Arvoisa herra puhemies! Kannatan lämpimästi rikosten ehkäisemistä, paljastamista ja selvittämistä — se on aivan itsestäänselvä asia. Myönnän, että kun erilaisia oikeuksia viranomaisille annetaan, siellä turvallisuuden toisella puolella on toki yksityisyydensuoja ja siihen liittyvät herkkyydet. Luotan kuitenkin suomalaisiin viranomaisiin, siihen, että he käyttävät saamiaan oikeuksiaan vastuullisesti ja tarkkarajaisesti. Mitään ylimääräistä urkintaa ja väärinkäytöksiä ei tietenkään pidä hyväksyä, ja siihen on myös keinot, miten niihin mahdollisiin väärinkäytöksiin voidaan puuttua, ja viranomaiset tietysti tietävät, että sellaiset lait ja mahdollisuudet ovat olemassa. Sitten kun mietitään, ketkä ovat hyvin usein rikosten kohteena, rikosten uhreina, niin he ovat haavoittuvassa asemassa olevia, puolustuskyvyttömiä henkilöitä. Nyt jos tätä lakia lähdettäisiin kaatamaan, se tarkoittaisi käytännössä sitä, että haavoittuvassa asemassa olevia, puolustuskyvyttömiä henkilöitä ei haluta suojella rikoksentekijöiltä. Aika kylmää ja kyynistä. Vuonna 2019, tai oikeastaan 2018, eduskunta hyväksyi tiedustelulait, jotka tulivat voimaan 2019, ja siihen keskusteluun liittyi, sinänsä aivan aiheellisesti, kysymys yksityisyydensuojasta. Esitettiin sinänsä aiheellisia huomioita esimerkiksi massavalvonnasta ja siitä, miten sitä voidaan välttää, jotta ihmiset saavat välittää ja vastaanottaa viestejä pelkäämättä sitä, että heitä aiheettomasti seurataan. No, ei seurata, ja sitä varten luotiin hyvin monipolvinen järjestelmä, jolla varmistetaan se, että viranomaiset tekevät vain niitä tehtäviä, joihin heille on laissa annettu mahdollisuus, eikä yhtään enempää. Tähän liittyy samantyyppisiä kysymyksiä. Turvallisuus ja yksityisyydensuoja ovat ne vastakkain olevat asiat, ja turvallisuutta kyllä painotan tässä enemmän kuin mitään muuta.