Arvoisa herra puhemies! Arvoisa ministeri, tuossa pohdin aikaisemmin, että teitä varmasti harmitti, kun kutsuin pääministeriä vastaamaan tähän välikysymykseen, mutta tarkoitukseni ei ollut sanoa, että nuorisoministeri olisi hoitanut hommiansa huonosti. Päinvastoin, ajattelen, että olette hoitanut työtänne esimerkillisesti ja erittäin hyvin, erityisesti tavaten nuoria. Tarkoitukseni oli hahmottaa sitä pitkälinjaista käsitystä, mikä minulla on ollut Suomen nuorisopolitiikan johtamisesta ja sen kehittämistarpeista. Ajatukseni kumpuaa vuodelta 2015, kun sain tehdä töitä valtion nuorisoneuvoston puheenjohtajana koko sen neljän vuoden vaalikauden silloisen pääministerin Juha Sipilän hallituksen aikana ministeriössä. Näin läheltä sen, kuinka kehitimme nuorisotakuuta eli sellaista mallia yhdessä silloisten hallituskumppaneiden kanssa, joka ottaisi huomioon nuoren elämän kokonaisvaltaisesti eli huomioisi työn, harrastusmahdollisuudet, joista ministerikin on ansiokkaasti puhunut, ottaisi huomioon opiskelut, harjoittelut, perhe-elämän, varusmiespalveluksen, turvallisuuden, kaiken sen, mitä Suomen valtioneuvosto tekee. Olen törmännyt kerta toisensa jälkeen tilanteeseen, että Suomessa on ansiokkaita virkamiehiä, jotka kyllä tietävät, mitä pitäisi tehdä, mutta toimien yhteensovittaminen jää helposti suunnittelun tasolle, sillä hallintomme on varsin siilomainen ja sirpaleinen. Sen vuoksi olen vuodesta 2015 asti esittänyt, että tämä valtion nuorisoneuvosto, joka edelleen pyörii, voitaisiin siirtää esimerkiksi pääministerin alaisuuteen valtioneuvoston kansliaan ja sitä kautta koota yhden ministerin harteille nuorten asiat ja erityisesti nuorten asioiden parissa toimivat virkamiehet. Nähdäkseni tällainen kokonaisvaltainen nuorisoasioiden kehittäminen tukisi sitä, että meidän tilanne nuorten osalta ei jäisi yksittäisiksi toimenpiteiksi vaan pystyisimme johtamaan kokonaisuutta. Kokonaisuuden johtamista tämä aika toden totta tarvitsee. Nimittäin luvut ovat karmivia: 80 000 nuorta työttömänä, meillä on melkein 4 000 nuoren valmistuminen kiinni siitä, että harjoittelupaikkoja ei saa, 30 000 lasta tullut lisää lapsiperheköyhyyteen. Meillä on ihan faktaa pöydällä siitä, että tilanne ei ole menossa parempaan suuntaan. Nyt toivoisin erityisesti pääministeriltä koko valtioneuvoston johtajana sitä, että tämän tosiasian äärelle pysähdyttäisiin, ministerit pistettäisiin töihin omien sektoreidensa osalta, ja erityisesti nuorisoministerin tehtävä olisi tietenkin katsoa, että nämä toimenpiteet menevät maaliin asti ja tuloksia syntyy. Toivoisin, että tämänkaltaista kehittämistä voitaisiin tehdä, ja uskon, että se olisi eduksi erityisesti nuorten asioiden ajamiselle. Mehän Suomessa olemme hyviä kehittämään tai reagoimaan kriiseihin. Me olimme hyvin tehokkaita reagoimaan terveydelliseen koronakriisiin. Kun Suomi on kohdannut sotia tai erilaisia turvallisuuskriisejä, me olemme reagoineet niihin nopeasti. Meidän lainsäädäntömme on kunnossa, ja asiat hoituvat. Mutta näissä hitaissa kriiseissä, kuten syntyvyys, lapsiperheköyhyys, nuorisotyöttömyys, me emme ole kovin hyviä. Uskallan sanoa sen ääneen, nimittäin se näkyy numeroista. Voisiko tätä muutosta ajaa, ja voisivatko myös valtioneuvoston ministerit saada tästä vielä paremmin koppia, niin että pääsisimme johtamaan tuloksellisesti ja saisimme tämän karmivan nuorisotyöttömyyden selätettyä tämän vuoden puolella? Lopuksi haluan nostaa esiin yhden keinon, josta ei ole tänään vielä käyty keskustelua — sellaisiakin löytyy seitsemän tunnin puheenvuorojen jälkeen. Se liittyy oppisopimuskoulutukseen. Nimittäin oppisopimuspaikkoja on vuosittain noin 70 000, ja pysähdyin tänään siihen, että omassa maakunnassani Päijät-Hämeessä oppisopimusten määrä on vähentynyt tuhannella paikalla viime vuonna. Siis se on raju määrä, ja se johtuu tietenkin siitä, että meillä on vaikea työllisyystilanne, Euroopan surkein, ja sitten siihen päälle vielä monenlaiset yhteistoimintaneuvottelut. Voisiko ministeriö tehdä töitä sen eteen, että me selkeyttäisimme työsuhteen ja oppisopimuskoulutettavien eroja niin, että oppisopimuksia voitaisiin tehdä kunnianhimoisesti [Puhemies koputtaa] myös sellaisina aikoina, kun Suomella on vaikea työllisyystilanne?