Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tässä on hienoja puheenvuoroja ollut, ja aina tietysti poliitikkojen kannattaa — vaikka sanonta on, että sinne peruutuspeiliin ei kannata katsoa vaan tuulilasista eteenpäin — välillä vähän vilkaista sinne peruutuspeiliin ja todeta tavallaan sitä, mitä tässä aikojen saatossa on tapahtunut. Täällä hienosti edustaja Lindén taisi olla jo 70-luvulla, Urho Kekkosen aikajanalla, ja siitä, mitä silloin on tapahtunut, ne ovat varmaan tärkeitä huomioita, en väheksy ollenkaan. Itse vasta synnyin silloin, 1974. Kun lähdetään tästä nyt pikkuisen liikkeelle tässä minun pikkuisen kevyesti valmistellussa puheenvuorossani, niin haluan todeta sen, että edustaja Polvinen muisteli kanssa menneitä, hän oli valmistunut ammattikoulusta 1997. Ja nyt tullaan siihen asian ytimeen. Minä valmistuin Varkauden ammattioppilaitoksesta tuotantotekniikan mekaanikoksi vuonna 1992. Silloin oli Mauno Koivisto presidenttinä. Ja ajatelkaa, silloin 92 oli lama tulossa ehkä pahimpiin syövereihin: vuonna 92 Suomessa oli työttömiä noin 300 000, työttömyysprosentti oli noin 11,7 tilastojen mukaan. Minä valmistuin ammattikoulusta, ja voin sanoa, että ei hyvältä näyttänyt kyllä silloinkaan. Kyllä siinä vähän oli ikäviä tunteita siitä, mitä tuleman pitää. Silloinhan puhuttiin rehellisesti suoraan jo lamasta ja todettiin, että tilanne on hankala ja haastava, mutta minulla onneksi kävi sillä tavalla, että kun ammattikoulussa olin jostain syystä onnistunut harjoittelupaikassa hyvin, niin pääsin kesätöihin sitten ammattikoulun harjoittelupaikan avulla. Olin kesätöissä, mutta sen jälkeen loppuivat sitten työt. Mutta olin onnekas sen suhteen, että 93 alkoi armeija ja pääsin sitten armeijan palvelukseen. Pohjois-Karjalan prikaatin sissikomppaniassa kävin palvelemassa sen armeija-ajan, ja tavallaan se lama-aika, paha aika, meni osaltaan onneksi sitten minun kohdallani siinä. Sitten 94 pääsin työllistymään ensimmäiseen työpaikkaani Varkaudessa tällaisen tietyn tukityöllistymisen kautta, tämmöiseen teolliseen työpaikkaan. Siitä sitten minun työurani lähti etenemään, ja sitten oli muitakin työllistymispaikkoja sen jälkeen. Mutta kun ajatellaan sitä 90-luvun lamaa ja verrataan sitä vaikka tähän hetkeen, niin olikohan sitten kuitenkin niin, että silloin 90-luvulla päättäjät, niin Koivisto kuin muutkin keskeiset tekijät, keitä sitten olikaan, pystyivät toteamaan sen... Ja Esko Ahohan taisi olla sitten silloin pääministerinä ja näin poispäin. Oliko silloin sellainen hallitus ja olivatko silloin semmoiset toimijat, että he saivat kuitenkin sitten tunnustettua sen, että tilanne on paha, ja asia lähti sitten korjaantumaan? Ymmärsin niin, että se markan devalvaatio ja kellutus 90-luvun alkupuolella ja viennin voimakas kasvu, Nokian nousu ja pankkikriisin hoitamiset ja julkisen talouden sopeutukset sun muut olivat sitten keskeisiä tekijöitä siinä, miten noustiin. Tavallaan haluaisin nähdä myös tässä nykyisen hallituksen tulostaulussa ja sitten siinä liitutaulussa niitä toimia, millä tavalla päästään oikeasti eteenpäin. Olisikohan yksi toimi myös se, että todetaan rehellisesti, että me olemme laman kaltaisessa tilassa? Toki ministerit ovat täällä puhuneet näistä nuorisoseteleistä ja muista toimista, mitä ei voi tietysti suoraan väheksyäkään, mutta ehkä meillä odotusarvot ovat kuitenkin vähän kovemmat siinä, mitä voisi vielä tehdä sen suhteen, että työttömyys lähtisi laskemaan ja työllisyys paranemaan. Tämmöistä pohdintaa tässä tästä päivästä 90-lukuun verrattuna. Ja Mauno Koiviston aikaan olin ammattikoulussa, kyllä.