Laura Huhtasaari
Laura Huhtasaari
PSSatakunnan vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Olen kuunnellut oppositiota tänään tarkasti. Edustaja Arhinmäki voisi tutustua ulkoministerin työnkuvaan ennen kuin alkaa rähjäämään ministeri Soinin lähtemisestä Suomen rajojen ulkopuolelle työasioissa. On turha vetää johtopäätöksiä, että perussuomalaiset olisivat muuttaneet mielensä esimerkiksi maahanmuutosta. Emme ole. Suomalainen demokratia on kuitenkin sopimista, ei minkään puolueen sanelemista. Kolmen kimppa tarkoittaa yhteistyötä. Jos ei ole kompromissikykyä, ei koskaan voi olla hallituksessa. Olemme ainoana Pohjoismaana taantumassa. Velkakello ei enää kauhistuta vain asiantuntijoita. Suomen tilanne taloudellisesti on vakava ja huono. Suomen kilpailukyky on menetetty. Suomi tarvitsee kipeästi uusia työpaikkoja. Meillä on työnmaksajapula. Politiikassa pitää muistella vanhoja. Edellisen laman Lipposen hallitus 1995—1999 leikkasi kotihoidon tukea roimasti. Sipilän hallitus toimii nyt toisin. Nykyinen hallitus aikoo nostaa takuueläkettä. Lisäksi toimeentulotukeen tehdään jatkossakin indeksikorotus ja lääkesäästöt eivät koske lääkekaton vuoksi pienituloisimpia. Sosiaalipolitiikan ydinkysymyksen, köyhyyden, näkökulmasta voi todeta, että tämä hallitus on silloista Lipposen hallitusta parempi köyhälle. Arvoisa rouva puhemies! Pitää muistaa menneet, elää tässä hetkessä ja rakentaa tulevaisuutta. Hallitusohjelma tähtää työpaikkojen lisäämiseen. Jos on töitä, on tuloja ja tulevaisuus. Hieno asia on, että käyttöön otetaan 5 prosentin yrittäjävähennys liikkeen- ja ammatinharjoittajille. Vihdoin otetaan käyttöön pienten yritysten maksuperusteinen arvonlisäverotus. Suomi alkaa rokottamaan ulkomaalaisia autoilijoita, eli tienkäyttömaksu tulossa. Hyvä asia on, että luonnonvaroiltaan rikas Suomi edistää nyt puurakentamista. Jätevesiasetusta lievennetään. Uusiutuvan energian käyttöä lisätään. Tämä sisältää muun muassa kotimaisen energian eli turpeen. Ilmastopolitiikassa uutta on arkijärjen, vientiteollisuutemme kilpailukyvyn sekä reilun taakanjaon huomioon ottaminen. Edellisestä hallituksesta poiketen lapsilisiin ja työeläkkeisiin ei kosketa. Panostuksia lisätään lastensuojeluun ja lapsiperheiden tukemiseen, omais- ja perhehoitajien sijaisjärjestelmän kehittämiseen, vanhusten kotihoitoon ja veteraanien tukemiseen. Hyvä asia on koulurauhan edistäminen. Koulurauha parantaa opettajien ja opiskelijoiden mahdollisuuksia keskittyä opetukseen. Hallituksen tavoite on täysin romutetun no bail-out -säännön uskottavuuden palauttaminen. Ei pidä elää Impivaarassa ja pidättäytyä vain kahden marginaalikielen pakollisessa opetuksessa. On hyvä, että nyt mahdollistetaan alueelliset kokeilut kielivalikoiman laajentamiseksi eli mahdollistetaan ruotsin kielen opiskelun sijaan jonkin muun kielen opiskelu kokeiluluontoisesti. Tärkeä kirjaus hallitusohjelmassa on se, että EU:n turvapaikanhakijoiden sisäiset siirrot perustuvat vapaaehtoisuuteen. Ulkomaille maksettavan sosiaaliturvan tarkoituksenmukainen kohdentuminen otetaan tarkasteluun tällä vaalikaudella. Törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden ja yleiselle järjestykselle vaarallisten ulkomaalaisten henkilöiden maasta poistamista nopeutetaan. Työvoiman tarveharkinnasta pidettiin kiinni. Perheen yhdistämisen kriteereitä tarkennetaan EU:n perheenyhdistämisdirektiivin mukaisesti. Hyvä asia on, että laaditaan riippumaton selvitys maahanmuuton kustannuksista. Sen jälkeen oppositiokin voi keskustella maahanmuutosta järjellä eikä tunteella.