Arvoisa rouva puhemies! Puhumme tänään tärkeästä asiasta eli nuorisotyöttömyydestä ja nuorten tulevaisuudenuskosta. On hienoa, että ministereitä on vielä kuuntelemassa keskustelua. Kiitos palautteesta, ministeri Poutala. Ymmärtääkseni tarkoitit seuraavia puhujia, kun puhuit rakentavasta sävystä. Tästä itse asiassa kannustuneena ja rohkaistuneena ajattelinkin muuttaa hieman suunnitelmaa sillä tavalla — minulla olisi kyllä pitkä puhe tässä puhuttavana — että nämä asiat, joita tässä olisin kritiikkinä tuonut, on tänään kyllä tässä keskustelussa jo monestikin kuultu, jotenka ajattelinkin, että puhutaan hiukan välittämisestä ja siitä, millaisen käyttäytymismallin me aikuiset annetaan lapsille ja nuorille. No, otetaan nyt alkuun kuitenkin, ettei nyt heti mennä näin inhimilliselle linjalle, niitä tosiasioita, jotka ovat valitettavia, eli korkea nuorisotyöttömyys ja leikkaukset sosiaaliturvaan, työelämän heikennykset. Nämä ovat juuri niitä asioita, joista on tässä paljon jo tänään puhuttu. Ne ovat kaikki omiaan heikentämään tulevaisuudenuskoa, se on aivan totta. Mutta siitä välittämisestä ajattelin tässä nyt tuoda keskusteluun sen, millaista roolimallia me annetaan kasvavalle nuorisolle, luodaanko me omalla toiminnalla positiivista ja semmoista tulevaisuudenkuvaa, että siihen on hyvä lähteä tasapainoista elämänpolkua rakentamaan. Kaikille lapsille ja nuorille tulisi luoda yhdenvertaiset mahdollisuudet tasapainoiseen tulevaisuuteen ja mahdollisuudet luoda sitä omaa polkua, mutta toiset tarvitsevat siihen enemmän tukea kuin toiset ihan senkin vuoksi, että kotona vallitsee erilaiset olosuhteet jokaisella lapsella. Meidän pitäisi löytää sellaisia keinoja, joilla me päästään pureutumaan niihin ongelmien juurisyihin, ja saada hoidettua niitä kuntoon. Muuten meillä ei täällä Suomessa kyllä tule resurssit riittämään. Resursseja tulisi ohjata enemmän sinne ennaltaehkäisevään työhön ja lisätä perheisiin annettavaa tukea. Jos vielä mietin niitä perheiden tilanteita, joissa on ehkä hieman epävakaita ympäristöjä, niin kyllä se välittäminen ja aikuisten oma käyttäytyminen on yhtenä avaintekijänä siinä, millaista maaperää niille lapsille luodaan. Liian usein se meidän oma käyttäytyminen kyllä luo sitä epävarmuutta. Jos mietitään, kaikki epäasiallinen puhe, epäasiallinen ja varsinkin hyvin törkeä kirjoittelu somessa, niin siitä on tullut arkipäivää. Kyllä me voidaan pohtia, millaisen käyttäytymismallin periaatteessa tämäkin jo tuo kasvavalle lapselle. Tätä olisi meidän aikuisten syytä kyllä pohtia. Jos se lapsi näkee sitä epävakaata toimintaa kotona, niin kyllähän siinä välittyy tosiaan ihan vääränlainen käyttäytymismalli sille lapselle. Jos vielä mietitään välittämistä, niin kysytäänkö me aikuiset kotona riittävän usein lapsilta ja nuorilta ihan yksinkertaisia kysymyksiä, vaikka, että miten koulussa meni tai miten treeneissä sujui. No, sillä yksinkertaisella kysymyksellä on muukin merkitys kuin vain se, että siihen saa vastauksen, että hyvin meni. Kysymys toimii osaltaan välittämisenä siitä, että lapsista ja nuorista välitetään, ja sen voi osoittaa arjessa ihan yksinkertaisillakin asioilla, eikä aina välttämättä tarvitse viestittää sitä älypuhelimella. No, tässä keskustelussa on hyvä ottaa minun mielestäni tämmöinenkin lähestymistapa esiin. Ehkä vielä se, että monet lähteet ja kyselyt kertovat, että nuoret kokevat, että heidän ääntään ei kuulla riittävästi, heillä ei ole riittävästi foorumeita tuoda omaa ääntään kuuluviin. Näitäkin voitaisiin miettiä, miten me paremmin saataisiin sitä viestiä, mitä oikeasti lapsille ja nuorille kuuluu. Tämän päivän nuoret ovat fiksuja ja pärjäävät kyllä. He tarvitsevat vain vähän enemmän kannustusta ja rohkaisua meiltä aikuisilta. Elikkä me aikuiset voitaisiin katsoa vähän peiliin ja arvioida sitä omaa esimerkkiä ja antaa sitä tukea ja kannustusta lapsille ja nuorille. Mutta ennen kaikkea tsemppiä kaikille nuorille omalle elämänpolullenne. Kyllä te löydätte kaikki oman hyvän polkunne. — Kiitos.