Tuomas Kettunen
Tuomas Kettunen
KESKOulun vaalipiiri

Rouva puhemies! Aloitetaan ensinnäkin ammattidieselistä. Kyllä, viime hallituskaudella tätä asiaa selvitettiin. Siitä tehtiin ihan jopa lakiesitys, jonka oli tarkoitus lähteä lausunnoille. Siis valmistelu oli jo näin pitkällä ja olemassa oleva lakiesitys olisi ollut teille tarjottimella valmiina, mutta jostain kumman syystä sitä haluttiin vielä edelleen selvittää. Silloinen valtiovarainministeri Annika Saarikko teki tämän työn. [Jari Ronkaisen välihuuto] Varmasti tällä on työllistävä vaikutus, että virkamiehet edelleen tekevät uudelta pohjalta tämän ammattidieselesityksen, mutta valmiit pohjat olivat jo edelliseltä hallitukselta. Sitä kummastella sopii, miksi tämän ammattidieselin osalta menee näin kauan, kun olemassa oleva tilanne jo vaatii ja jopa huutaa tuolta kuljetusalan yrittäjien suunnalta, että tuokaa se ammattidiesel mahdollisimman nopeasti lainsäädäntöön. Meillä oli jo valmis lakiesitys, mutta en tiedä, mistä se johtuu, että kyseinen laki ei ole vielä eduskunnan käsittelyssä. Ja mitä lehtitietoihin on uskominen, niin verottaja vielä sanoo, että kun ei ole järjestelmiä ja niitten tekeminen kestää vuosia, niin vasta vuonna 2028 olisi mahdollista saada tämä ammattidiesel. Se on auttamatta myöhässä, auttamatta myöhässä, kun jo tämänhetkinen tilanne vaatii sen nyt. Toivoisin nopeita toimenpiteitä tämän ammattidieselin osalta. Sitten tähän ilmastovouhotuskäyrään, kuten edustaja Ronkainen totesi. Se oli hyvä termi tälle jakeluvelvoitteen taulukolle. Te olette tehneet oikeita toimenpiteitä, että te olette hillinneet tätä jakeluvelvoitetta prosenttiyksiköitten osalta vaalikauden aikana, mutta karu totuus vain on, että se ilmastovuohotuskäyrä napsahtaa sille samalle tasolle, minkä edellinenkin hallitus asetti, elikkä vuonna 2028 se on 31 prosenttiyksikköä. Se on 12 prosenttiyksikköä nousua tästä hetkestä parin vuoden aikana. Se on aikamoinen nousu. En osaa sanoa, kuinka monta kymmentä senttiä se sitten siellä pumppuhinnalla tulee näyttelemään, mutta ei se kymmeneen senttiin valitettavasti jää. Sitten tähän hallituksen reagointiin: Kyllähän tällä hetkellä nämä polttoaineitten hinnat ovat niin kovat, että nyt jos ei sieltä kehysriihestä tule toimenpiteitä siihen, että polttoaineen hintaa saadaan alemmalle tasolle, niin se on tietynlainen katastrofi, koska moni suomalainen on jo nyt niin tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Moni tarvitsee autoa työssäkäyntiin, harrastuksiin, jopa kaupassa käyntiin. Jos se polttoaineen hinta pysyy tällä tasolla ja mitään toimenpiteitä ei löydy, niin aika tiukka tulee tilanne olemaan monessa suomalaisessa kotitaloudessa. Sitten mitä tulee siihen päästökauppaan, minkä te menitte hyväksymään: Te olisitte aivan hyvin voineet sitä siirtää useammalla vuodella eteenpäin ja katsoa, mitä muu Eurooppa tekee, mutta tässäkin asiassa maan hallitus perussuomalaisten toimesta oli mallioppilas Euroopan unionissa ja ensimmäisten joukossa menitte tekemään sen, että vuonna 28 astutaan liikenteenkin osalta päästökaupan piiriin. Aivan hyvin olisi pystytty tätäkin asiaa siirtämään pitemmälle tulevaisuuteen. [Rami Lehtisen välihuuto]