Arto Satonen
Arto Satonen
KOKPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Aikamme on vakava. Tosiasioiden tunnustaminen on hallituksen ohjelman lähtökohta. Päätökset ovat ikäviä mutta välttämättömiä. (Eero Heinäluoma: Ei kaikille!) Säästöt tuntuvat kaikkien arjessa eivätkä ole mieluisia. (Kari Uotila: Entä Wahlroosin?) Etenkin koulutuksesta säästäminen ottaa koville. Tasavallan presidenttiä lainatakseni: pakko on tehdä, kun tekemättäkään ei voi jättää. Aina muutaman vuosikymmenen välein yhteiskunta näyttää joutuvan myrskyyn. Viimeksi erittäin vaikeat ajat nähtiin 90-luvun laman kurjina vuosina. (Kari Uotila: Silloinkin oli porvarihallitus!) Myrskyistä on purjehdittava ulos omin päättäväisin toimin aivan kuten tuolloin tehtiin. Lipposen hallitus leikkasi julkisia menoja enemmän kuin nyt aloittava hallitus. Kovien päätösten jälkeen Suomi kuitenkin lähti nousuun, ja talous kasvoi vahvasti toistakymmentä vuotta. Nyt tehtävät päätökset tuntuvat arjessa. Kokoomus on valmis kantamaan yhteisen vastuun, jotta voimme säilyttää suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Tarvitsemme päätöksiä. Ylivelkaantunut Suomi ei kykenisi pitämään huolta heikommistaan, vaikka kuinka haluaisi. Talouden kuntoon laittamisessa on siten viime kädessä kyse suomalaisten päiväkotien, koulujen, terveyskeskusten ja vanhainkotien laadukkaiden palvelujen takaamisesta. Tällä ohjelmalla luodaan pohjaa seuraavalle hyvinvoinnin säilyttämisen ja parantamisen kaudelle. Hallituksen julkisen talouden tasapainottamisohjelma on uskottava, koko 10 miljardin julkisen talouden kestävyyden kattava suunnitelma. Päätökset katkaisevat velkaantumisen, takaavat Suomen kansainvälisen luottokelpoisuuden ja täyttänevät EU-sääntöjen vaatimukset. Nyt saadaan aikaan asioita, jotka olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Nousu riippuu omista toimistamme, emmekä voi sälyttää vaikeuksiamme ulkomaailman syyksi. Toivon koko sydämestäni, että työmarkkinajärjestöiltä löytyy sopimiskykyä saada aikaan suomalaisen työn kilpailukykyä parantava, suomalaisia työpaikkoja turvaava ja työttömille työtä luova yhteiskuntasopimus. Suomi nousee vain yhteisillä päätöksillä. Jos yhteiskuntasopimusta ei synny, hallituksen on pakko tehdä lisää säästöjä ja korottaa veroja. Ehdollisia sopeutustoimia on kutsuttu jopa kiristykseksi. (Kari Uotila: Ihan oikein!) Tämä on kohtuutonta. Kyse on julkisen talouden tasapainottamisesta, joka yksinkertaisesti joudutaan tekemään, jos paraneva kilpailukyky ei tuo lisää työtä Suomeen ja tuloja julkiseen talouteen. (Eero Heinäluoma: Mitäs Lindström sanoo?) Tässä on kyse aivan samasta asiasta kuin arkielämässä: jos tavallinen perhe velkaantuu eikä kykene lisäämään tulojaan, on pienennettävä menoja. (Jari Myllykoski: Jos jättää syömättä, niin kuolee!) Mieluisampaa olisi kuitenkin tulojen lisääminen, itse kullekin. Kukaan ei varmaan tässä salissa toivo, että ehdollinen lista toteutuu. Vetoan siis sekä elinkeinoelämän päättäjiin että ammattiyhdistysliikkeeseen, että sopu syntyisi. (Välihuutoja) Hintakilpailukykyä parantamalla voimme lisätä suomalaista työtä. Suomalaisten tuotteiden pitää mennä paremmin kaupaksi maailmalla. Isänmaa ja ennen kaikkea suomalaiset työttömät tarvitsevat tämän kattavan yhteiskuntasopimuksen. (Outi Alanko-Kahiluoto: Miksi leikkaatte kouluilta?) Kokoomuksen eduskuntaryhmä on erittäin tyytyväinen, että hallitusohjelmassa on vahva painotus työllisyyteen ja talouskasvuun. Ohjelman merkittävimpiä kokonaisuuksia ovat kunnianhimoiset työllisyyttä lisäävät uudistukset. Sekä työn teettäminen että työn tekeminen tulee Suomessa kannattavammaksi. (Eero Heinäluoma: Vihdoinkin!) Työnteon on aina oltava joutenoloa kannattavampaa. Kun yrittäjien on helpompi työllistää, syntyy uusia työpaikkoja. Työllisyyden lisääminen ja yrittäjyyden edistäminen ovat hallituksen tärkeimpiä painopisteitä. Arvoisa puhemies! Uutta voi rakentaa vain, jos on valmis panostamaan ja uudistamaan. Ohjelmasta huokuu usko tulevaisuuteen. Hallituksen kärkihankkeet ovat merkittäviä satsauksia tulevaan menestykseen. Panostetaan osaamiseen pääomittamalla yliopistoja ja muita korkeakouluja. Teiden ja ratojen korjausvelkaa kurotaan kiinni infrapanostuksilla. Digitalisaatio ja teknologian hyödyntäminen ovat ohjelmassa vahvasti mukana. Me rakennamme nyt yhdessä tulevaisuuttamme, jossa ovat mukana kaikki. Yksi hyvinvointimme peruspalikka rakentuu siitä, miten Suomi pääsee digiaikaan. Myös muilta osin tämä ohjelma on edistyksellinen. Tulevaisuudessa pärjäämme vähemmällä sääntelyllä. Normitalkoot alkavat nyt toden teolla. (Eero Heinäluoma: Vihdoinkin!) Kauppojen aukioloaikoja vapautetaan, kansainvälistä rekrytointia helpotetaan, kaavoitusta joustavoitetaan ja rakentamisen normeja puretaan, mikä lisää asuntotuotantoa. Lukuisat hyvät biotaloushankkeet ja puhtaat ratkaisut kuljettavat Suomea kohti kestävän talouskasvun mallia. Arvoisa puhemies! Emme peri maailmaa vanhemmiltamme, vaan lainaamme sen lapsiltamme. Hallitus sitoutuu rakentamaan Suomen tulevaisuutta ympäristön kannalta kestävälle pohjalle. Kokoomuksen mielestä on tärkeää, että talouskasvua tavoiteltaessa ei pilata ainutkertaista luontoamme tai ilmastoamme. Hyviä esimerkkejä merkittävistä ympäristötoimista ovat muun muassa tehokkaammat Itämeren suojelutoimet, kalatiestrategian toteuttaminen, uuden kansallispuiston perustaminen sekä erityisesti kivihiilestä irrottautumisen vauhdittaminen kunnianhimoisella veroratkaisulla. (Ville Niinistö: Ei ole mitään uusia keinoja, ei yhtäkään!) Vaikeina aikoina pää on pidettävä kylmänä mutta sydän lämpimänä. (Kari Uotila: Jälkimmäinen unohtui!) Me emme Suomessa ole vaikeinakaan aikoina unohtaneet kaikkein huonoimmassa asemassa olevia. On arvovalinta, että panostamme hoivaan ja pärjäämiseen. Tässä ohjelmassa vahvistetaan omaishoitoa ja korotetaan takuueläkettä. Myös veteraanien palveluja kehitetään. Kokoomuksen mielestä työ on parasta sosiaaliturvaa. Hallitus edistääkin osatyökykyisten työhön pääsemistä ja työssäjaksamista. Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää erittäin tärkeänä myös lapsiperheiden kotipalvelujen saatavuuden turvaamista ja perhehoidon lisäämistä. Niukkana aikana haluamme panostaa siihen, että apua on saatavilla sitä tarvittaessa. Haluan vielä erikseen nostaa esille yhden pienen mutta merkittävän yksityiskohdan, ja se on koulukiusaamiseen puuttuminen. (Kari Uotila: Satojen miljoonien leikkaukset ovat kiusaamista!) Arvoisa puhemies! Suomi pysyy avoimena, kansainvälisenä ja suvaitsevana maana. Tästä esimerkkeinä toimivat työperäisen maahanmuuton edistäminen sekä maahanmuuttajanuorten ja -naisten kotoutumisen tukeminen. Toimimme jatkossakin Euroopan unionin aktiivisena ja rakentavana jäsenenä. Suomi jatkaa vakaalla ulkopoliittisella linjalla. Edistämme kansainvälistä vakautta, rauhaa, demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja tasa-arvoa. Puolustusmäärärahojen korottaminen parlamentaarisen työryhmän esityksen mukaisesti turvaa isänmaamme uskottavan puolustuksen näinä epävarmoina aikoina. Suomi päättää omista asioistaan nyt ja tulevaisuudessa. Myös sisäisestä turvallisuudesta pidetään huoli. Poliisiin, rajavalvontaan ja muihin sisäisen turvallisuuden toimijoihin kohdistettuja säästöjä perutaan, jotta arjen turvallisuus ja kansalaisten oikeusturvan toteutuminen voidaan varmistaa. Arvoisa puhemies! Tekemämme hallitusohjelma on hyvin kunnianhimoinen. Se on eräänlainen hyvinvointiyhteiskunnan pelastusoppikirja. Siinä on asioita, joita on pakko muuttaa, mutta päällimmäisenä on vahva panostus tulevaisuuteen. Nyt oppikirja täytyy muuttaa todeksi. Se vaatii uurastusta ja talkoohenkeä. Suomi on hieno maa. Meidän velvollisuutemme on jättää myös tuleville sukupolville yhtä hieno kotimaa. Sen teemme yhdessä. Meidän jokaisen on luotava uskoa — ja voitava uskoa — tulevaisuuteen. Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmä tukee hallitusta ja hallitusohjelmaa.

Arto Satonen — 2.6.2015 | Paljon Puhetta | Paljon Puhetta