Maria Ohisalo
Maria Ohisalo
?Helsingin vaalipiiri

Arvoisa puhemies! En haluaisi käyttää tätä puheenvuoroa tänään täällä ehkä yhtenä viimeisimmistä tässä talossa tällä erää pitämistäni. Käytän sen kuitenkin, koska olemme saman äärellä itse asiassa monin paikoin ympäri Euroopan unionia tällä hetkellä. Oikeusvaltioita heikennetään monin paikoin, ja meidän Suomessa piti olla oikeusvaltion suurimpia puolustajia. Ihmisoikeuksien puolustamiselle on siis paikka nyt jos koskaan niin jäsenvaltioissa kuin myös Euroopan parlamentin ja toki neuvostonkin tasolla. Länsimaisia liberaaleja demokratioita uhataan monesta suunnasta, ja toivon, että tätä ei kukaan katso hiljaa sivusta. Arvoisa puhemies! Venäjä on terroristivaltio, jonka vaikuttamiseen pitää olla valmiina kaikin tavoin. Ihmisten välineellistäminen on alhainen ja surkea tapa aiheuttaa pelkoa ja epäjärjestystä, ja siinähän Venäjä onnistuu. Se tekee tätä muuallakin, ja juuri siksi maamme hallituksen olisi täytynyt tehdä kaikkensa, jotta EU-tasolla olisi löydetty asiaan yhteisiä ratkaisuja entistä voimakkaammin, entistä nopeammin. Nyt Suomi haluaa tehdä tästä kuitenkin ennakkotapauksen, siis niin, että ihmisoikeussopimuksia ei tarvitsisikaan noudattaa. Ja vaikka kuinka toivoisi, että tätä lakia ei käytettäisi, tänään tehdään kuitenkin se valinta, että perustuslain yli voidaan kävellä ja ihmisoikeuksia voidaan polkea siitäkin huolimatta, että kyse olisi vain poikkeuksesta, vaikka lyhytaikaisestakin sellaisesta. Ja oikeastaan tämä tapahtui jo perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Siellähän vain vihreät ja vasemmistoliitto nostivat esille asiantuntijoiden suuren enemmistön näkemykset. Tässä salissa olen valitettavasti kuullut asiantuntijoiden puheenvuoroja vähätteleviä puheenvuoroja, ikään kuin tässä talossa kuulemamme asiantuntijat tulisivat tänne kertomaan jotain mielipiteitään, kun nimenomaan tutkimustietoon, asiantuntijatietoon kuuluu se, että tietoa otetaan haltuun laaja-alaisesti ja jaetaan sitä täällä meille. [Joakim Vigelius: Entäs turvallisuusasiantuntijat?] Sosiaalidemokraatit ovat vakuuttaneet, että ääni tälle puolueelle on ääni ihmisoikeuksille ja oikeusvaltiolle. [Kimmo Kiljunen: Niin se onkin, niin se onkin!] Euroopan parlamentissakin sosiaalidemokraatit sanovat, että äärioikeiston kanssa ei tehdä yhteistyötä ja että oikeusvaltiota puolustetaan. Ja kysynkin nyt: Miten tämä tehdään aidosti todeksi? Mitä ihmisoikeuksien puolustamista on se, että kansan mandaatin saaneet kansanedustajat joutuvat tässä talossa pyytämään lupaa saadakseen äänestää ihmisoikeuksien puolesta? Ja minä tiedän, että siellä sosiaalidemokraateissa on teitä monia, jotka olette aidosti vaikeassa paikassa. Olen tehnyt teidän kanssanne hyvää yhteistyötä monta vuotta, ja tiedän, että moni käy nyt valtavaa pohdintaa tämän äänestyksen kohdalla, koska ei nyt kyse ole vain yksittäisestä äänestyksestä, nyt kyse on suuremmista periaatteista, ja aidosti vetoan siihen, että vielä pohditte omaa äänestyspäätöstänne. [Suna Kymäläinen: Uskomatonta! En olisi uskonut!] — Minä toivon, että jokainen äänestää omien arvojensa puolesta tänään, todella niin toivon. Arvoisa puhemies! Venäjän Putinhan on onnistunut siinä, että tässä salissa on nyt käsittelyssä tällainen laki, joka rikkoo niitä perustavanlaatuisia sopimuksia, joita olemme kansakuntana yhdessä muiden kanssa tehneet. [Johanna Ojala-Niemelä: Se on rajattu poikkeus!] Meitä perustuslakia, EU-oikeutta ja kansainvälisiä sopimuksia puolustavia on leimattu, on peloteltu, onpa perussuomalaisten ryhmäjohdosta lähtien todettu, että niin sanotusti väärin äänestäviltä pitäisi viedä sotilasarvo, siis demokratiassa. Ja, pääministeri Orpo, on hienoa, että olette salissa kuuntelemassa tätä keskustelua. Toivottavasti voisitte myös osallistua ja ehkä myös kommentoida, koska teidän hallituksenne riveistä, ryhmäjohdosta lähtien, esitetään tällaisia kommentteja toisen ihmisen sotilasarvon menettämisestä siinä tapauksessa, jos hän äänestää arvojensa ja tietopohjansa mukaan miten äänestää. Pääministeri Orpo, teidän hallituksessanne on sellaisia voimia, jotka haluavat heikentää median vapautta, kyseenalaistavat tutkijoiden riippumattomuutta, [Jenna Simula: Uskomatonta puhetta!] haluavat polkea vähemmistöjen oikeuksia eivätkä halua vaikkapa vahvistaa tuomioistuinten riippumattomuutta. Teidän hallituksellanne on mahdollisuus tehdä tämä, jos haluatte. On myös sellaisia tahoja, voimia, jotka haluavat irtautua Euroopan unionista. Ei tämän sanominen ole mikään yllätys kenellekään. Nämä voimat ovat myös vuosikausia sanoneet, että jatkossa turvapaikkahakemuksia pitää ottaa vastaan nolla. Näin on sanottu, aivan avoimesti. Ja nämä voimat ovat paikoin rakentaneet poliittisen valtansa muukalaisvihamielisyyden varaan. [Jenna Simula: Älkää viitsikö!] Tämä laki on paikoin keppihevonen tälle politiikalle, näille voimille. Ei nimittäin voi sulkea silmiään siltä, mitä ympärillä tapahtuu, mitä myös laajemmin Euroopassa, maailmassa tapahtuu, kun liberaaleja demokratioita poljetaan, ei, vaikka kuinka haluaisi olla lojaali puolueelleen, ei, vaikka kuinka pelkäisi verkossa uhkailijoita, ei, vaikka kuinka ajattelisi, että muut ehkä nyt tietävät tämän lain osalta paremmin kuin itse. Ja toistan täällä aiemmin sanomani: On kansallisen turvallisuuden uhka, että poliitikkojen mielivalta ottaa yliotteen yhteisistä sitoumuksista, yhteisistä sopimuksista. Siitä on historiassa todella julmia kokemuksia. Siitä meillä on näyttöjä myös viime vuosina Euroopan unionista. [Joakim Vigelius: Suomen eduskunta ei ole mielivaltainen! — Juho Eerola: Se on kansan valta!]