Arvoisa herra puhemies! Meillä on tosiaan tänään käsittelyssä hallituksen esitys kuluvan vuoden kolmanneksi lisätalousarvioksi, ja tätä keskustelua aloitettiin jo tänään aikaisemmin päivällä. Palaan tuohon aikaisempaan keskusteluun sen verran, että sen kuluessa muun muassa edustaja Heinonen antoi kovin paljon kehuja valtiovarainministeri Purralle erinomaisesta talouspolitiikasta, joka on tuottanut tuloksia. Jäin siinä itse kyllä miettimään, että jos ajatellaan, että Suomessa on tällä hetkellä historiallisen korkea työttömyys, niin se ei kyllä mitenkään verraten hyvä talouspolitiikan mittari ole ainakaan, jos ajatellaan, että sen perusteella voitaisiin pitää talouspolitiikkaa onnistuneena. On aivan selvää, että nyt kun talous kasvaa, niin luonnollisesti sen seurauksena myös verotulot kasvavat, mutta se ydinongelma, mikä meillä tällä hetkellä on tässä maassa, on se, että meidän työttömyys ei kuitenkaan laske. Tämä on ehkä se iso asia, johon meidän pitäisi enemmän pysähtyä miettimään, mitä ihan aidosti ja konkreettisesti voidaan sen kanssa tehdä. Täällä on tuotu ansiokkaasti esille jo nimenomaan pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun liittyvä hälyttävä tilanne. Ehkä itse haluaisin tässä yhteydessä nostaa esille kuitenkin edelleen työttömät nuoret. Meillä on tällä hetkellä alle 25-vuotiaissa nuorissa työttömänä työnhakijana lähes 41 000 nuorta. Tämä tarkoittaa, että alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyysaste on tällä hetkellä likipitäen 17 prosenttia, kun se koko väestön keskuudessa muutoin on 9,2, mikä tosin sekin on järkyttävän korkea. Näistä nuorista työttömistä nyt jo yli 7 000 on pitkäaikaistyöttömänä olevia nuoria eli siis yhtäjaksoisesti vähintään yli vuoden työttömänä olleita. Kun me puhutaan pitkäaikaistyöttömyydestä ja sen vaikutuksista ylipäätänsä ihmisille ja heidän hyvinvoinnilleen ja ennen kaikkea toimintakyvylle, niin nuorten osalla pitkittynyt työttömyys on nimenomaan keskeinen vakava riski, mikä johtaa syrjäytymiseen. Eli tässä mielessä voidaan puhua, että jos ylipäätään mietitään sitä, kuinka paljon tässä maassa on tällä hetkellä nuoria työttömänä, ja kun siitä vielä lasketaan se, kuinka moni nuori on tosiasiallisesti jo vähintään vuoden ollut työttömänä, niin kyllähän meillä tietynlainen syrjäytymiskriisi nuorten osalta ikävä kyllä on käsissä. Suomessa on ollut voimassa nuorisotakuu, josta on tässä aikaisemmissakin puheenvuoroissa mainittu. Sen mukaanhan nuorelle taataan kolmessa kuukaudessa pääsy opintojen, työn tai työllisyyttä edistävien palvelujen pariin. Se on ollut esimerkki nimenomaan toimesta, jolla voidaan palvella sekä toisaalta suhdannevaihtelun takia työttömänä olleita nuoria että myös pitkäaikaistyöttömiä nuoria ja nimenomaan auttaa heidän tilanteessaan. Nyt on tuotu nuorten työttömyyteen nuorisoseteli, ja sitä voidaan pitää erittäin hyvänä aloitteena ja toimena sinänsä. Sehän pitkälle muistuttaa vanhaa palkkatukea, mikä oli käytössä. Mutta ongelma on tietenkin ollut se, että tällaiset setelimallit aikana, jolloin työtä ei ole, eivät kyllä auta työnantajia, yrityksiä ja yrittäjiä niidenkään turvin olemattomiin työpaikkoihin nuoria ottamaan. Kokemuksethan nyt toistaiseksi ovat jääneet vaatimattomiksi, mutta on hyvä, että sitä edelleen yritetään laajentaa. Ongelma tässä on se, että nämä ovat pistemäisiä toimia ja ne eivät sellaisinaan yksinkertaisesti nuorten työttömyyskriisiin auta. Sen takia ihan vakavasti toivon, että Nuorisotakuu 2.0 aidosti otetaan käyttöön, koska kyllähän tilanne on aivan lohduton, jos meillä on kymmeniätuhansia nuoria, jotka eivät työmarkkinoille tietään löydä, ja koko ajan enemmän nuoria, joiden tosiasiallinen mahdollisuus sinne edes koskaan päästä on olematon. — Kiitos.