Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme maaseutupoliittista selontekoa, ja keskustelu tässä salissa on ollut vilkasta ja hyvähenkistä, oikeita asioita esille nostavaa. Olen kuitenkin ollut tässä talossa niin pitkään, että itseäni vähän kyllästyttää se, että silloin kun käsitellään tällaista selontekoa, kaikista puolueista löytyy ymmärrystä ja hyväksyntää, mutta sitten kun tehdään päätöksiä, se on keskittäminen, mikä jyrää. Siksi olisikin aina tärkeää, että kun tehdään niitä päätöksiä, niin tehtäisiin maaseutuvaikutusten arviointi ja hyväksyttäisiin se, että voitaisiin tehdä erilaisia päätöksiä, jotka koskisivat eri tavoin eri alueita. Jos mietitään vaikka sitä todellisuutta, että 40 prosenttia ihmisistä haluaisi muuttaa maalle, uskaltavatko nuoret parit enää muuttaa harvaan asutulle maaseudulle? Ensinnäkin tässä salissa on hienosti tullut keskustelussa esille se, että he eivät välttämättä saa siihen rahoitusta, mutta vaikka saisivatkin rahoitusta, niin väitän, että aika paljon ilmassa on sen tyyppistä ajattelua, että ei siellä syvällä maaseudulla tarvitsekaan sellaisia palveluita kuin rintamailla. Siis tasa-arvosta puhutaan täällä talossa kovasti, mutta ei siitä, ovatko ihmiset tasa-arvoisia myös alueellisesti, ei vain sukupuolten väliltä tai eri vähemmistöjen kannalta. Kun mietitään sitä maalle muuttoa, niin voitaisiin pohtia, miksi luvitus on ylipäätään investoinneissa ja kaikessa muussakin sellaista, että me täällä Helsingissä jotenkin tietäisimme tai siellä Tampereen lupavirastossa tiedettäisiin, mikä maaseudulle on hyväksi. Eihän sieltä maaseudultakaan sanota, mikä Kalliossa on hyväksi. Tämäkin asia pitäisi pystyä kääntämään täysin toisinpäin. Meillä odottaa yli kolme miljardia investointeja jo ennen näitä datakeskuksia tai tuulivoimainvestointeja. Jo silloin odotti yli kolmen miljardin edestä investointeja, lupapäätöksiä. Tämä Suomihan seisoo sen takia, että ajatellaan ideologisesti joistakin asioista, jotka sitten koskettavat siellä maaseudulla syvästi. Ylipäätään en ymmärrä sitä, että tässäkin talossa lähtökohtaisesti on puolueita, jotka eivät haluaisi, että luonnonvaroja saisi kestävästi käyttää tai niitten käyttöä pitäisi todella paljon vähentää. Miksi me emme haluaisi kestävästi hyödyntää Suomen metsiä, joista tulee yli 20 prosenttia meidän vientituloista? Miksi me annamme metsäpäätöksentekoa EU:n käsiin? Se ei ole järkevää. Tässä talossa on edustajia, jotka ajattelevat, että Suomen peltojen käyttöä vähentämällä teemme jotain ilmastotekoja ja sitten tuotaisiin ruokaa muualta. Mielestäni se ei ole viisasta politiikkaa. Eli luonnonvarojen käytön oikeutus pitäisi hyväksyä yli puoluerajojen. Mutta jotta sinne maaseudulle voisi muuttaa, saavutettavuus on ykkösasioita, että bitti ja rekka pystyvät liikkumaan. Siksi on surullista, että alempiasteiselle tieverkolle ei yleensäkään — ei pelkästään tällä hallituskaudella — tahdo riittää rahoitusta, ellei sinne järjestetä erillisrahoitusta. Tällainen saatiin aikaan Mauri Pekkarisen aikana puuhuollon pakettina, ja sitten kun itse olin vetämässä harvaan asutun maaseudun parlamentaarista työtä, niin saimme alempiasteiselle tieverkolle erillisrahoituksen. Mutta niin paljon rahaa ei voi tieverkkoon laittaa, että sitä riittää kaikkien mahdollisten kiertoliittymien ja Turun tunnin junien jälkeen sinne maaseudulle. Vaikka kuinka paljon laitettaisiin, niin sitä ei sinne asti riitä, jos ei erillisrahoitusta tehdä. Maaseudun palvelut kannattaisi kirjata niin, kuten edustaja Wickström tuossa hienosti sanoi, että kuntatasolla olisi tietty lähipalvelutakuu. Tämä voisi koskea myöskin koulutusta sen lisäksi, että perus-, sosiaali- ja terveyspalvelut pitäisi jokaisessa kunnassa olla saavutettavissa. Näin ei nyt ole. Hyvinvointialueet ovat mielestäni toimineet väärin, vaikka tiedän, että siellä ollaan selkä seinää vasten hallituksen leikkausten vuoksi. Mutta kauniita puheita — eletään edes yhdessä niitä todeksi sitten, kun on varsinaisten päätöksentekojen aika. — Kiitos.