Maria Ohisalo
Maria Ohisalo
?Helsingin vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Ilmasto kuumenee, lajeja meidän ympäriltämme häviää ja luonto köyhtyy. Me ihmisinä olemme osa luontoa, ja silti tälle hallitukselle luonto tuntuu olevan jotain jossain muualla, ja ilmastoonkaan emme oikeastaan pystyisi vaikuttamaan, vaikka nämä ovat elämämme perusedellytyksiä, joita pitäisi turvata entistä vahvemmin. Talous menee aina kaiken edelle, mutta rahaa on vaikea syödä, juoda ja hengittää. Täällä salissa käytettiin eilen yli 170 puheenvuoroa, ja tänään jatkuu. Osa niistä oli myös täysin ilmastodenialistisia puheenvuoroja — tämä on jatkunut myös tänään —, siis puheenvuoroja, joissa kiistetään ilmastokriisin olemassaolo tai vähintään sen akuuttius. Se, että tällaisia pidetään perussuomalaisten riveistä, ei sinänsä yllätä, mutta se, mikä yllättää ja vetää erittäin synkäksi, on se, että kukaan muista hallituspuolueista ei kiistänyt näitä puheenvuoroja. Joku kyllä kehuskeli tänään olleensa salissa eilen kahdeksan tuntia, kirjoitti siitä oikein blogiinsakin mutta ei sen kahdeksantuntisen työpäivänsä aikana kuitenkaan tullut sanoneeksi, että ei, minulle ei ole ok, että näin elintärkeä asia kiistetään, ja kyllä, haluan tehdä enemmän. Ei yksikään edustaja sanonut, että ei meidän hallituksemme vähättele tutkittua tietoa. Mutta niinhän se on, tämä hallitus on laitaoikeistoon kerran kasattu ja toimii, kuten laitaoikeisto, kun toimii muuallakin. Vähätellään ympäristökriisejä, lällätellään ihmisille, jotka ovat pallomme tulevaisuudesta huolissaan, ja lisätään fossiilienergiasta riippuvaisuutta. Fossiilienergia paitsi saastuttaa, sillä myös rahoitetaan sotia ympäri maailman, ja se on, kuulkaa, töitä Putinille ja heidän kaltaisilleen. Se ei ole eteenpäin katsovan liberaalin demokratian työtä, ja tämä linja uhkaa nyt laajeta muuallekin Eurooppaan ja maailmaan. Tämä on aito riski meidän turvallisuudellemme ja meidän tulevaisuudellemme. Ja tulevaisuudesta puheen ollen, jos minä en tänään vaikuttaisi, minä en voisi katsoa minun lastani silmiin, kun hän jonain päivänä kysyy, mitä sinä, äiti, silloin teit, kun sinä sait vaikuttaa näihin asioihin — silloin minä en voisi katsoa häntä silmiin. Ja en suoraan sanottuna ymmärrä, miten te hallituksessa voitte katsoa teidän lapsianne silmiin, kun omalla vahtivuorollanne jätätte toimimatta, jätätte omien lastenne tulevaisuuden turvaamatta.

Maria Ohisalo — 6.6.2024 | Paljon Puhetta | Paljon Puhetta