt ehdot, joihin esimerkiksi 5—6 hyvinvointialuetta ei olisi päässyt, eli kytkettiin se tilanne siihen, että pitää tulla ylijäämää vuodelta 25. No, sitten kun lakiluonnosta korjattiin näiltä osin, saimme sen lakiluonnoksen käsiteltäväksi, missä tämä äsken mainittu ehto oli poistettu, ja nyt sitten, kun tuli uusia tietoja tästä viime vuoden kertyneen ylijäämän vaikutuksesta siihen vuoden 27 jälkikäteistarkistukseen, on tullut täydentävä esitys. No, hyvä, että näin on toimittu, mutta ihan niin kuin täällä jokseenkin kaikissa puheenvuoroissa on sanottu, tässä on nyt viivytelty. Se viivyttely on aiheuttanut sitten tuolla kentällä laajan yhteistoimintaneuvottelujen aallon, jopa tuhansien henkilöiden irtisanomisia, harkitsemattomiakin toimipisteiden lakkautuksia — tällä painotuksella halusin sanoa, että kyllä ihan harkittujakin toimipistelakkautuksia on alueilla tehty, mutta nyt on jouduttu paniikissa tekemään niitä liikaa — erilaisten etuuksien pitämistä minimitasolla, maksujen viemistä korkeimmalle mahdolliselle tasolle ja ylipäätään monilla sektoreilla, ei toki kaikilla, palveluiden heikentämistä. Tämä on ollut minun mielestäni hallituksen tietoinen valinta. Uskallan väittää tämän väitteen siinä valossa, että hallitus on kohdellut eri tavalla kuntia ja hyvinvointialueita. Kun 19. marraskuuta 24 oli niin sanottu kuntatalouden musta perjantai, niin viikonlopun aikana hallitus linjasi ratkaisun, että kunnille annetaan lisää aikaa sen syntyneen tilanteen ratkaisemiseksi. Silloin ihan samoina ajankohtina oli jo tiedossa, että hyvinvointialueet ovat ajautumassa omista syistään ja tämän rahoituslain ongelmien johdosta vaikeuksiin, ja siinä kuitenkin sitten viivyteltiin. Mikä on se merkittävin juurisyy tämän kaiken takana? Tässä voidaan tietysti katsoa myös ihan rehellisesti edellisen hallituksen enemmistöllä säädettyä rahoituslakia, jota aika pitkälti kuitenkin itse olen valmis puolustamaan noin rakenteellisena ratkaisuna, eli mitä elementtejä tuollaisessa rahoituslaissa pitää olla. Mutta se suuri ongelma oli siinä, että se rahoituslaki oli tehty olosuhteisiin, jolloin meillä 20 edeltävää vuotta oli ollut 1—3 prosentin inflaatio. Sitä ei oltu tehty olosuhteisiin, joissa yhtäkkiä tulee 10 prosentin inflaatio. Nyt me olemme ajautuneet tilanteeseen, että se jälkikäteistarkistus, mikä siinä rahoituslaissa on erittäin hyvä elementti, aiheuttaa nyt sen, että meillä on tässä varsinainen vuoristoratailmiö. Meillä tuli se syvä alijäämä, 1,4 miljardia alueille yhteensä vuonna 23, sitten tuli vielä 1,1 miljardia alijäämää vuonna 24 ja sitten viime vuonna tuli se vuoden 23 alijäämän korvaus, jälkikäteistarkistus, 1,4 miljardia. Alueet olivat jo saaneet jossain määrin aika merkittävästikin kustannuskehityksensä hallintaan niin, että keskiarvo viime vuodelta on enintään kaksi prosenttia, taitaa jäädä pikkuisen allekin. Siinä tilanteessa sitten syntyi tietysti tästä jättiläissuuresta jälkikäteistarkistuksesta ylijäämää viime vuodelle, ja se taas aiheuttaa sitten ongelmia vuodelle 27, kun tämä tänä vuonna kertynyt ylijäämä otetaan huomioon miinusmerkkisenä vuoden 27 tulevassa jälkikäteistarkistuksessa. Eli tämä vuoristoratailmiö pitäisi saada katkeamaan. Sen pääsyy on se vuosi 23. Jos se olisi ollut matalan inflaation vuosi, sellaisen alle viiden prosentin inflaation vuosi, me emme olisi ajautuneet tällaiseen tilanteeseen, missä me nyt olemme. Ja tätä vielä tavallaan on kärjistänyt tuo jälkikäteistarkistuksen jakoperiaate, joka laadittiin aivan tietoisesti sellaiseksi kuin se laadittiin, eli sen piti olla kannustava. Tässä sanotaan, että ei ole kannustavia elementtejä, mutta sen piti olla kannustava sillä tavalla, että se antaa vähän enemmän niille alueille, jotka ovat niin sanotusti hoitaneet taloutensa hyvin, mutta ei anna kokonaan anteeksi alijäämiä niille alueille, joilla alijäämät ovat suurimmat. Tämä on näin voimakkaissa erotilanteissa, mitä alueiden välillä on, synnyttänyt sen, että tämä jälkikäteistarkistus vain lisää näitä eroja. Olen käyttänyt tällaista esimerkkiä, että jos meillä on kaksi aluetta, jotka ovat 200 000 asukkaan alueita ja kummallakin on se 5 000 euroa per asukas valtionosuutta, ja toinen tekee ekana vuonna 30 miljoonan alijäämän ja toinen tekee 70 miljoonan alijäämän, niin kumpikin saa 50 miljoonaa jälkikäteistarkistusta. Toinen saa 20 miljoonaa ikään kuin kannustusrahaa, ja toinen jää ilman 20:tä miljoonaa. Nyt tämä vaikutus on ollut liian jyrkkä. Eli tässä laissa on korjattavaa, mutta ennen kaikkea se perusongelma oli siellä vuodessa 23, ja sen takia nykyisen hallituksen olisi pitänyt reagoida viimeistään syksyllä 24. Jo siinä vuodenvaihteessa 23—24 olisi ollut mahdollisuus, kun nähtiin tämä tilanne. Näiltä osin esitän arvostelua, mutta yhdessähän tämä pitää korjata.

Arvoisa herra puhemies! Otan tässä puheenvuoroni aluksi heti sitaatin, se on teknisesti helpompaa tällä tavalla. Täällä kertomuksen sivulla 120 todetaan näin: ”Käynneillä” — siis apulaisoikeusasiamiehen käynneillä — ”hyvinvointialueilla tuli esiin, että järjestämisvastuun valvonta koettiin vaikeaksi, ja hyvinvointialueilla pohdittiin, miten se tulisi järjestää. Varsinkin yksityistä palvelutuotantoa oli toki valvottu aiemminkin. Hyvinvointialueet toivoivat sosiaali- ja terveysministeriöstä ja valvontaviranomaisilta ohjausta järjestämisvastuun valvontaan ja myös muuhun omavalvontaan.” Otin tuon sitaatin vain tuossa, ja sitten jatkan tässä omilla kannanotoillani. Nämä valvontakysymykset ovat itselleni hyvin tärkeitä. Varmaan johtuu osittain aiemmista virkatehtävistä, mutta myös täällä eduskunnassa olen pyrkinyt olemaan salissa, kun näistä keskustellaan, niin oikeuskanslerin kuin sitten oikeusasiamiehen kertomuksesta ja niistä laadituista mietinnöistä. Kuten täällä jo aiemmissa puheenvuoroissa todettiin, tässä valvontaviranomaisten välinen työnjako on selvästi selkiytynyt. Se on hyvä asia. Eri vuosina tässä oikeuskanslerin kertomuksessa otetaan tiettyjä teemoja esille. Tässä on erityisesti nyt käytetty puheenvuoroja digitalisaatioteemasta, ja vaikka lähtökohtana aiemman oikeuskansleri Pöystin kirjoituksessa on juuri tämä digitalisaatiomyönteisen lainsäädännön kehittäminen ja sille asetettavat vaatimukset, niin aivan viime päivinä täällä salissa on ollut esillä muutama laki, joissa ihan oikeasti on syytä huolestua siitä, että aiheuttaako se sitten sivuvaikutuksenaan ehkä puolenkin miljoonan suomalaisen syrjäytymisen. Me usein toteamme täällä, että meidän täytyy huolehtia myös niistä ihmisistä, jotka eivät ole taitavia digitaalisten välineiden käytössä, mutta meillä ei tunnu olevan konkreettisia ratkaisuja, miten se tehdään. Toivon, että tähän jatkossa voitaisiin täälläkin vielä lisää keskustella, ottaa kantaa. Hyvinvointialueista tuossa käsitellään pari konkreettista tapausta, ja siinä mielessä tein sen välihuutoni, että kun tässä oululaistaustainen kollega meni käyttämään puheenvuoroa, niin toinen niistä käsitteli Oulun yhteispäivystyksen tilannetta ja toinen myös muulla tavalla mielenterveystyötä. Mutta siellä kentällä tällä hetkellä ihan oikeasti ehkä se suurin tilanne on hoitoonpääsyn haasteellisuus. Tiedotusvälineissä oli juuri esimerkkejä siitä, että leikkausjonot eivät tule Valviran asettamista uhkasakoista huolimatta näköjään kuntoon. Myös hoitoonpääsy perusterveydenhuoltoon on heikentynyt THL:n tilastojen mukaan. Toivon, että jatkossakin näihin tärkeisiin ja vakaviin asioihin myös sen olemassa olevan työnjaon puitteissa oikeuskansleri ottaa riittävästi huomiota. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä on käytetty jo erinomaisen hyviä puheenvuoroja, missä tämän lain ongelmat on nostettu esille, eli edustajien Viitanen, Elo ja Kalli puheenvuorot, ja sitten kannatuspuheenvuorot ovat tulleet edustajilta Lyly ja Kallio tässä. En koe tarvetta toistaa niitä ongelmia, jotka näissä puheenvuoroissa on käyty jo perusteellisesti läpi, niin kuin näissä vastalauseissakin ihan kirjallisessa muodossa. Käytin tästä asiasta puheenvuoron jo ykköskäsittelyssä, mutta ajattelen ihan vakavasti, että tämä on kyllä niin suuri asia, että tämä olisi vaatinut vielä perusteellisemman keskustelun julkisuudessa ja täällä eduskunnassakin, kun ihan tarkemmin ryhtyy nyt miettimään, mistä tässä on kysymys. Olin tänään tuuraamassa erästä edustajakollegaa, joka on työmatkalla. Olin siis tapaamassa erästä vierasryhmää hänen sijastaan, ja kun kerroin, että esimerkiksi tämmöinen laki on meillä nyt tänään täällä käsittelyssä, ja he edustivat tällaista vireää mutta vanhempaa sukupolvea kuitenkin, niin kyllä aika moni siinä ihmetteli, miten tässä nyt tulee pärjäämään. Eli ihan niin kuin täällä on sanottu, hyvä tarkoitus nyt kyllä pilaantuu sillä, että tänne on tehty niin pitkälle meneviä automaatioita, että jos jossain viranomaispalvelussa käyt sähköisesti, niin siitä automaattisesti — käytän nyt kansanomaisesti ilmaisua — tietokone tulkitsee, että nyt olet sitten kompetentti siihen, että kaikki viranomaisasiointi tästä lähtien tapahtuu sinulle sähköisessä muodossa. Itse tässä viime viikolla sain kolme kirjettä verottajalta, eli siellä oli kaksi kiinteistöveroa — oma ja puolisoni kiinteistövero ja erään kuolinpesän kiinteistövero — ja sanotaan näin, että kyllä se tuntui turvalliselta, kun ne tulivat kirjeinä, ja tiedän, että 6.8. ja 6.10. ne menevät maksuun. Tämä on kyllä liian nopeaa etenemistä nyt tähän digitaaliseen suuntaan, vaikka kehitys vääjäämättä kulkee tähän suuntaan. 30 vuoden päästä tämä tuskin on mikään ongelma, mutta kyllä tästä seuraavan viiden vuoden aikana suuria ongelmia tulee. Kiinnitän vielä huomiota siihen, että yleensä kun olemme näistä digitalisaation haasteista täällä puhuneet, niin olen huomannut, että eräät kansanedustajakollegat ovat hyvin aktiivisesti käyttäneet puheenvuoroja ja vaatineet huomion kiinnittämistä siihen, että ei tässä kyseessä ole mikään pieni erityisryhmä. Me voimme puhua vähintään puolesta miljoonasta ihmisestä. Täällä edustaja Pauli Kiuru on usein näistä puhunut, edustaja Juha Mäenpää on näistä puhunut, ja kyllä tässä on kysymys vakavasta asiasta, johon eduskunnan täytyisi suhtautua vakavasti ja tehdä ennen kaikkea niitä positiivisia ratkaisuja. Nyt on konkreettisesti kysymys yhdestä lakiehdotuksesta, jossa tämän hylkääminen on se positiivinen ratkaisu, mutta meidän täytyy muuten pyrkiä ratkaisemaan tätä asiaa.

Arvoisa rouva puhemies! Kuten tässä asian esitellyt valiokunnan puheenjohtaja, edustaja Lohi, totesi, niin tähän on jätetty kaksi vastalausetta. Päädyin itse siihen, että koska vastalause, jossa itse olen mukana, on varsin lyhyt, on käytännöllisintä, että lukaisen sen tässä, ja se on puheenvuoroni sisältö. Se kuuluu näin: ”Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että jatkossa Verohallinnon päätökset ja asiakirjat annetaan tiedoksi sähköisesti ilman erillistä suostumusta, jos asiakas käyttää OmaVeroa tai jos asiakkaalla on Suomi.fi-viestit-tili käytössä. Postitse toimitettavat asiakirjat säilyvät käytössä vain niille henkilöille, jotka eivät asioi sähköisesti. Valittu toteutustapa sisältää kuitenkin merkittäviä oikeusturvariskejä, jotka kohdistuvat ensisijaisesti valmiiksi haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin. Esityksessä siirrytään suostumusperusteisesta mallista järjestelmään, jossa sähköinen tiedoksianto voi tapahtua ilman vastaanottajan erillistä suostumusta. Käytännössä kansalaisen vastuulle jää isolta osin varmistaa aktiivisesti itse, ettei hän kuulu sähköisen tiedoksiannon piiriin. Esitettyjen lakimuutosten myötä jää todellinen riski, että tietyissä tilanteissa esimerkiksi ihmisen verotukseen vaikuttavista tosiasiallisista päätöksistä lähetetyt viranomaisviestit eivät tavoita kohdettaan. Ongelma korostuu etenkin ikäihmisillä sekä muistisairailla, joiden tietotekniset valmiudet eivät välttämättä vastaa tilanteen vaatimukseen, ja näin asettaa kohtuuttoman taakan heille sekä heidän omaisilleen. Tällöin ilmeisenä vaarana voi olla palveluiden saatavuuden hankaloituminen tai pahimmassa tapauksessa jääminen kokonaan niiden ulottumattomiin. Muutos on liian nopea ja suoraviivainen ja näin ollen aiheuttaa tarpeetonta sekaantumista ja vaikeuksia asioinnissa. Nyt haettu pieni säästö toimintamenoissa uhkaa koitua isommaksi laskuksi tulevaisuudessa, kun ihmisten asiointi viivästyy ja hankaloituu ja tätä kautta päätösten käsittelyajat venyvät. Verohallinto on eräs keskeisimpiä viranomaispalveluja Suomessa, ja on ensiarvoisen tärkeää, että kaikille verovelvollisille taataan selkeä ja esteetön mahdollisuus asiointiin ja omien veropäätöstensä hoitamiseen. Nyt ehdotettu laki vaarantaa viranomaisen yhdenvertaisen toiminnan ja saavutettavuuden.” — Tämä on siis sen sisältö. Olin itse mukana, kun tätä käsiteltiin valiokunnassa, ja olen kovasti miettinyt tätä asiaa, koska muutama päivä sitten me keskusteltiin siitä yleislaista, jonka käytännön sovellus tämä nyt sitten erityisasiassa eli verotuksessa on, ja kiinnitin siinä keskustelussa huomiota siihen, että emme puhu pelkästään mistään pienestä ryhmästä ihmisiä, vaan meillä on tiedossa, että ainakin puoli miljoonaa ihmistä, mahdollisesti suurempikin joukko, ei ole vielä niin käytännöllisiä digitalisaation käyttäjiä, että tämmöinen riski on todella olemassa. On hyvä, että siirrytään digitalisaatioon, mutta tässä tapauksessa riski on suuri, koska se edellyttää koko ajan sellaista aktiivista kannanottoa, että ilmoittaa, että näiden pitää tulla minulle postitse, eli se ei riitä, että sen on kerran tehnyt. Äkkinäinen käväisy vaikkapa niillä sivuilla siellä OmaVerossa käytännössä nollaa sen tilanteen, ja sitten ihminen ei tiedäkään, että enää se ei tule hänelle postitse. — Tässä vain perustelua tälle.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä on minusta käytetty pelkästään hyviä puheenvuoroja, ja kiitän myös ministeriä tämän asian esittelystä. Tätä korjaussarjaa on kauan odotettu. Totta kai aina voi toivoa, että joku asia olisi vielä paremmin hoidettu, mutta minäkin haluan nyt täältä opposition puolelta todeta, että olen varsin tyytyväinen siihen, mitä tässä on saatu aikaiseksi. Median kautta tulin seuranneeksi tietysti, niin kuin me monet muutkin, että tässä kovasti käytiin vääntöä siellä hallituksen sisälläkin. Tässä edustaja äsken edellä kysyi, miten aikanaan ylipäätään tämmöinen on voinut syntyä. Sanoisin, että sellainen sokea usko markkinavoimien kaikkivoipaisuuteen, jossa ajatellaan, että sinne vain kaikki ajamaan, sitten hinnat tulevat alas ja kuka vain osaa tätä. Näinhän siinä ei käynyt, niin kuin kaikki hyvin tiedämme. Tuli turvattomuutta, tuli vääränlaista hinnoittelua, tuli harmaata taloutta, ja siellä pimitettiin veroja. Toisaalta sitten maaseudulla kävi niin, että tarjonta väheni, mutta täällä pääkaupungissa saattoi tuolla seisoa 50 taksia, ja siellä sitten kuljettajat tappelivat keskenään asiakkaista. Tämä koko asiahan meni ihan ranttaliksi. Kiitos, että ollaan saatu korjaussarja.

Arvoisa rouva puhemies! Olen täällä täysistunnossa herkällä korvalla kuunnellut useita kertoja keskusteluja, joissa puhutaan digiköyhyydestä eli siitä, että melko yllättävän suurellakin osalla Suomen kansalaisista on tilanne se, että he eivät suinkaan ole niitä kansalaisia, joista joskus sanotaan, että he surffaavat digitalisaation aallonharjalla. Eli kyse ei ole nyt vain erityisryhmistä, vaan esimerkiksi tuossa edustaja Kontulan puheenvuorossa eriteltiin hienolla tavalla, minkälaisista erilaisista ryhmistä voi olla kysymys: ikääntyneistä tai muuten vähän eri tavalla elävistä ihmisistä tai niin, että jotkut osaavat käyttää jotain palvelua, mutta se ei ole taas sama kuin että he olisivat täysin digitalisoituneet, jos käytän tällaista ilmaisua. Meillä oli tänään tuossa puolenpäivän aikaan valtiovarainvaliokunnassa käsittelyssä Verohallinnon osalta jo erillislainsäädäntöä, joka liittyy nyt tässä käsittelyssä olevaan yleislakiin, jonka seurauksena tilanne tulee olemaan sellainen, että erilaiset verotusta koskevat tiedot tulevat sitten sinne OmaVeroon ja henkilö ei saa sinänsä mitään herätettä niistä, vaikka olisi sinne itse ilmoittanut, että haluaa ne edelleen vaikkapa postitse. Jos olet sitten vaikkapa sen verran kokenut, että olet siellä käynyt jotain erityisasiaa katsomassa tai kerran vuodessa sitä niin sanottua veroilmoitusta tai -selvitystä tuossa toukokuulla tehdessä käynyt, niin sitten voi mennä monta kuukautta, että ei ole käynyt, ja silloin Verohallinto automaattisesti ikään kuin reagoi sillä tavalla, että henkilö ei ole enää ikään kuin sellaisen postituksen piirissä. Siellä aivan varmasti tulee käymään niin, että ihmisille tulee taloudellisia haasteita tässä, eli sinne tulee maksettavaksi jotain veroja tai muita, joista ei sitten ole sillä tavalla tietoinen kuin pitäisi olla. En nyt itse katso olevani tässä ryhmässä, mutta täällä olen kuullut hyvin monia keskusteluja, joissa ei ole ollenkaan ollut mitään hallitus—oppositio-asetelmaa: esimerkiksi kokoomuksen edustaja Pauli Kiuru on usein puhunut tästä, perussuomalaisten keskuudesta olen kuullut puheenvuoroja. Olen itse kovasti miettinyt, mitä kaikkea meidän pitäisi tehdä, jotta me tästä digiköyhyydestä pääsisimme eroon. Erilaiset monipalvelupisteet, erilainen kouluttautuminen, siitä huolehtiminen, että yhteydet ylipäätänsä ovat toimivat, järjestöjen käyttäminen tässä, palveluiden suunnittelu yhdessä kansalaisten kanssa ovat niitä keinoja, mutta ainakaan ei nyt pitäisi tehdä niin, että me heikennämme tilannetta nykyisestä. Kyse on oikeasti puolesta miljoonasta, jopa 600 000—700 000 ihmisestä, ei vain jostain muutamasta 10 000:sta.

Arvoisa puhemies! Myönnän, että tämä keskustelu on mennyt nyt pikkuisen niin kuin oheisiin tähän käsiteltävään asiaan nähden, mutta koska tässä käsiteltävässä asiassa tehdään nyt niitä poikkeuksia, joita joissakin muissa asioissa ei tehdä, niin tämä keskustelu on itse asiassa hyvin oikea ja tarpeellinen. Otan tähän ihan lyhyellä puheenvuorolla yhden konkreettisen esimerkin, joka liittyy juuri tähän ulosmyyntirajaan. Täällä edustaja Vuornos mainitsi esim. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin. Jos HUSLABilla — siis HUSin laboratorio-organisaatiolla, jonka liikevaihto lienee jotain 150—200 miljoonan euron välillä tällä hetkellä — olisi korkeammat mahdollisuudet harjoittaa ulosmyyntiä — siis pitäisi muuttaa lainsäädäntöä, jotta olisi korkeampi mahdollisuus — niin meillä voisi olla tilanne, jossa potilaat voisivat käydä yksityisellä lääkärillä ja saadessaan heiltä lähetteen laboratorioon voisivat mennä sinne HUSin laboratorioon, jossa ne täysin kustannuksia vastaavat ulosmyyntihinnat olisivat vain yksi kolmasosa siitä, mitä ovat käytännössä ne lähes monopolistisessa asemassa olevan yksityissektorin laboratoriohinnat tällä hetkellä. Silloinhan meillä olisi kilpailua enemmän. Nyt nimenomaan tämä ulosmyyntiraja estää sen markkinoilla toimimisen, ja näin ollen me olemme tilanteessa, jossa lääkärikeskukset ja muut vetävät erittäin korkeita katteita näillä laboratoriotutkimuksilla. Itse asiassa nämä markkinamekanismit ovat hyvin monimutkaisia tässä. Palatakseni lähtötilanteeseen: tässä tehdään nyt järkeviä poikkeuksia, mutta niitä olisi syytä tehdä myös muissa asioissa.

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Vuornos ei konkreettisesti vastannut siihen kritiikkiin, mitä minä esitin, koska en puhunut kahvilapalveluista vaan puhuin nimenomaan tätä nyt käsillä olevaa asiaa hyvin lähellä olevasta toiminnasta, joka on yliopistollista, ympärivuorokautista, vaativaa erikoissairaanhoitoa, jota muun muassa HUS tai Pirkanmaan hyvinvointialue tai Varsinais-Suomen hyvinvointialue harjoittavat, ja siellä, tiedämme, että itse asiassa tietyille asioille juuri tämänkaltainen poikkeus olisi nyt perusteltu. Mitä tulee tähän pesula-asiaan, niin en ota siihen muuta kannanottoa kuin että muistan sen ajan, jolloin se oli HUSin, Helsingin kaupungin ja Espoon kaupungin omistama, ja silloin kaikki oli tietysti kunnossa. Olen vähän samaa mieltä, että nämä promillen suuruiset osuudet ovat pikkuisen kummallisia.

Arvoisa rouva puhemies! Pyysin puheenvuoron edustaja Vuornoksen käyttäessä omaa puheenvuoroaan. Periaatteessa olen sitä mieltä, että jos joku täällä on sanonut suunnilleen saman asian kuin se, jonka itse olen aikonut sanoa, niin ei sitä nyt syytä ole toistaa niin moneen kertaan. Tässä edellä edustajat Räsänen ja Lyly sanoivat suunnilleen sen tärkeimmän sisällön, mitä tässä omaa puheenvuoroa varatessani olin ajatellut. Mutta semmoisen lisäyksen teen vielä tähän keskusteluun hankintalain ja sitten näitten poikkeusten suhteesta, että vaikka meillä nyt ovat ne kuulemiset meneillään, sehän tarkoittaa, että se ei ole se julkinen vaihe tässä asioiden käsittelyssä, enkä sen takia referoi nyt konkreettisesti yhtäkään asiantuntijalausuntoa hankintalain kuulemisissa, mutta jo julkisen tiedon perusteella ja asiassa julkisuudessa tapahtuneen hankintalain käsittelyn yhteydessä, kun tarkastellaan sen suhdetta sosiaali- ja terveydenhuoltoon, tiedämme, että siellä esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö on ollut eräistä asioista hyvin kriittinen, koska varsinkin vaativassa erikoissairaanhoidossa, joka on hyvin yliopistollista ja sillä tavalla tulee lähelle noin ajatuksellisesti esimerkiksi supertietokonetta, on asioita, joissa hankintalain nyt esillä oleva hallituksen esitys juuri tämän kymmenen prosentin ja sitten näiden ulosmyyntirajojen kanssa tulee aiheuttamaan rikkoutumista nykyiseen järjestelmään, mikä vähentää yhteistyötä. Yhteistyö taas on tehokkuuden edellytys Suomessa nimenomaan vaativassa erikoissairaanhoidossa. Tämän halusin lisätä puoluetovereitteni äsken esittämään kritiikkiin tässä yhteydessä.

Arvoisa rouva puhemies! En ollut alun perin pyytänyt puheenvuoroa, mutta kun kuuntelin edustaja Sillanpään puheenvuoron, niin haluan ihan lyhyen oman puheenvuoron tässä käyttää. Se ei liity nyt ollenkaan keskusteluun näistä terveystiedoista vaan siihen, että tässä ehkä puolen tunnin sisällä me käsittelemme täällä asiaa, jossa juuri on kysymys konkreettisesti siitä, pitääkö meidän pakottaa ihmisiä digitalisaatioon silloinkin, kun selvästi tiedämme, että ehkä puoli miljoonaa suomalaista on sellaisia, joilla ei ole sitä kapasiteettia eri syistä. Se ei ole varsinaisesti nyt tässä asiassa vaan hetken päästä, kun me puhumme siitä. Tänään muun muassa valtiovarainvaliokunnassa jo käsiteltiin siihen liittyvää liitännäislakia, ja siihen tulen siinä yhteydessä sitten puuttumaan. Mutta sen yleisen huolen, mitä esititte tässä yhteydessä, aika pitkälti jaan.

Arvoisa puhemies! Miten menee Suomen sosiaali- ja terveydenhuollossa? Sydämet ja lonkat leikataan, synnytykset hoidetaan, mutta vanhustenhoivaan pääsyä jonottaa laittoman kauan 800 haurasta ihmistä. Vammaisten palveluissa ja lastensuojelussa on vakavia puutteita, ja moniin terveyskeskuksiin on pitkät jonot, hammashuollosta puhumattakaan. THL:n pääjohtaja kirjoitti Helsingin Sanomissa 19. helmikuuta: ”Suomalaisten luottamus sosiaali- ja terveydenhuollon toimivuuteen on kyselyiden mukaan romahtanut viime vuosina. Tyytymättömyys on kansainvälisesti verraten suurta.” Uutissuomalainen kertoi 11. helmikuuta, että ”terveyskeskusten lääkärivastaanotolle pääsy on heikentynyt hoitotakuun pidentämisen ja rahoituksen leikkaamisen seurauksena”. Vaikka hallitus kehuskelee laittaneensa miljardeja lisää hyvinvointialueille, irtisanovat ne henkilöstöä. Syy on se, että palkkojen, tarvikkeiden ja ostopalveluiden hintojen korotuksiin on laki velvoittanut antamaan rahoitusta, mutta sen ohella on kiistattomasti palveluista myös leikattu: 615 miljoonaa euroa on leikattu tehtävämuutoksista, 208 miljoonaa uusia leikkauksia on valmistelussa, ja 390 miljoonan euron leikkaukset ovat lausunnolla, yhteensä yli miljardi. SDP:n tavoite on nopea ja vaivaton hoitoonpääsy terveyskeskukseen. Tiukka hoitotakuu ja sen vaatima rahoitus on palautettava. Omalääkäri- ja omahoitajamalli on toteutettava koko maassa. Rahat tähän ovat olemassa, mutta ne käytetään nyt väärällä tavalla. Vanhustenhoivaa ja kotihoitoa on lisättävä. Korkea ikä ei saa olla rangaistus vaan kunnia-asia. Käsittelyssä oleva 50 miljoonan euron leikkaus on torjuttava. Soterahoituksen ongelmat on korjattava. Meillä on siihen kustannustehokas malli. Nyt suunniteltu 390 miljoonan euron leikkaus on peruutettava. [Vasemmalta: Juuri näin!]

Arvoisa herra puhemies! Aloitan siitä, mihin edeltävä puheenvuoron käyttäjä lopetti, eli meillä todellakin uusi oikeusasiamies, joka on aloittanut 1. tammikuuta 26, on ensimmäistä kertaa salissa nyt tässä roolissa meidän edessämme, ja osaltani toivotan teidät myös tänne tervetulleeksi. Siksipä käytän oman puheenvuoroni aiheesta, josta olen edelliselle oikeusasiamiehelle kertaalleen, ellen kahdestikin, sanonut. Se liittyy siihen, että me saamme lisää vaikuttavuutta tälle erittäin tärkeälle kertomukselle ja siellä esitetyille linjanvedoille siitä, kuinka lainsäädäntöä pitäisi noudattaa ja toteuttaa, kun se tieto levitetään mahdollisimman hyvin tuonne meidän palvelujärjestelmään ja kaikkeen viranomaiskenttään. Aikanaan toimiessani itse siellä terveydenhuollon järjestelmässä, jo ennen nykyistä sähköistä aikakautta, tein niin, että kun tuo kertomus lähetettiin esimerkiksi sairaanhoitopiirille, niin otin siitä valokopiot niistä terveydenhuoltoa koskevista linjauksista ja kanteluratkaisuista. Sanotaan nyt sitten, että vaikkapa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä jaoin sen noin 40—50:lle johtotehtävässä, esimiesasemassa olevalle henkilölle lähtökohtana se, että tässä on nyt linjattu, mitä näissä kysymyksissä tulee noudattaa. Olen itse seurannut aina Riitta-Leena Paunion ajoista asti oikeusasiamiehen toimintaa, ja nämä kertomukset ovat todella merkittäviä, eivät vain nyt sillä sektorilla, josta tässä äsken kerroin, vaan myös niillä muilla sektoreilla, joista tässä edeltävät kollegat ovat puhuneet. Esimerkiksi on mielenkiintoinen tieto, että hoitotakuu itse asiassa säädettiin Suomeen pitkälti sellaisen prosessin seurauksena, jonka silloin aikanaan oikeusasiamies Paunio otti selvittääkseen, kun oli epäselvää, voiko esimerkiksi yhden sairaanhoitopiirin alueella olla kuntakohtaisia jonoja niin, että eri kunnissa, jotka olivat varanneet erilaisen määrän rahoitusta erikoissairaanhoitoon, voitaisiin kansalaisia kohdella eriarvoisesti. Hän päätyi siihen, että näin ei voida menetellä, ja edellyttikin sitten, että tulee säätää tästä asiasta selkeästi, ja siitä sai alkunsa hoitotakuulainsäädäntö siellä 2000-luvun alussa. Niinpä nyt tässä puheenvuoroni lopuksi sanonkin, että tämä asia on edelleen ajankohtainen. Minulla on tässä lehtileike vieressä otettuna Uutissuomalaisesta, jossa lukee, että lääkärille pääsee yhä hitaammin terveyskeskuksissa. Tähän kysymykseen aina muutamina vuosina on kiinnitetty huomiota oikeusasiamiehen kertomuksissa. Ei siihen tietenkään joka vuosi tarvitsekaan kiinnittää huomiota, mutta edelleen pyydän, että jatkossakin seurataan tätä lainmukaisuuden toteutumista tässä tärkeässä asiassa. — Kiitoksia.

Arvoisa herra puhemies! En ole koskaan käyttänyt tällaista puheenvuoroa kuin nyt käytän, ja koville se ottaa tälläkin kertaa. Lähin omaiseni on ollut tänään 1 045 päivää ympärivuorokautisessa hoivapalvelussa. Kävin eilen viimeksi häntä tapaamassa, kuten myös tietysti viikonloppuna. Näen siellä erittäin ahkeran henkilökunnan, siinä yksikössä muutaman sairaanhoitajan, useita lähihoitajia, hoiva-apulaisia. Ainakin puolet heistä on maahanmuuttajataustaisia. Lauantain iltavuorossa yksikössä oli kolme työntekijää, kaikki maahanmuuttajataustaisia. Joidenkin kielitaito on aivan erinomainen, toisilla vähän heikompi. Kaikki he ovat ahkeria, sitoutuneita työntekijöitä. He kaikki yhdessä siellä aamulla pukevat nämä ihmiset, he syöttävät puolet tämän yksikön henkilöistä, muu osa osaa omatoimisesti syödä, he tekevät siellä vaipanvaihdon, he tekevät kaiken sen, mitä siellä pitää tehdä. Nyt meillä on käsittelyssä ehdotus, jossa 50 miljoonaa euroa aiotaan ottaa hyvinvointialueilta pois juuri vanhustenhuollosta. Se tarkoittaa 800 hoitajan vähenemistä. Kai te peruutatte sen esityksen?

Arvoisa rouva puhemies! Otan tästä raportista esille sivulta 63 VTV:n näkemyksen siitä, millä tavalla heidän mielestään Suomessa pitäisi finanssipolitiikan valvontaa järjestää. Tässä lukee näin: ”VTV katsoo hallituksen esitykseen eduskunnalle antamassaan lausunnossa, että asianmukaisia perusteluja valvontatehtävän siirrolle ei ole esitetty, kuten ei myöskään eduskunnan edellyttämää, lähtökohtaisesti erittäin tarpeellista selvitystä valvonta- ja arviointitehtävän järjestämisestä. VTV näkee esitetyn järjestelyn heikentävän merkittävästi finanssipolitiikan valvonnan riippumattomuuden takeita.” Sitten se jatkuu vielä yksityiskohtaisilla perusteluilla. Tässähän oli taustalla se, että tämä valvontatehtävä siirtyisi VTV:ltä talouspolitiikan arviointineuvostolle. VTV:n resurssit ovat huomattavasti merkittävämmät, ja VTV ei ole samalla tavalla edes sidoksissa tai läheisessä suhteessa valtiovarainministeriöön eli valvottavaan kuin tietyllä tavalla sitten talouspolitiikan arviointineuvosto on. Tämä asia käsiteltiin täällä eduskunnassa viime syksyn aikana, ja minun mielestäni tässä on aika merkittävästä asiasta kysymys. Toivottavasti valvonta ei tule sitten kuitenkaan heikkenemään. Tässä edustaja Lyly edellä otti sitten esille näitä talouspolitiikan ja finanssipolitiikan tavoitteita, joita hallitus on itselleen asettanut, ja suora sitaatti, otsikko sivulta 39: ”Hallituksen toimet jäävät 100 000 hengen työllisyystavoitteesta.” Tämä on erittäin merkittävä raportti. Olin viime kesäkuuhun asti tarkastusvaliokunnan jäsen, ja voi sanoa näin, että pidin erittäin paljon sen työskentelytavasta ja siellä olevasta ilmapiiristä ja siitä, että kun sehän ei ole varsinaisesti mitään erillislakiehdotuksia käsittelevä valiokunta, niin siellä voitiin syvällisesti ja hyvän ajan kanssa kuulla johtavia asiantuntijoita monista talouden keskeisistä kysymyksistä, ja myös henki ja keskustelu oli siellä rakentavaa. Esimerkiksi juuri näitä valvontaraportteja käytiin hyvin huolellisesti läpi. Minusta he asiantuntijavoimin toteavat aika selkeästi sen, että finanssipoliittiset tavoitteet ovat ehkä olleet oikeansuuntaisia, siis tavoiteasetannaltaan, niin kuin on kirjoitettu, mutta niiden saavuttamisesta on jääty kovinkin kauas, kuten tässä edellä esimerkiksi edustaja Lyly äsken totesi.