
Arvoisa puhemies! Kun hallitus aina puhuu siitä, että ihmisille ei saa aiheutua kuluja siitä, että ilmastokriisiä ja luontokatoa ratkotaan, niin silloin ratkaisu ei kuitenkaan ole se, että ei tehdä mitään, vaan ratkaisu on se, että tuetaan ihmisiä samalla, kun toimitaan — tehdään molempia yhtä aikaa. Mutta ei, hallitushan itse asiassa päinvastoin leikkaa pienituloisimmilta ihmisiltä monin eri tavoin ja leikkaa esimerkiksi energiatehokkuuden rahoitusta, kuten lopettaa kuntien öljylämmityksestä luopumisen tuet. Hallitus lopettaa asuinrakennusten öljy- ja kaasulämmityksestä luopumisen tuet, ja hallitus leikkaa myös energiatuesta. Nämä tuet olivat erittäin käytettyjä ja suosittuja viime kaudella. Näillä nimenomaan tuettiin myös kotitalouksia tässä siirtymässä. Ja kun hallitus sitten lisää näin riippuvuutta fossiilienergiasta, niin se tulee aidosti maksamaan näille ihmisille myöhemmin paljon, paljon enemmän. Mehän ollaan nyt nähty jo, että kun Suomi on uskaltanut jo aikaa sitten alkaa panostamaan uusiutuvaan energiaan, on meillä sähkö eurooppalaisittain keskimäärin edullisimmasta päästä, kun katsotaan keskiarvoja. Ja kyllä, vaihteluita on, mutta sitä pitää meidän tasata. Siirtymähän kannattaa tehdä nyt eikä vasta silloin, kun ilmasto- ja ympäristökriisit ovat kasvaneet aivan hallitsemattomiksi ja ihmisten kärsimys samalla. Mietitään vaikkapa ikäihmisiä, joille aidosti kuumat helteet aiheuttavat jo tällä hetkellä kuolemia eri puolilla maailmaa. Ja mitä tulee vielä tähän nuorten ilmastoahdistukseen: Tämä keskustelu on käyty useasti, ja toivon, että voisimme tässä kuunnella hieman paremmin toinen toisiamme. Itse ajattelen ja kun nuorten kanssa juttelen usein, niin he sanovat, että ei tätä ahdistusta aiheuta se, että tutkijat ja osa poliitikoista kertovat, että tämä on se fakta, tämä on se todellisuus, jossa me elämme, vaan sitä ahdistusta aiheuttaa se, että poliitikot, te, joilla tällä hetkellä on hallitusvalta, te ette omalla vahtivuorollanne toimi. Se aiheuttaa nuorille tunteen siitä, että mitä minä voin tehdä, jos menee kokonaisia hallituskausia, kun päästöjä ei vähennetä, luonnontilaa ei paranneta ja ilmastokriisi ja luontokato vain etenevät. Fakta on kuitenkin se, että me elämme tämän keskellä. Se on fakta. Edustaja Tynkkynen täällä eilen hyvin kertoi, kuinka monia kymmeniätuhansia tutkimuksia käydään läpi näiden selvitysten, IPCC:n raporttien ja muiden taustalla. Ei ole mistään hatusta vedetyistä tiedoista kyse. Meidän tehtävämme poliitikkoina on tehdä tästä siirtymästä helpompi jokaiselle ihmiselle, tukea ihan jokaista ihmistä riippumatta omasta tulotasosta tai elämäntilanteesta, riippumatta siitä, missä päin maailmaa tämä ihminen elää ja asuu. Meidän tehtävämme on rakentaa kestävämmälle pohjalle kaikki, miten me ihmisinä elämme tämän pallon päällä, ei lopettaa niitä asioita, joita me tällä hetkelläkin teemme — asumme, liikumme syömme — mutta sen kaiken voi ja se pitää tehdä kestävämmällä tavalla.