Sari Multala
Sari Multala
KOKUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! On helppo kritisoida yksittäisiä säästöjä. Yksikään säästö, joka vaikuttaa ihmisten arkeen, ei ole helppo päättää tai toteuttaa. On selvää, että kansalaisilla tai kansalaisryhmillä on oikeus protestoida. Meidän on kansanedustajina kuitenkin katsottava tätä hallitusohjelmaa kokonaisuutena, joka vaatii myös vaikeiden yksityiskohtien toteuttamista. On tärkeää, että kokonaisuudesta päätetään nyt, vaikka osa toteutuksista tapahtuukin myöhemmin. Suomi on saanut nyt hallituksen, joka tunnustaa tosiasiat. Meidän on tehtävä muutos ja luovuttava asioista, joihin olemme tottuneet. Valtion budjetissa suurimmat erät ovat tulonsiirtoja, sosiaaliturvaa ja palveluita. Jos halutaan säilyttää palvelut tulevaisuudessa, on ensi sijassa tehtävä rakennemuutoksia mutta myös suuria säästöjä. Nämä kohdistuvat väistämättä tulonsiirtoihin ja sosiaaliturvaan monilla eri tavoilla. Tavoitteena on se, että meillä on myös tulevaisuudessa laadukas terveydenhuolto ja muut hyvinvointiyhteiskunnan palvelut. Hallituksen tärkeimpiä tavoitteita on Suomen saattaminen samalle tasolle kilpailijamaiden kanssa viennissä ja investointien houkuttelevaisuudessa. Tarvitsemme panostusta yrittäjiin, helpotuksia työn teettämiseen ja tekemiseen sekä ennen kaikkea tarvitsemme osaavaa ja hyvinvoivaa työvoimaa. Tämä edellyttää järkevää työvoimapolitiikkaa, joka ei estä ketään vastaanottamasta tarjottua työtä. Työelämän on uudistuttava niin, että myös osa-aikatyön arvo ymmärretään. Elämässä tulee eteen tilanteita, joissa täysipäiväinen työ ei ole mahdollista tai järkevää. Sairauden, vanhemmuuden, opiskelun tai eläkkeelläolon aikana osa-aikatyö on usein paras vaihtoehto niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Osa ihmisistä on koko elämänsä osatyökykyisiä. Työelämän uudistamisella pyritään parantamaan myös heidän asemaansa. Toivon myös, että työelämän uudistaminen tulee tarkoittamaan vanhempainvapaiden tasaamista — nimenomaan vanhempainvapaan, ei kotihoidon tuen, kautta — ja tämän myötä myös tasa-arvoisen työelämän edistämistä. Hallituksen tulisi edistää myös perheellisten naisten ja erilaisten vanhempien työllisyyttä. Työ on monesti hyvinvoinnin edellytys, mutta se ei yksin riitä. Avuntarvetta on lyhytaikaista ja pitkäaikaista, ja myös järjestelmän on joustettava entistä paremmin eri tilanteisiin sopivaksi. Terveyden edistämistä ja varhaista tukea tullaan nyt vahvistamaan poikkihallinnollisesti päätöksenteossa, palveluissa ja työelämässä sekä lainsäädäntömuutoksilla että paremmalla toimeenpanolla. Terveyden edistämistä on myös panostaminen liikuntaan. Liikuntasuositusten mukaan lasten ja kouluikäisten tulisi liikkua jopa 2 tuntia päivässä. Tutkimusten mukaan liikunta parantaa myös oppimista. Tunti lisää liikuntaa koulupäivään on tältä hallitukselta panostus, joka näkyy terveempinä ja hyvinvoivina aikuisina. Toivon, että hallituskauden aikana pystytään myös luomaan pysyviä käytäntöjä lasten ja muidenkin ikäryhmien liikunnan edistämiseksi. Tämä on myös kustannuksen näkökulmasta parasta ennaltaehkäisyä. Hyvä puhemies! Yhteiskunnan muuttuessa on myös koulutuksen pystyttävä vastaamaan nopeasti ja ketterästi uusiin tarpeisiin tai uusimpiin tutkimustuloksiin. Koulutukseen ja varhaiskasvatukseen on jouduttu kohdentamaan myös säästöjä, jotka ovat oikeasti erittäin vaikeita. Ymmärrän sen, että koulutus ei voinut täysin säästyä leikkauksilta näin rajussa tilanteessa. Näen kuitenkin myös niin, että paineet ryhmäkokojen pienentämisestä ja pitämisestä järkevinä siirtyvät nyt kunnille. Hallitusohjelmassa on otettu kunnianhimoiseksi tavoitteeksi vuoden 2020 ilmastotavoitteiden saavuttaminen jo tämän vaalikauden aikana. Kivihiilen käytöstä luopuminen ja tuontiöljyn käytön puolittaminen ovat tavoitteita, jotka pakottavat etsimään ratkaisuja uusiutuvasta energiasta. Erityisen hienoa on panostus kiertotalouteen ja meille vesillä ja rannoilla liikkujille panostus Itämeren tilan parantamiseen ravinteiden kierrätystä edistämällä. Itämeren ja muiden vesistöjemme mahdollisuudet matkailun kehittämisessä ovat merkittävät, mutta vain puhtaiden vesien äärellä viihtyvät niin ihmiset kuin eläimetkin. Kiertotalous tuo Suomelle muitakin suuria mahdollisuuksia, joita toivon tämän hallituskauden aikana laajemminkin edistettävän. Toivon myös, ettei suomalaisten koskien ja saariston suojeleminen joutuisi missään vaiheessa kompromissien uhriksi. Arvoisa puhemies! Hallituksen esittämät uudistukset, säästöt ja leikkauksetkin ovat tarpeellisia hyvinvoinnin ja talouskasvun aikaansaamiseksi. Tilanne on vaikea, mutta tunnelma varovaisen toiveikas. Päätösten toteuttamisessa tarvitaan viisautta. Tätä toivon hallituksemme ministereille heidän vaikeassa mutta tärkeässä työssään. Suomi on maa, joka on aina selvinnyt vaikeista ajoista. Niin me tulemme selviämään tälläkin kertaa. — Kiitos.