Arvoisa rouva puhemies! Sanonnan mukaan Suomi ei ole valtio vaan klubi, koska täällä kaikki tuntevat toisensa. Suomi on pieni maa, jossa verkostot ovat tiiviitä ja yhteydenpito päättäjien, yritysten, järjestöjen ja kansalaisten välillä on usein mutkatonta. Minusta tämä pitää nähdä vahvuutena, ei ongelmana. Lobbaaminen on sanana saanut turhan kielteisen sävyn. Todellisuudessa kyse on usein aivan normaalista ja välttämättömästä vaikuttamistyöstä. Työmarkkinajärjestöt, kauppakamarit, yritykset, kunnat, maakunnat ja lukemattomat kansalaisjärjestöt pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon olemalla yhteydessä poliitikkoihin, ja niin niiden pitääkin. Poliitikkojen on kuunneltava muitakin kuin virkamiehiä ja kollegoitaan. Vain hölmö elää umpiossa. Toimiessani Tampereen apulaispormestarina sain aikanaan jopa moitteita siitä, että pidin aktiivisesti yhteyttä kaupunkilaisiin. Hallintosäännössä kun ei erikseen lukenut, että sellainen kuuluu apulaispormestarin tehtäviin. Naurattaisi vieläkin, jos ei hieman itkettäisi. Arvoisa puhemies! Päätöksentekijän tehtävä on nimenomaan kuunnella ihmisiä, hankkia tietoa ja muodostaa sen perusteella oma näkemyksensä. Päätöksentekoon liittyvät asiakirjat voivat muodostaa tuhansien sivujen kokonaisuuksia. Ahkerinkaan poliitikko ei välttämättä huomaa niistä jokaista yksityiskohtaa. Siksi on tärkeää, että myös päätösten vaikutuksia tuntevat ihmiset ja yhteisöt voivat tuoda näkemyksensä esiin. Kuuleminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että päätösvalta siirtyisi lobbareille. Vastuu päätöksistä kuuluu aina poliitikoille. Siksikin avoimuusrekisteri on tarpeellinen. Nyt käsiteltävä Valtiontalouden tarkastusviraston ensimmäinen avoimuusrekisteriä koskeva kertomus osoittaa, että vuonna 2024 käyttöön otettu järjestelmä on alkanut vakiinnuttaa asemaansa. Kesäkuun 26 loppuun mennessä rekisteriin on ilmoittautunut 1 303 toimijaa. Vaikuttamistoiminnan tai sen neuvonnan aiheita oli ilmoitettu yli kuusitoista ja puoli tuhatta. Luvut kertovat, kuinka laajaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen Suomessa on. Samalla rekisteri tekee näkyväksi sellaisen toiminnan, joka jäi aiemmin suurilta osin julkisuuden ulkopuolelle. Tapahtunut kehitys on myönteistä. Kertomus nostaa esiin myös ongelmia. Vuosina 24 ja 25 rekisteriin ilmoittautuneista toimijoista lähes 38 prosenttia ei ollut lainkaan harjoittanut ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvaa toimintaa. Vaikka vara ei venettä kaada, herää väkisin kysymys, onko sääntely kaikilta osin riittävän selkeää ja ymmärrettävää. Emme tarvitse järjestelmää, jossa organisaatiot joutuvat varmuuden vuoksi rekisteröitymään, mikä on merkki resurssien käyttämisestä tarpeettomaan hallintoon. Kyse tuskin on systemaattisesta unohtelusta kuitenkaan. Tarkastusvirasto toteaa, että sen valvontavaltuuksissa ja erityisesti tietojensaantioikeuksissa on puutteita. Niihin on suhtauduttava vakavasti. Avoimuusrekisterin on oltava riittävän kattava ja luotettava mutta samalla mahdollisimman yksinkertainen käyttää. Sääntelyn on kohdistuttava olennaiseen. Suomen kaltaisen pienen maan on jatkossakin kyettävä hyödyntämään matalia raja-aitoja ja mutkatonta vuorovaikutusta. Emme saa rakentaa koneistoa, joka tekee kansalaisten ja yhteisöjen yhteydenpidosta päättäjiin liian vaikeaa. Avoimuusrekisteri ei saa muodostua välineeksi, joka vähentää yhteydenpitoa päättäjiin, mutta asiallisen vaikuttamistyön ja runttaamisen välillä on oltava raja, jota ei ylitetä. Avoimuus, hyvät tavat ja lainsäädännön noudattaminen ovat edellytyksiä sille, että kansalaiset voivat luottaa päätöksentekoon. Kun avoimuusrekisterilain toimivuutta nyt arvioidaan, meidän on huolehdittava sekä valvonnan uskottavuudesta että vaikuttamisen vapaudesta. Arvoisa rouva puhemies! Demokratia ei vahvistu sillä, että päättäjät eristäytyvät kansalaisista, vaan sillä, että he kuuntelevat, keskustelevat ja kantavat vastuunsa tekemistään päätöksistä.