Arvoisa puhemies! Yksinäisyys on yksi aikamme suurimmista vitsauksista. Tämä koskettaa kaikenikäisiä mutta liian usein myös lapsia ja nuoria. Meillä kaikilla, oikeastaan iästä tai elämäntilanteesta riippumatta, on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi, tarve kuulua johonkin, tarve olla osa jotakin. Monelle tietysti esimerkiksi työpaikka tarjoaa työyhteisön ja siten mahdollisuuden kuulua johonkin. Monelle se saattaa olla opiskelupaikka, joka tarjoaa sitä kautta mahdollisuuden kuulua vaikkapa siihen opiskelijaporukkaan. Silloin tietysti sellaisessa tilanteessa, jos esimerkiksi työpaikkaa tai opiskelupaikkaa ei ole, näiden tarve vielä eri tavalla korostuu. Siksi haluan nostaa tässä keskustelussa nyt vielä esiin tämän järjestöjen merkityksen. On tärkeää, että jokaisella meistä on mielekästä tekemistä, ja järjestöt tarjoavat monille nuorille mielekästä tekemistä ja nimenomaan sen mahdollisuuden olla osa jotakin yhteisöä. Lasten ja nuorten ja perheiden arjessa tosiaan järjestöt tarjoavat paitsi sitä mielekästä tekemistä ja harrastuksia monesti myös vertaistukea ja niitä turvallisia yhteisöjä ja turvallisia aikuisia ympärille. Moni nuori löytää järjestötoiminnan kautta myös ystäviä, ehkä myös paikan kasvaa, paikan kokeilla rajojaan, paikan onnistua, kokea onnistumisen tunteita, ja saattaapa moni saada järjestötoiminnan kautta myös vaikkapa ensimmäisen luottamustehtävänsä. Joten toivon todella, että nyt kun keskustelu järjestöistä ja järjestötoiminnan rahoituksesta käy kuumana, hallituksessa on rohkeutta puolustaa järjestöjen toimintaa, koska totta kai se perustuu vapaaehtoisuuteen, yhdessä hyvän tekemiseen, kohtaamiseen, mutta ilman muuta se vaatii myös resurssit, jotta toimintaa voidaan asiallisesti järjestää. Toivon, että muistetaan, että se myös tarjoaa monelle vastauksen pois yksinäisyydestä, mahdollisuuden tulla kuulluksi ja nähdyksi.