Maria Ohisalo
Maria Ohisalo
?Helsingin vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Täällä salissa kuulin naureskelua hallituspuolueiden suunnasta, kun edustaja Biaudet puolusti ihmisoikeuksia, kun edustaja Biaudet on rohkeasti pitänyt ääntä siitä, että ihmisillä on yhdenvertainen asema tällä maapallolla ja tässä maassa. [Sheikki Laakso: Tuli naurua oppositiosta!] Täältä naureskellaan tälle yhden hengen oppositiolle. Itse sanon, että tämä on erittäin kunnioitettavaa työtä, ja toivoisin kuulevani hallituspuolueista enemmänkin puheenvuoroja, joissa ihmisoikeuksia puolustetaan. [Sheikki Laakso: Oppositio nauroi!] Täällä salissa on käsittelyssä useita heikennyksiä maahanmuuttopolitiikan puolelle. Täytyykin katsoa tätä kokonaisuutta. Täytyy katsoa kokonaisuutta, jossa on hallitus, jossa yhtä aikaa on kuritettu pienituloisimpia, köyhimpiä, sairaita, vammaisia, suomalaisia ihmisiä, jotta samalla eräs puolue on saanut läpi tahtonsa kurittaa myös vaikeassa asemassa olevia muualta tänne maahan tulevia tai vaikkapa työn ja opiskelun perusteella tähän maahan tulevia ihmisiä. Olen käynyt jo Brysselissä tulevan meppipestini vuoksi. Siellä aika moni on tullut hihasta vetäisemään ja kysymään, mitä siellä Suomessa oikein tapahtuu. [Kimmo Kiljunen: Kyllä, myös Strasbourgissa!] Kun me kritisoimme ulkopuolelta sitä, mitä on tapahtunut Unkarissa, mitä on tapahtunut Puolassa, miten eurooppalaisia oikeusvaltioita, hyvinvointivaltioita on haastettu, murennettu, niin en tiedä, miten voin puolustaa näitä arvoja jatkossa, kun katson, miten tämä suomalainen hallitus on tekemässä sitä samaa työtä monin eri paikoin. Tai toki tulen puolustamaan niitä arvoja itse, mutta suomalaisen näkökulmasta tämä tulee haastavammaksi. Suomea ei enää pidetä johdonmukaisena ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden edistäjänä. Kyllä se viesti on kuulunut maailmalle. Se nähdään, se kuullaan, ja tästä ollaan erittäin huolissaan myös rajojen ulkopuolella, muissa eurooppalaisissa oikeusvaltioissa, demokratioissa.