Kimmo Kiljunen

Arvoisa puhemies! On arvokasta, että tässä salissa kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tällainen kansalaisaloite on paikallaan erityisesti tässä tilanteessa, jolloin asevarainen turvallisuusajattelu on aivan uudessa tilanteessa kärjistyneen turvallisuuspoliittisen tilanteen vuoksi Euroopassa. Meillähän käydään täällä Euroopassa sotaa. Venäjän aggressio Ukrainaan on ilmiselvästi muuttanut tämän turvallisuusympäristömme. Tässä täytyy kuitenkin muistaa heti se, mitä me asevaraisella turvallisuusajattelulla puolustamme. Emmekö me puolusta nimenomaan ihmisoikeuksia, kansalaisvapauksia, omaa yhteiskuntaa ja myöskin humanitaarista oikeutta? Nämä ovat ne isot kriteerit, minkä varassa me rakennamme näitä yhteiskuntia, demokraattisia, avoimia yhteiskuntia. Tämä on se sisältö tässä meillä. Jäin pohtimaan edustaja Heinosen lausuntoa, kun hän sanoi, että emme me varaudu sotiin, jotta haluaisimme sotia, me pyrimme välttämään sotia. Kyllä, näin varmasti on, edustaja Heinonen on oikeassa, mutta ei olisi sotia ilman sotiin varautumista. Siinä mielessä tämä logiikka siitä, että kaikkialla käydään puolustusvoimilla [Puhemies koputtaa] hyökkäyssotiakin pahimmillaan ja puolustussotia, niin kuin Ukrainassa tällä hetkellä... Paavi Leon sanat ovat hienot, [Puhemies koputtaa] kun hän pohti sitä, että nimenomaan hän ei siunaa maailman johtajia, [Puhemies: Aika!] jotka valmistautuvat hyökkäyssotiin, ja totesi: tappaakseen lajitovereitaan.

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on ollut keskeistä se, että rikkaille tarjotaan porkkanoita, köyhille keppiä. Yksi ryhmä, jolle julkisessa keskustelussa on alettu tarjoamaan aika lailla keppiä, ovat eläkeläiset, ja he ovat pienituloinen ryhmä valtaosaltaan. Meillä mediaanieläke on tällä hetkellä 1 850 euroa, eli puolet eläkkeensaajista saa alle tuon ja kolmasosa eläkkeensaajista on köyhyysrajan alla. Eli eläkkeensaajat ovat tässä keskeinen ryhmä. Pari vuotta sitten kehysriihen alla käytiin keskustelu siitä, että eläkeindeksiä jäädytettäisiin. Silloin saatiin laskelma, että miljardinkin euron säästö, joka säästettäisiin 36 miljardin eläkemenoista, tarkoittaisi itse asiassa valtiontaloudessa 400 miljoonan euron menetystä sen vuoksi, että eläkkeitä ei makseta valtion budjetista vaan eläkerahastoista. Arvoisa pääministeri, jos 400 miljoonaa euroa saataisiin siitä, että eläkkeitä korotettaisiin, eikö tämä olisi oiva konsti luoda kulutuskysyntää Suomeen ja auttaa meidän eläkeläisiä? [Ben Zyskowicz: Eikös ikiliikkuja olisi hyvä juttu?]

Kiitos, arvoisa puhemies! Kun olen aloitteen tekijä tässä ollut, niin arvostan tätä, mutta olen lyhyt juuri sen takia. — Kiitokset minunkin puoleltani. Arvokas keskustelu, tosi arvokas keskustelu. Tässä on tullut aika monipuolisesti monia kulmia, ja myöskin nyt tuli se positiivinen tilanne, että tästä salin eri laidoilta, niin kuin me nyt olemme, me pystyttiin jakamaan tämä yhteinen tavoite, mikä tässä koskee iäkkäitä ihmisiä. Yksi pieni huomio, ja sitten lopetan oman puheenvuoroni, liittyen edustaja Lylyn tärkeään seikkaan, joka tuotiin jo aikaisemmin esille, että Suomen eläkejärjestelmä on todella kilpailukykyinen kansainvälisesti. Siellä tehdään säännölliset vertailut kansainvälisesti vuosittain, ja Suomi on todella ollut usein neljäs, kolmas tai viides, siinä sijaluvussa Suomi on koko ajan ollut näissä vertailuissa, ja keskeisin tekijä on tämä rahoituksellinen kestävyys. Meidän eläkejärjestelmä on poikkeuksellisen kestävä tässä rahoituksellisessa muodossa, mukaan lukien tietysti eläkerahastot, jotka tässä ovat tietysti taustalla. Toinen suuri tekijä on se, mikä on tärkeä seikka, minkä edustaja Lyly myöskin toi, että tämä on harvinaisen avoin järjestelmä. Eläketurvakeskus ja Tela pystyvät kokoamaan tiedot koko eläkejärjestelmästä, minkä takia me voidaan hyvin asiantuntevaa keskustelua käydä Suomessa eläkkeistä, mitä muissa maissa ei voida tehdä, kun se järjestelmä on hyvin hajautettu eikä ole koottua yhteistä tietoa. Se ainoa heikkous, mikä Suomen järjestelmässä on kansainvälisesti huomioitu, on, että meillä on pienituloisia eläkkeensaajia enemmän kuin monissa muissa maissa. Itse asiassa mediaanieläke on 1 850 euroa, joka on se keskimmäisen eläkkeensaajan eläke, ja keskimääräinen eläke on se, minkä edustaja Lyly täällä totesi, 2 100 ja vähän päälle. Eli meillä on paljon pienituloisia eläkkeensaajia, ja 1 500 euron alla, joka on se köyhyysraja, on 30 prosenttia eläkkeensaajista, eli se on edelleen iso joukko meillä, jotka ovat hyvin hyvin hyvin pienillä tuloilla. Sen takia älkäämme koskeko eläkkeisiin, jos halutaan tasapainottaa valtiontaloutta. Mieluummin nostetaan eläkkeitä, koska se näkyy suoraan kulutuskysynnässä ja se helpottaa itse asiassa silloin alijäämien ratkaisemista. — Kiitoksia.

Edustaja Lyly laajensi vähän tätä keskustelua, ja ehkä tässä voi ihan nopealla tahdilla sanoa muutaman asian — tärkeitä huomioita, erittäin tärkeitä huomioita — koskien eläkejärjestelmäämme: Todellakin 95 prosenttia kaikista yli 65-vuotiaista, eli vanhuuseläkkeemme on nimenomaan työeläke. 95 prosenttia saa työeläkettä, ja siellä on pieni siivu kansaneläkettä sillä tietyllä prosenttiosuudella, minkä edustaja Lyly tässä jo kertoikin meille. Eli tämä työeläkejärjestelmämme on hyvin keskeinen ihmisten tulonmuodostuksen kannalta, ja se on rahoitukselliselta kestävyydeltään maailman huippuluokkaa. Se on kansainvälisessä vertailussa todettu, että suomalainen eläkejärjestelmä on todella toimiva ja monella tavalla erinomainen. Tämä on tärkeä huomio. Sitten tämä huomio eläkkeiden kasvusta pitää sekin paikkansa. Jos otetaan vuodesta 95 vuoteen 2022, mitkä luvut ovat nyt selkeämmät, koska tässä on tapahtunut reaalieläkkeissä niin kuin reaalipalkoissakin laskua sen jälkeen — itse asiassa reaalieläkkeissä ei niinkään paljon kuin reaalipalkoissa — niin 95—2022 aikana eläkkeet reaalisesti ovat nousseet prosentin, kun palkat ovat nousseet 38 prosenttia, kiitos taitetun indeksin. Tämähän tietysti tarkoittaa, että hyvinvoinnin kasvusta eläkkeensaajat eivät ole samalla tavalla päässeet osallisiksi, mutta kyllä, edustaja Lyly on oikeassa, ostovoima on eläkkeissä säilynyt, koska tämä eläkejärjestelmä on kuitenkin elinkustannusindeksiin sidottu primäärisesti. Mutta ehkä se isompi huomio, minkä edustaja Lyly tässä teki, ja se on minusta arvokas huomio, on tämä keskustelu aktiiviväestöstä ja passiiviväestöstä. Ikään kuin 65-vuotiaista ylöspäin ihmiset olisivat passiiviväestö tässä yhteiskunnassa — huoltosuhde kuulemma heikkenee edustaja Lylystä ja edustaja Kiljusesta johtuen, me heikennämme siis huoltosuhdetta tilastollisesti tässä maassa — ja tämähän ei pidä paikkaansa. Meillä on jo työllisyysaste yllättävän korkea yli 65-vuotiailla. On laskennallisesti todettu, että yli 65-vuotiaista kolmannes — yksi kolmannes tästä porukasta — on joko täyspäiväisessä työssä, niin kuin edustaja Lyly ja edustaja Kiljunen täällä, tai osa-aikatyössä, ja vielä yksi kolmannes siihen päälle, kun meillä melkein 30 prosenttia yli 65-vuotiaista on halukkaita osallistumaan työelämään tai onkin siinä jo mukana. Tämä on itse asiassa voimavara, joka meidän pitäisi käyttää, ei niin päin, että eläkkeelle ei pääsisi silloin kun se oikeus eläkeikään on. Meillä on paljon ammatteja ja yksilöllisiä tarpeita päästä eläkkeelle, mutta meillä on myöskin aivovuoto eläkkeelle. Osaamista menee eläkkeelle täysin tarpeettomasti tuonne golfkentille ja etelän aurinkorannikoille ja muualle, ihmisiä, jotka mielellään haluaisivat antaa vielä panoksen tähän yhteiskuntaan, ja sille pitäisi antaa suurempi tila. Japanissa, missä on siis maailman korkein keskimääräinen elinikä, yli 80 vuotta reilusti, yli 70-vuotiaista kolmasosa on työelämässä kiinni — kolmasosa. Siellä jopa lähemmäs satavuotiaat ihmiset tekevät töitä. Se on erikoinen yhteiskunta juuri siinä mielessä, että se ei pidä vanhenemista uhkana tai ongelmana, vaan siellä puhutaan pitkän elinkaaren yhteiskunnasta, ja siihen suhtaudutaankin pitkänä elinkaarena, [Puhemies koputtaa] jossa myöskin yli 65-vuotiaat ihmiset, jotka meillä siirtyvät eläkkeelle, ovat aktiiviväestöä siinä yhteiskunnassa. Tämä on juuri se, mistä myöskin edustaja Lyly täällä arvokkaalla tavalla puhui.

Arvoisa puhemies! Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää edustajia Strandman, Rintamäki ja Lyly arvokkaista täydentävistä puheenvuoroista, jotka te teitte. Itse asiassa on harmi, ja olin tietoinen, että teknisistä syistä oli myöskin eilen keskustelu tästä seniorineuvolaideasta, vähän toisesta kulmasta, mutta samaa tarkoitusta nämä molemmat palvelevat, niin kuin edustaja Rintamäki tässä jo totesikin. Itse asiassa soisin sen, että kun toivottavasti valiokunta ottaa nämä käsittelyyn, se sitten tekee omat johtopäätöksensä ja käyttää hyväksi molemmissa aloitteissa olevaa perusideaa. Idea on perustaltaan sama: ennalta ehkäisevää terveydenhuoltoa tulee edistää. Edustaja Strandman sanoi minusta erinomaisen hyvin, kun hän totesi, että ikäihmiset ovat voimavara, [Anne Rintamäki: Kyllä!] ja edustaja Rintamäki ilmaisi sen niin päin, että eivät ikääntyminen ja ikäihmiset ole uhka. Se on järkyttävä tilanne, että ikäihmisiä pidetään taakkana tässä yhteiskunnassa. Hyvinvoinnin kasvun tuloksena on se, että meillä keskimääräinen elinikä on noussut 25 vuodella toisen maailmansodan jälkeen. Se on saavutus, ja me ikäihmiset — ainakin minä luen itseni ikäihmiseksi, mutta ehkä täällä kollegat eivät sitä ole, edustaja Lyly kylläkin lähestyy sitä, tiedän, ja keskenämmekin puhumme näistä asioista — olemme myöskin voimavara yhteiskunnassa, emme ainoastaan me täällä, vaan me ikäihmiset kaiken kaikkiaan. Tämä on hienoa puhetta, mitä täällä nyt juuri käydään, että me emme leimaa yhtä väestönosaa tässä yhteiskunnassa toisen luokan kansalaisiksi. Minusta oli tärkeätä, mitä edustaja Strandman kertoi Etelä-Savosta. Olipa kiinnostavaa kuulla tuo tilanne, että teillä on tämän tyyppinen kokeilu tai toimintamuoto jo olemassa. Hyvinvointialueethan ovat tässä suhteessa itsenäisiä, ja ne voivat nimenomaan näin toimia. Olen hyvin tietoinen, että Raahessa on ollut jo pidempään seniorineuvolajärjestelmää, jota on viety eteenpäin, ja itse asiassa omassa kotikaupungissani Vantaalla oli parikymmentä vuotta sitten kokeilu myöskin tietyissä kaupunginosissa tämän seniorineuvolan osalta. Mutta tässähän tietysti on tavoitteena juuri se, minkä edustaja Rintamäki toi esille: yhdenvertaisuus koko maassa. [Jaana Strandman: Juuri näin!] Peruspuitelainsäädäntöähän tässä tavallaan rakennetaan, luotaisiin se kehikko, jonka puitteissa itse hyvinvointialueet sitten voivat soveltaa sitä parhaalla mahdollisella tavalla ja omia resurssejaan huomioiden ja omia tarpeitaan huomioiden, mutta ideana on juuri tämä, että meillä olisi myöskin senioriväestö säännönmukaisessa terveystarkastuskierteessä sen oman elinkaarensa aikana, jolloin he saavat näitä ohjeistuksia, niin kuin työssäkäyvät ihmiset työterveysjärjestelmän puitteissa ja lapset, niin kuin viittasin jo äitiysneuvolajärjestelmään. Tämän kaltainen menettelytapa olisi myöskin tässä taloudellisessa tilanteessa, missä julkinen talous on, aivan loistava. Kuten me tiedämme, ennaltaehkäisevyys on hinnaltaankin ja myöskin yksilötasolla kaikkein parasta terveydenhuoltoa.

Arvoisa puhemies! Olen yhdessä lähes 30 kansanedustajan kanssa tehnyt lakialoitteen, että perusterveydenhuollon piiriin luotaisiin seniorineuvolajärjestelmä. Perusterveydenhuollon vastuutahothan ovat luonnollisesti hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki. Lakialoitteen taustalla on tietysti voisiko sanoa suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän yksi kirkkaimmista tähdistä, kansainvälisestikin ihailtu neuvolajärjestelmä, joka synnytettiin Arvo Ylpön aloitteesta toisen maailmansodan jälkeen suurten ikäluokkien syntyessä. Tämä äitiysneuvolajärjestelmähän on niin menestyksekäs ollut, että yhtenä tekijänä tämän neuvolajärjestelmän vuoksi muun muassa imeväis- ja lapsikuolleisuus on Suomessa maailman alhaisinta. Onhan siinä muitakin tekijöitä, mutta totta kai neuvolajärjestelmä ennalta ehkäisevänä järjestelynä on poikkeuksellisen paljon vaikuttanut juuri tähän lopputulokseen. Nyt suuret ikäluokat ovat eläkkeellä, olleet jo toistakymmentä vuotta suurin piirtein, ja alkavat olla siinä kunnossa, että olisi viimeistään tässä vaiheessa syytä luoda ikäihmisille vastaavan tyyppinen neuvontapalvelu perusterveydenhuoltoon, ja siitä sikiää tämä seniorineuvolaidea. Sen lähtökohtana olisi se, että kun ihmiset enää eivät ole eläkkeelle siirtyessään työterveydenhuollon piirissä, 65-vuotiaasta eteenpäin, niin silloin täyttäessään 65 vuotta kaikille, jotka eläkkeelle siirtyvät, tehtäisiin kaiken kattava perushyvinvointitarkastus, terveystarkastus, jossa mitattaisiin erilaiset arvot, tarkastettaisiin yleiskunto, annettaisiin ohjeistusta elämäntavoista ja elämäntilanteista. Se toimisi ennalta ehkäisevänä. Muun muassa PSA-testit miesten osalta tai diabetestestit tehtäisiin, jolloin pystyttäisiin ennalta ehkäisevästi torjumaan sellaisia sairauksia, jotka muuten saattaisivat jäädä piiloon. Tässä ei ainoastaan luoda neuvontajärjestelmää tämän ympärille, vaan neuvolajärjestelmän puitteissa voisi myöskin muulla tavalla kertoa kunnan ja yhteiskunnan tarjoamista palveluista, jotka ovat tärkeitä ikäihmisille. Siihen saattaisi jopa liittää ajatuksen siitä, että digineuvontaa voitaisiin keskittää tämän tyyppisen neuvontapalvelun piiriin. Tämä on tässä se perusidea, säännönmukainen terveystarkastus, joka on tietysti vapaaehtoinen, mutta lähtökohtaisesti sen ideana on se, että ihmisen ei tarvitse olla sairas kohdatessaan sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan, ja tätä kautta se nimenomaan olisi ennalta ehkäisevä luonteeltaan. Meillähän on omalääkärijärjestelmää tässä rakennettu Suomessa, ja jotkut ovat todenneet, että se voisi korvata juuri tällaisen seniorineuvolatyyppisen järjestelyn. Kyllä, osaltaan se voisi korvata sitä, mutta siinä on ongelmana, että aina kun mennään lääkärille, ollaan sairaita. Tässä tapauksessa ollaan terveitä, mutta mennään ennalta ehkäisemään sairauksia. Kuten kaikki me hyvin tiedämme, ennaltaehkäisevyys on kustannustehokkainta terveydenhuoltoa, jolloin tämä on tietysti tässä erittäin tärkeätä. Tehokkaampaa on tietysti hoitaa terveitä ihmisiä ennalta ehkäisevästi kuin hoitaa sairauksia.

Arvoisa rouva puhemies! Tärkeätä keskustelua olette käyneet ja olemme käyneet tänään täällä, ja nyt olemme puhuneet isoista asioista: Nato-jäsenyydestämme ja osallistumisestamme rauhan ajan toimintoihin, jotka tässä nauttivat yksimielisyyttä ja yhteisymmärrystä siltä osin. Debattia on syntynyt nyt vähän toisesta asiasta, joka itse tässä selonteossa ei ollut esillä mutta joka on vahvasti nyt ilmassa, ja se johtuu tietysti hallituksen esityksestä siltä osin, että ydinenergialakia lähdetäänkin muuttamaan sen 4 §:n osalta, toisin kuin tähän asti on annettu ymmärtää. Tähän asti tässä salissa hallitus on esiintynyt koko ajan sillä tavalla, että ydinenergialaki on TEMin valmistelussa ja siinä ei ole turvallisuuspoliittisia tavoitteita olemassa ollut. Tämän on muun muassa ulkoministeri tästä pöntöstä sanonut silloin, kun tätä asiaa on kysytty ja tiedusteltu matkan varrella. Nyt yhtäkkiä olemme tämän ydinenergialain 4 §:n kanssa tekemisissä, ja miksi se herättää niin paljon tunteitakin ja järkiargumentteja, johtuu siitä, että tässä tavallaan koetaan, että kun me olemme yhteisymmärrystä pyrkineet rakentamaan puolueiden ylitse tässä eduskunnassa, yhtäkkiä sitä yhteisymmärrystä, joka on löydetty, ei kunnioitetakaan vaan lähdetäänkin vääntämään aivan täysin toiseen kulmaan asetelma, joka on nyt sitten täysin yllättävä meille kaikille, ja sen takia se on äärimmäisen kriittinen ja iso asia. Kannattaa muistaa muun muassa presidentti Sauli Niinistön sanat, kun hän moneen kertaan totesi tällä tavalla: Koskaan ydinaseista puhuttaessa Suomi ei ole subjekti, päätöksentekijä. Me olemme vain objekti. Eurooppa ei ole subjekti vaan objekti. Tämä on ihan lähtökohta silloin, kun ydinaseista puhutaan. Se on täysin erillinen asejärjestelmä jo tuomiopäiväaseena. Niillä mailla, joilla on ydinaseita, se on täydellisesti kansallisessa päätöksenteossa. Natolla ei ole mitään tekemistä siinä asiassa, kun päätetään ydinaseiden käytöstä. Eri asia on tämä pelote, joka on ikään kuin lainaksi annettu, mutta kuten Jaakko Iloniemi muistelmissaan selkeästi sanoi, ei ole olemassa sellaista suurvaltaa tai pienempääkään valtaa, joka asettaisi oman kansallisen olemassaolonsa vaaran alaiseksi jonkun reuna-alueen, jonkun muun maan vuoksi. Tässä tilanteessa sitten, kun tullaan siihen pisteeseen, siihen kriittisimpään pisteeseen, ainoat päätöksentekijät, jotka kantavat Suomen turvallisuudesta huolta, ovat suomalaiset päätöksentekijät. Aivan turha puhua, niin kuin Jaakko Iloniemi sanoi, että tämä sateenvarjo olisi jotakin muuta kuin illuusio silloin, kun se hetki tulee, kun puhutaan käyttämisestä. Tämä kannattaa pitää nyt koko ajan mielessä, mistä asejärjestelmistä me puhumme ja mikä niiden luonne on. Nyt sitten näihin sopimuksiin, mitä tässä on matkan varrella tehty, ja siihen, mistä syystä voidaan kokea hieman pettymystä siihen, että kun konsensusta on yhdessä haettu ja se on löydetty, niin me emme voikaan toimia sen mukaisesti. Kun Suomi liittyi Natoon, tässä salissa oli iso yhteinen ymmärrys siitä, että me liitymme Pohjoismaana sinne. Kieltämättä on täysin selvä asia, että yksikään Natoon liittynyt maa ei ole asettanut mitään rajoitteita allekirjoittaessaan Washingtonin sopimuksen. Jokaisella maalla, erityisesti ydinaseiden osalta, on aivan oma politiikkansa. Naton päämajassa Nuclear Planning Groupin johto toteaa meille aivan avoimesti, että ei ole olemassa yhtä Nato-ydinasepolitiikkaa. On 32 erilaista Naton ydinasepolitiikkaa. Jokaisella jäsenmaalla on oma lähestymistapansa Natoon. En rupea tässä luettelemaan, miten ne maat eroavat toisistaan. Joillakin ydinaseettomuus on perustuslaissa, joillakin se liittyy siihen, etteivät ne osallistu harjoitustoimintaan ollenkaan ydinaseiden osalta, jotkut osallistuvat ydinasekokouksiin tarkkailijoina ja niin edelleen. Tässä on laaja kirjo. Joillakin mailla on sitten näitä ydinaseita, kolmella maalla, ja viidellä maalla on sijoitettu näitä taktisia ydinaseita: 200 kappaletta on Euroopassa viidessä eri maassa. Eli näillä mailla on hyvin erilaisia lähestymistapoja tässä. Pohjoismainen malli oli se, mihin me ankkuroimme Suomena itsemme, ja sen ytimessä oli ydinaseettomuus. Kyllä, ydinaseettomuus rauhan aikana on se, mitä Nato-jäsenyyden alkuvaiheessa sekä Norja että Tanska eivät laittaneet omiin jäsenyysehtoihinsa mutta sen edellytyksiin, ja se on vaikuttanut koko ajan Naton puolustussuunnitteluun Pohjolassa. Ruotsi on yhtynyt tähän pohjoismaiseen kantaan muun muassa DCA-sopimuksessa ja Nato-sopimuksessa, kuten sanottu, valtiopäiväpäätöksessä ja hallituksen esityksessä silloin. Islanti on armeijaton maa, ja sillä on lakiin kirjattu ydinaseettomuus yhtä lailla. Ja Suomi: Suomella on voimassa vuodelta 87 oleva ydinenergialain 4 §, jonka mukaan, kuten jo kaikki tiedämme, täällä ei ole ydinaseille tilaa. Se on se lähtökohta, ja Koiviston linjaus, kuten jo totesin aikaisemmin, liittyy YYA-sopimukseen ja siihen mahdolliseen tilanteeseen, että Venäjä käyttäisikin Suomen aluetta omassa ydinasepolitiikassaan, sen astinlautana. Ja sitten toisaalta oli se kommentti, että jos täällä olisi ydinaseita, niin me olisimme ennakkoiskujen kohde, koska me olemme rajamaa. Nämä olivat Koiviston perusteet sille laille. Tällä pohjalla me olemme menneet, ja nämä kirjaukset me teimme liittyessämme Natoon yhdessä täällä. [Puhemies koputtaa] Se tuli meidän pöytäkirjoihin, ja samoin DCA-sopimuksessa se on olennainen ehto, että me saimme konsensuksen tässä salissa. Nyt olemme yhtäkkiä tilanteessa, että onkin purkautunut tämä asetelma. Sen takia tästä keskustellaan näin kuin keskustellaan.

Arvoisa puhemies! Minä todella tulin saliin, kun kuulin huoneessani, että edustaja Zyskowicz nosti uudemman kerran tämän kysymyksen siitä, voisimmeko löytää parlamentaarisen yhteisymmärryksen koskien tätä ydinenergialaissa olevaa ydinaseisiin liittyvää rajoitetta. Haluaisin omalta puoleltani sanoa, en tämänhetkiseen tilanteeseen liittyen, miten tässä nyt menetellään ja ei menetellä, vaan sen lähtökohdan, että kyllä, tuohan on järkevää silloin, kun m1e puhumme keskeisistä, suurista, strategisista asioista suomalaisessa yhteiskunnassa, että me löydämme yhteisymmärryksen. Siihen pohjautuu uskottava ulko- ja turvallisuuspolitiikka kaiken kaikkiaan. Tämä on se tie, jota me olemme kulkeneet, ja tämä on se tie, kun se ei ole vienyt maaliin, että me nyt olemme tässä tilanteessa, edustaja Zyskowicz: Nato-sopimukseen liittyen me laitoimme yhteisenä kantana eduskunnan päätöksessä ja hallituksen esityksessä sen, että meillä on ydinenergialain 4 § voimassa. DCA-sopimus hyväksyttiin tässä salissa yksimielisesti — siinä olivat siis myöskin nämä kaksi muuta puoluetta, joihin te viittasitte, vihreät ja vasemmistoliitto, mukana — siitä lähtökohdasta, että sekä hallituksen esityksessä että eduskunnan päätöksessä on viittaus ydinenergialain 4 §:ään. Se on se sama malli, jolla Ruotsi sitoutui yhteispohjoismaiseen ydinaseettomuuteen: myöskin hallituksen esityksessä ja riksdagenin, valtiopäivien, päätöksessä on tämä sama referenssi. Me noudatimme samaa mallia DCA-sopimuksen osalta Suomessa ja Ruotsissa. Tanskassa ja Norjassahan se on laitettu itse siihen sopimukseen. Me olemme tätä tietä nyt jo kulkeneet. Nyt kuitenkin yhtäkkiä teette esityksen ja lähdette muuttamaan tätä käytännettä, ja sen vuoksi tässä on nyt paine todennäköisesti — minä en ota kantaa primääriin, mutta sen vuoksi tässä on paine, että se on kirjattava lakiin ja lakipäätöksellä edettävä. Oletan, että tämä on se tausta siellä. Halusin tätä selvittää teille.

Arvoisa puhemies! Oikaisisin muutaman täällä annetun huomion. Edustaja Heinonen totesi aikaisemmin tässä vaiheessa, että tämä ydinenergialain 4 § olisi YYA-Suomen pykälä, ja siinä mielessä se pitää paikkansa, että se on vuonna 85 presidentti Mauno Koiviston toimesta käynnistetty prosessi ja vuonna 87 laitettiin laki, ja se liittyy YYA-Suomeen sikäli, niin kuin Koiviston Historian tekijät kirjasta te näette, että haluttiin eliminoida se mahdollisuus, että YYA-sopimukseen vedoten Neuvostoliitto voisi edellyttää, että Suomea voitaisiin käyttää astinlautana ydinasepolitiikassa. Siinä ei haluttu miellyttää Venäjää, vaan se oli nimenomaan sitä vastaan tehty, ja toisena tietenkin oli, ettemme joudu ensi-iskujen kohteeksi. Ilman rajoitteita, kuten täällä on moneen kertaan todettu, liityimme Natoon. Yksikään jäseneksi liittyvä maa ei ole asettanut mitään ennakkoehtoja jäsenyydelleen, mutta Naton piirissä on 32 erilaista ydinasepolitiikkaa harjoittavaa maata. Ydinaseiden osalta ei puolustussuunnittelussa aseteta suorituskykytavoitteita yhdellekään Nato-maalle Naton toimesta. [Puhemies koputtaa] Se on aivan erillinen oma lohkonsa, ja siellä on kysymys Yhdysvaltain luomasta pelotteesta ja sen hallinnasta.

Arvoisa herra puhemies! Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja on todennut niin, että valtiontalouden alijäämien hallitsemiseksi pitäisi ruveta leikkaamaan eläkkeitä. Tässähän unohtuu se, että valtiot ja kunnat eivät maksa eläkkeitä muiden kuin kansaneläkkeen ja takuueläkkeen osalta. [Perussuomalaisten ryhmästä: Auttaisiko taitettu indeksi?] Varsinaiset vanhuuseläkkeemme, joita 98 prosenttia yli 65-vuotiaista saa, ovat työeläkkeitä, ja nehän tulevat eläkerahastoista. Keistä on kysymys? He ovat pienituloisia ihmisiä: mediaanieläke Suomessa on 1 850 euroa. Heiltäkö me leikkaisimme? Ja ennen kaikkea kun puhuttiin, että jäädytettäisiin eläkeindeksit, niin siitä voitaisiin saada miljardi euroa, mutta se rahahan ei tule valtiontalouteen vaan kasvattaa eläkerahastoja. Valtiontalous sen sijaan menettäisi 400 miljoonaa euroa verotuloja laskennallisesti. Eikö ole niin, [Puhemies koputtaa] että eläkkeiden korotus itse asiassa olisi tehokkain keino elvyttää kansantaloutta ja synnyttää kysyntää tässä yhteiskunnassa? Oletteko, valtiovarainministeri, sitä mieltä, että eläkkeiden leikkaus ei auta valtiontalouden alijäämien ratkaisemisessa?

Arvoisa puhemies! Todellakin olemme poikkeuksellisen vakavassa paikassa, ja nyt ei ole kysymys siitä, että tämä rasistinen kielenkäyttö on aiheuttanut imagotappioita, aiheuttanut maakuvassa vaikeuksia, taloudellisia vaikeuksia. Kysymys on ihmisarvosta. Kysymys on siitä, miten me suhtaudumme muihin kansallisuuksiin, muihin uskontoihin, muihin etnisen taustan omaaviin ihmisiin. Onko meillä halventava kielenkäyttö arkipäiväistynyt nyt niin pitkälle, että me emme edes näe, että me vahingossa ilmaisemme asioita, niin kuin te sanoitte teidän kansanedustajanne tehneen? Minä kysyn teiltä aidosti: oliko tämä rasismia, joka meidän pitäisi ilman muuta kitkeä pois, kun pitäisi kunnioittaa ihmisyyttä? Katsokaa nettiä. Me näemme nettimaailmassa valtavan paljon saastaa meidän omilla sivuillamme. [Perussuomalaisten ryhmästä: Millä sivuilla? — Demareiden sivuilla!] Tämä on uskomaton tila, missä me Suomessa tällä hetkellä elämme ihmisarvon kunnioituksen osalta.

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty hyvää keskustelua, joka koskee hyvinvointialueiden — eräiden niistä — erittäin vaikeaa taloudellista tilannetta ja laajemminkin tämän rahoituslain merkitystä. Haluaisin kiinnittää yhteen seikkaan tässä huomiota, ja se on nimenomaan nämä leikkaukset, joita te olette suunnanneet. Annan ihan perusfaktan: silloin kun tehdään hoitajien mitoituksessa ja hoivaanpääsyssä ratkaisuja, se koskee erityisesti iäkkäitä ihmisiä. Yli puolet kaikista terveyskeskuskäynneistä Suomessa on yli 65-vuotiaiden toimesta tapahtuvia. Ja kun katsoo tätä rahoitusjärjestelyä tässä budjetissa, joka on tehty — 650 miljoonaa euroa on tehty leikkauksia nyt näihin hoivapalveluihin kokonaisuudessaan — ja kun koko kokonaisuutta katsotaan, niin 470 miljoonaa laskennallisesti kohdistuu iäkkäisiin ihmisiin eli 75 prosenttia kaikista näistä hoivan leikkauksista kohdistuu yli 65-vuotiaisiin ihmisiin. Minä joudun eduskunnan ikäpuhemiehenä kysymään: ettekö te pidä ikäihmisistä kunnolla huolta tässä yhteiskunnassa? Miksi on ikärasismia näissä budjettileikkauksissa, [Puhemies koputtaa] mitä teette?

Arvoisa puhemies! Jatkaisin siitä, mihin edustajat Kaikkonen ja Tynkkynen jäivät, aselepoon Ukrainassa. On hyvä, että aseet vaikenevat ja kynä puhuu. Näyttäytyykö tämä lopputulos erilaiselta riippuen siitä, arvioimmeko kehitystä lyhyellä vai pitkällä jännevälillä? Lyhyellä jännevälillä näyttäisi siltä, niin kuin monissa arvioissa on todettu, että tämä ratkaisu tehdään Venäjän käsikirjoituksen mukaan ja Ukrainalle tulee näiden samojen tahojen mukaan pakkorauha pahimmillaan aluemenetyksin ja suvereniteetin rajoituksin. Onko pitkällä jännevälillä tilanne kuitenkin toinen? Itse asiassa Putin on tämän sotansa jo hävinnyt. Se ei valloittanut Ukrainaa. Se ei kykene luomaan edes hajonneesta Neuvostoliitosta sitä itäslaavilaista yhteisöä, jossa isovenäläiset, vähävenäläiset, ukrainalaiset ja valkovenäläiset ovat Kremlin alla. Ukraina vuorostaan on onnistunut torjuntavoiton saamaan. Itse asiassa tässä rauhansopimusjärjestelyssä se, jos siellä on [Puhemies koputtaa] se EU-jäsenyys vaihtoehtona Ukrainassa, on ehkä se isoin tekijä [Puhemies koputtaa] pitkällä jännevälillä Ukrainan kansallisen identiteetin turvaamisessa.

Arvoisa puhemies! Olemme olleet aika pitkään liikenteessä, kello taitaa lähestyä jo kymmentä, ja silti me käymme keskustelua aiheesta, joka on vakava. Joku on sarkastisesti antanut tälle nimen potkulaki, ja kyllä tämä tuntuu olevan aika painava potku työntekijöiden oikeuksiin, kun me näinkin perusteellisesti tätä asiaa täällä joudumme nyt tällä hetkellä käsittelemään. Sanalla ”painava” on nyt ilmeisen painava merkitys. Miksi se on jätetty pois niistä perusteista, joilla tätä irtisanomissuojaa on aikaisemmassa lainsäädännössä määritelty, niistä perusteista, joilla irtisanominen voitaisiin tehdä? Siinä on jotkut painavat syyt sille asialle, että sana ”painava” ei nyt kelpaa. Arvoisa puhemies! Minä pari huomiota tekisin itse tästä keskustelutilasta, mikä meillä täällä on. Olen seurannut tätä keskustelua etäältä, olen tässä salissakin ollut jo aikaisemmassa vaiheessa, ja näyttää siltä, että tällainen työntekijöiden aseman heikentäminen, minkä tämä irtisanomissuojaa koskeva hallituksen esitys tällä hetkellä esittää, tuo esille, ei tunnu kiinnostavan valtaosaa tästä eduskunnasta, tämän eduskunnan keskeisiä puolueita. [Miko Bergbom: Ei!] Olen vähän ollut hämmentynyt tästä tilanteesta. Ihmettelen, lähtien täältä vasemmalta laidalta, että vasemmistoliiton edustajia täällä salissa ei näy. Käytännössä kaikki keskiryhmät ovat poissa, ja oikealta laidalta — kiitos — täällä on edustaja Satonen, joka on entinen työministeri ja on pitkään täällä istunut, ja tällä hetkellä edustajat Piisinen ja Bergbom perussuomalaisista ovat paikalla. — Teille arvostus siitä, että teille tämä asia on tärkeä ja te koette tämän debatin myöskin tärkeänä. Välittömästi edustaja Bergbomin puheenvuorosta olisin mielelläni käyttänyt vastauspuheenvuoron, mutta sitä ei tässä mahdollistettu, vaan katsottiin, että näiden pääpuheenvuorojen aikana käydään tätä keskustelua, niin että käydään tätä keskustelua. Te, edustaja Bergbom ja edustaja Piisinen myöskin, tiedätte, että teidän puolueenne esiintyi vaalien alla hyvin vahvasti duunareiden puolueena. [Timo Suhonen: Juuri näin!] ”Me perussuomalaiset olemme duunareiden asialla, tämä rämettynyt sosiaalidemokraattinen liike ei teistä piittaa, me piittaamme. Niiden unohdettujen duunareiden puolesta me tehdään töitä.” Nyt teidän, edustaja Bergbom, puheenvuoronne, joka täällä käytettiin äsken, sisältö oli löytää perusteita koko ajan työnantajien näkökulmasta. Teidän puheenvuoronne sisälsi koko ajan yrittäjien näkökulmaa kontra työntekijöiden näkökulmaa. Minä ihmettelin sitä. Olisin toivonut teiltä, kun te muuten olette hyvin tasapainoisesti lähestynyt elämän ilmiöitä, että tässäkin suhteessa olisitte tasapainoisesti katsonut myöskin työntekijöiden näkökulmasta, mitä tämä irtisanomisen suojan heikkeneminen tarkoittaa. [Timo Suhonen: Juuri näin!] Ihmettelin myöskin sitä, että te vaivauduitte vakavassa puheenvuorossa — kuten te sanoitte, käytätte vakavan puheenvuoron — ottamaan sanan ”pärstäkerroin” tässä, että tätä pärstäkerrointa ei ole lainsäädännössä määritelty ja että asiallinen syy, joka sinne nyt ainoastaan jää perusteeksi irtisanomiselle, ei tarkoita juridisesti pärstäkerrointa. Kun te olette sen verran fiksu kaveri — sen verran jo teitä tunnen ja tunnistan teidän vahvan argumentointikykynnekin pelkistää asiat selkeästi — niin ihmettelen sitä, ettekö te ymmärrä, että työnantajillakin on kykyä hahmottaa tilanne. Jos pärstäkerroin pettää, niin eiväthän he totea, että me irtisanomme teidät pärstäkertoimenne vuoksi, vaan he löytävät sen, lainausmerkeissä ja ilman lainausmerkkejäkin, asiallisen syyn. [Timo Suhonen: Juuri näin!] Sehän löydetään aina absoluuttisesti. Sen takia, sen takia, tässä aikaisemmassa lainsäädännössä se sana ”painava” on niin painava, merkityksellinen, että se halutaan pois. [Timo Suhonen: Kyllä!] Se asiallinen syy ei riitä, vaan täytyy olla painavat perusteet. Arvoisa puhemies! Tässä ollaan nyt hyvin vakavassa paikassa. Me olemme, edustaja Bergbom, erittäin vakavassa paikassa. Suomea velvoittavat näissä työmarkkinakysymyksissä myöskin kansainväliset sitoumuksemme, kansainväliset sopimukset, joissa me olemme mukana, ja ILO:n yleissopimus on tässä suhteessa täydellisen selkeä. Sama on Euroopan unionin sosiaalinen peruskirja, täydellisen selkeä. Ja kaiken lisäksi EU:n perussopimuksessa, Lissabonin sopimuksessa, jota olen ollut aikanaan konventissa laatimassa, on 30 artiklassa erittäin keskeisenä perusoikeutena irtisanomissuojassa vakavuus. Siinä täytyy olla vakavat perusteet silloin, kun irtisanotaan. Me olemme käyttäneet painavaa perustetta suomalaisessa lainsäädännössä. Nyt te olette rikkomassa näitä keskeisiä kansainvälisiä sitoumuksia, joilla me pyrimme säätelemään työmarkkinoita. Minä, edustaja Bergbom, kysyn teiltä: kun te seuraavan kerran menette sinne vaalikentille, niin voitteko te sanoa, että olemme duunareiden puolella, kun te ette tässä keskeisessä irtisanomissuojaa koskevassa kysymyksessä, joka liittyy pysyviin työsuhteisiin, ole valmis vakavilla perusteilla katsomaan sitä irtisanomissuojaa? [Timo Suhonen: Hyvä kysymys! — Miko Bergbom pyytää vastauspuheenvuoroa] Minä kysyn teiltä aivan aidosti ja toivon, että te myöskin vastaatte sen jälkeen, edustaja Piisinen myöskin. Vastatkaa tähän kysymykseen. Hienoa, että olette tässä paikalla, että voimme käydä tätä debattia. [Jorma Piisinen pyytää vastauspuheenvuoroa — Vastauspuheenvuoropyyntöjä sosiaalidemokraattien ryhmästä] Puhemies! Pelkään, että minulta loppuu aika, koska minulla oli tietysti toinen vakava peruste tätä asiaa pohtia laveammin, mutta otan sen ehkä tässä kuitenkin esille. Edustaja Tuppurainen omassa puheenvuorossaan toi sen hyvin selkeästi, minkä myöskin hallitus on tuonut selkeästi esille. Hallitus on omalla puolellaan todennut, että tosiasiassa tällä työntekijöiden aseman heikennyksellä ei ole suuria taloudellisia vaikutuksia eikä myöskään työllisyysvaikutuksia, mutta sillä on, edustaja Bergbom, erittäin suuri vaikutus työelämän ilmapiiriin. [Timo Suhonen: Juuri näin!] Me olemme tottuneet näillä työmarkkinoilla Suomessa pitkälti siihen ja maailmalta ollaan seurattu, kuten aikaisemmassa puheenvuorossani totesin, että me olemme sopimusyhteiskuntaa rakentaneet, ja sillä työmarkkinoiden sopimusyhteiskuntaperusteisella lähestymistavalla olemme rakentaneet tämän loistokkaan Suomen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa työmarkkinat ovat poikkeuksellisen rauhalliset globaalimitassa. Meillä ei työtaisteluja käydä samalla tavalla kuin muualla, koska me sovimme. Minun avoin kysymykseni oli: Minkä takia te haluatte rikkoa tämän sopimusyhteiskunnan? Eikö olisi parempi, että sovittaisiin nämä asiat yhdessä? Silloin me kannettaisiin tätä eteenpäin eikä riitauttamalla näin julkealla tavalla kuin nyt juuri tapahtuu, että emme luota kolmikantaan vaan siirrämme väkisin asiat tänne lainsäädäntöpuolelle ja hallitusenemmistöllä täällä riidellään tähän aikaan illasta asioista, jotka eivät periaatteessa kuuluisi meidän neuvottelupöytään vaan työmarkkinaosapuolille, ja sen jälkeen me voimme sitten lainsäädännön kautta siunata nämä asiat. Minä kysyn ja vetoan teihin: emmekö paiskaisi kättä tässä ihan yhdessä? Lähdetään rakentamaan sopimusyhteiskuntaa, ja mietitte uudemman kerran tämän irtisanomissuojakysymyksen. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Minä kiitän tästä käydystä keskustelusta ja toivon, että edustaja Satonen ei juuri nyt poistuisi salista, koska minulla oli teille tarkoitus muutama huomio tästä ilmapiiristä tehdä. Olen kuunnellut huolella tuolla huoneessa tätä keskustelua ja voin sanoa, että olemme isoissa asioissa kiinni. Minä itse haluaisin pikkuisen periaatteellisemmin lähestyä sitä, miten tätä suomalaista yhteiskuntaa viedään eteenpäin silloin, kun meillä on vaikeat taloudelliset haasteet esissä ja vaikea tilanne ylipäätään. Tälle yhteiskunnalle on aidosti ollut ominaista se, että me pyrimme yhteistuumaisesti hoitamaan näitä asioita. Näin meillä ovat myöskin työmarkkinat perinteisesti toimineet sieltä 60-luvulta asti, kun eläkeuudistukset tehtiin aikanaan työmarkkinakolmikantaisella pohjalla aina sitten näihin tulopoliittisiin kausiin 70-luvulla ja siitä eteenpäin. Tämä sopimusyhteiskunta on ollut työmarkkinoiden ydintä, ja sitä on seurattu maailmanlaajuisesti. Suomi on eräs niistä mallimaista, joissa työtaisteluja on vähäsen, sopimukset pätevät, pidetään kiinni niistä asioista ja talouskasvu, taloudellinen kehitys, yhteiskunnallinen kehitys on ollut häkellyttävän hienoa toisen maailmansodan jälkeen Suomessa sitten ihan näille viimeisille vuosikymmenille asti. Olen aina arvostanut ex-työministeri Satosta arvokkaista puheenvuoroista. Hän ei ole ainoastaan hyvä šakinpelaaja, sen haluan tässä teille nyt sanoa, mutta hän myöskin osaa ja tuntee työmarkkinoita hyvin, niin kuin äskeisessäkin puheenvuorossa me kuulimme, niin hänellä on tatsia siihen. Mutta halusin nimenomaan teiltä kysyä sitä, miten te arvostatte tätä mennyttä kehitystä suomalaisessa yhteiskunnassa nimenomaan tämän sopimusyhteiskunnan kulmalta, mikä on tarkoittanut erityisesti sitä, että keskeiset työmarkkinapartnerit, osapuolet, keskustelun kautta, sovun kautta, kumpikin puoli tinkien asioista pyrkivät tekemään ratkaisuja. Nyt tämä uudistus, joka tässä on, tämä irtisanomissuojan heikentäminen, on selkeästi tavoitteiltaan tämän sopimusyhteiskunta-ajattelutavan vastainen. Täällä on useita erittäin painavia puheenvuoroja käytetty siitä, että erikoisella tavalla työmarkkinaosapuolet ovat täysin vastakkaisilla laidoilla, eikä siellä löydy yhteisymmärrystä siitä, että näistä voitaisiin keskustella ja sopia. Minä kun seuraan tätä vähän etäämmältä, niin onko totta se, kun jotkut arvioitsijat ovat todenneet, että Sipilän hallituksen aikana olivat myöskin nämä repivät ristiriidat jo olemassa? Viittaan edustaja Lylyn käyttämään puheenvuoroon, että EK oli irtaantunut jo 2008 yhteisestä kollektiivisesta neuvottelujärjestelmästä, niin oli se, että haluttiin viedä lävitse näitä niin sanottuja työreformeja, mutta silloin tehtiinkin se ratkaisu niin, että muun muassa kiky-sopimus, joka silloin tehtiin, sovittiinkin työmarkkinoilla, se sovittiinkin työmarkkinoilla. Siellä saatiin tietty kehitys aikaiseksi, [Lauri Lyly: Näin tehtiin!] tiettyjä asetelmia aikaiseksi. Mutta nyt, kun ollaan siirrytty tähän uuteen vaiheeseen, uuteen, käytänkö termiä — en leimaavassa mielessä vaan ihan analyyttisesti — porvarihallituksen uudessa formaatissa, niin nyt itse asiassa jo vaalien alla näyttäytyikin siltä, ja nyt tässä toteutettu politiikka näyttäytyy siltä, että kun sitä ei haluta tehdä enää työmarkkinapohjaisesti eli sopimusyhteiskunnan ehdoilla, sopimusyhteiskunnan tavoitteiden mukaisesti ja metodilla, niin tämä tehdäänkin lainsäädännön kautta. Nyt me itse asiassa riitelemme täällä eduskunnassa asioista, jotka nimenomaan perinteisesti on sovittu työmarkkinaosapuolten kesken, ja me täällä sitten olemme tietysti siunanneet sen pelkästään sen vuoksi, jos on lainsäädännöllisiä edellytyksiä siellä ollut, että me olemme rakentaneet, edustaja Satonen, sopimusyhteiskuntaa. [Arto Satonen: Kyllä!] Tätä minä haluaisin teiltä nyt kysyä: miten te analyyttisesti, kun kykenette analyyttisesti arvioimaan tällaisia asioita, katsotte sen, mikä tarve meillä on ollut rikkoa se maailmalla seurattu ja todettu hieno perinne, joka Suomessa on, että tässä maassa kyetään sopimaan asioista, ei käytetä piiskaa ja ei käytetä sellaista politiikkaa, jossa selkeästi joku osapuoli jätetään tarkoituksella heikoille? Tässä nyt ihan selvästi näyttäytyy tämä irtisanomissuojan heikentäminenkin sellaisena asetelmana riippumatta siitä, että siinä voi olla argumentteja, jotka sitä puoltaisivatkin, joustavuutta työmarkkinoilla ja niin edelleen. Näitä argumenttejahan tässä tietysti voi olla, mutta siinä selkeästi näyttäytyy se, että toinen osapuoli nöyryytetään tässä prosessissa. Miksi? Miksi tämä halutaan tehdä? Miksi me täällä joudumme keskustelemaan tällaisesta asetelmasta, kun tämä metodi minusta on väärä, sotii sitä ajattelutapaa vastaan, millä me olemme tätä yhteiskuntaa rakentaneet? Ex-ministeri Satonen, arvostan teitä — miten te vastaatte tähän? [Vasemmalta: Minä arvostan myös! — Arto Satonen: Koivisto opetti, ettei pidä provosoitua vaikka provosoidaan!]

Arvoisa rouva puhemies! Minä olen seurannut tätä keskustelua huolella, yrittänyt kuunnella näitä argumentteja, ja tässä tietysti tämän hallintokäytännön kautta arvioidaan nyt ihmisten liikkuvuutta yli rajojen. Haluaisin hieman periaatteellisemmin pohtia tätä asiaa kuin puhtaasti tämmöisen hallintokäytännön kautta. Tässä nyt viimeisessä puheenvuorossa sanottiin, että jos ihminen ei noudata Suomen lakeja, niin hänellä ei ole oikeutta saada pysyvää paikkaa Suomessa. Juuri näin pitää ollakin, mutta tämä koskee kaikkia ihmisiä. Tämä koskee myöskin suomalaisia ihmisiä. Jos ihminen ei noudata suomalaisia lakeja, hänellä ei ole pysyvää paikkaa Suomessa, pahimmillaan hän on vankilassa. Eli ei tässä sen kummemmin tarvitse ihmistä kohdella, kun ihmisistä on kysymys. Minä itse pohdiskelen tätä maahanmuuttoproblematiikkaa hieman historiasta ja kauempaa katsoen ja ymmärrän tämän maahanmuuton ylipäätään siitä lähtökohdasta, että liikkumisvapaus on yksi keskeisimmistä ihmisoikeuksista. Meillä on se lähtökohta, että ihmisellä täytyy olla oikeus poistua maasta. Meillä on ollut näitä kansojen vankiloita, joista ei päässyt pois, aikanaan tuossa idässäkin oli semmoinen maa, ja silloin on puhuttu siitä, että ihmisillä täytyy olla vapaa liikkumisen oikeus. Sen käänteispuoli on muuttaa johonkin toisaalle eli maahanmuutto. Nyt tämä on sitten sanktioitu järjestelmä, monella tavalla tehty hankalaksi. Tässä globaaliyhteisössä, maailmassa, joka on jakaantunut tämmöisiin kansallisvaltioihin, joita on 193 kappaletta tällä hetkellä, on tietyt hallinnolliset rajat, jotka ikään kuin rajoittavat sitä, miten ihmiset liikkuvat vapaasti, paitsi Euroopassa, jossa me olemme integraation kautta edenneet siihen, että meillä on liikkumisvapaus taattu tällä alueella, eli täällä asuvat 450 miljoonaa ihmistä voivat siirtyä maasta toiseen ja noudattaa niitä lakeja, yrittää oppia sen maan kieltä, mihin on siirtynyt asumaan, yrittää tehdä työtä, niin kuin pitääkin yrittää, ja yrittää opiskella — ne kriteerit, jotka te tässä asetitte. Mutta jos te katsotte suomalaista maahanmuuttoa ihan aidosti, niin eiväthän nämä ole ne keskeisimmät tekijät, jotka maahanmuuttoa aiheuttavat. Keskeisin syy ihmisen liikkumiseen rajojen ylitse, myöskin Suomeen, on — minä otan nyt emotionaalisesti tämän — rakastuminen, perheet, perheiden yhdistyminen. Tämä on se keskeisin syy, minkä takia ihmiset liikkuvat. Arvostakaa ja arvioikaa ihmisyyttä. Minä tiedän liian monta kammottavaa tarinaa Suomessa siitä, miten ihmiset kärsivät, siis ihminen kärsii siitä, että täällä tiukennetaan, tehdään turvakoneistoa, valvotaan yhä tiukemmin, tiukemmin, tiukemmin, rajoitetaan sitä oikeutta, että ihminen haluaisi elää toisen ihmisen kanssa, haluaisi, että hänen perheensä olisi läsnä oleva, haluaisi, että hän saisi iäkkäät vanhempansa ehkä siihen lähelleen keskinäiseen kanssakäymiseen. Tätä kaikkea inhimillisesti katsoen tämä keskustelu tuntuu täysin kreisiltä ja kummalliselta. Sen takia kyllä vähän häkeltyneenä katson, kun maailma menee taaksepäin, ikään kuin kutistuu, koska maailma tulee pienenemään. Tulee olemaan aika, että tätä maahanmuuttopoliittista keskustelua käsitellään ja katsotaan niin, kuinka on mahdollista, että 2000-luvun alussa vielä tuolla tavalla kohdeltiin ihmistä. Vähän samalla tavalla kuin noitavainot ovat olleet aikoinaan tai orjakauppa on ollut aikoinaan, ihminen on ollut kauppatavaraa, ihmisiä on kaupattu. Ihmiskaupasta puhutaan tänäkin päivänä kyllä — ihan hyvä, että puhutaan. Mutta puhukaa ja katsokaa ihmisyyden sisälle, kun käytätte näitä puheenvuoroja. Niin monta kärsimystarinaa tälläkin prosessilla olette aikaansaamassa. — Kiitos.

Ei ole hurraa-puheenvuoro, vaan toivomus, että päästäisiin eteenpäin tässä asiassa. — Nyt tämä meni hyvin periaatteelliseen keskusteluun siitä, mitä eri hallituskausilla tapahtuu suhteessa aikaisempiin päätöksiin. Osaamme tietysti lukea sen, että valmistaudumme vähintään myöskin tässä puolentoista vuoden päästä oleviin vaaleihin, jolloin sitten ollaan uudessa tilanteessa. Tässä tietysti nämä puheenvuorot heijastavat myöskin sitä asetelmaa, kun hallitusohjelmia ruvetaan rakentamaan. Soisin nyt tällä puheenvuorolla sen, että siirryttäisiin tuohon seuraavaan aiheeseen. Sen takia ainakin minä tänne saliin olen jäänyt istumaan.

Arvoisa puhemies! Kuuntelin huoneestani tätä vilkasta keskustelua tärkeästä aiheesta ja pidän sitä arvokkaana, että monipuolisesti tätä asiaa, arvonlisäveroa, nyt käsitellään vähän laveamminkin. Edustaja Bergbom käytti lennokkaan puheenvuoron ja jossain määrin myöskin käytti vahvoja ilmaisuja, mutta yritin kuunnella sitä sillä tavalla, että siinä voisi olla positiivisia asetelmia, ja kyllä siinä ainakin se positiivinen asetelma oli, että myöskin hän suhtautuu kriittisesti tähän poukkoilevaan arvonlisäpolitiikkaan, mitä hallitus on tässä harrastanut, niin että se voisi olla vähän johdonmukaisempaa. Sitten hän totesi myöskin, että miksi ei suhtauduta positiivisesti veronalennukseen, että pää punaisena — käytitte tätä termiä — olemme oppositiossa arvostelleet. En ota sitä kriittisenä huomiona siinä mielessä, että me olisimme aggressiivisia, vaan se punaisuus kuvaa meidän aatteellista ajattelutapaamme tässä yhteydessä. Luin sen sillä tavalla teidän tarkoittavankin. Eli alennukset, kyllä, varmasti ovat hyödyllisiä, jos me pystymme tietämään niiden vaikutuksia ja sen, mihin ne kohdistuvat. Se on kai se ykköskysymys, mihin ne kohdistuvat, ja täällä useat ovat antaneet jo laskelmia siitä, että jos tämmöinen 0,4 prosentin lasku tulee vaikka elintarvikkeiden hintoihin, niin sillä ei ole mitään merkitystä, olennaista merkitystä, kuluttajien ostoskäyttäytymiseen ja kuluttajien tulojenkaan muodostumiseen ostovoiman kasvussa, mutta sillä on aito merkitys, että 140 miljoonaa euroa menetetään verotuloja. Sillä on suora vaikutus. Kun te olette koko ajan tuskailleet sitä valtion velkaantumista ja alijäämien syvyyttä ja niin edelleen, niin minkä takia nyt tässä kohdassa kelpaa tähän keskusteluun sitten tällainenkin summa, mikä ei ole kelvannut? Se, mistä minä pää punaisena — nimenomaan aatteellisessa mielessä pää punaisena — olen ollut huolissani ja mitä pitänyt erittäin huonona, kun katsotaan nyt näitä arvonlisäverokantojen muutoksia, on tämä kulttuurin ja kirjojen arvonlisäverokannan nostaminen 10 prosentista 14:ään. Me sosiaalidemokraatit olemme vastustaneet sitä ja olisimme halunneet sen pitää siinä kymmenessä vähintään. Täällä on tänään esitetty sitä, että kirjojen osalta pitäisi mennä nollaankin. Minulla olisi taipumusta tunnistaa tuon esityksen merkitys ilman muuta keskeisenä osana vahvistamassa kirjallisuutemme tilaa tällä hetkellä, kulttuurimme tilaa. Tässä suhteessa tämä on todella onnetonta, että te olette ottaneet tosissaan sen, että kulttuuri on kuulemma luksusta ja se ei ole kovin tärkeätä tälle yhteiskunnalle ja jotkut muut osa-alueet ovat tärkeämpiä. Kyllä se sielun sivistys on tämän valtakunnan menestystarina Snellmanista alkaen. Sillä tämä kansakunta on kohonnut, ja siksi yrittäisin avittaa teitä ymmärtämään, miksi me pää punaisena, siis aatteellisessa mielessä, näistä asioista puhumme.

Arvoisa puhemies! Nämä soteleikkaukset, sosiaali- ja terveydenhuoltoon tehtävät leikkaukset, kohdistuvat budjetissa niin, että ne näkyvät erityisesti hoitoonpääsyssä, ja hoitajia irtisanotaan. On hyvä muistaa se tilastollinen fakta, että Suomessa puolella terveyskeskuskäynneistä on yli 65-vuotiaita ihmisiä. Silloin tämä 650 miljoonan leikkaus, joka nyt soteen tehdään budjetissa, kohdistuu ennen kaikkea vanhuksiin ja eläkeläisiin. Laskennallisesti voidaan laskea suoraan siitä, kun budjetista katsotaan, että 470 miljoonaa soteleikkauksista eli 75 prosenttia kohdistuu yli 65-vuotiaisiin ja iäkkäisiin ihmisiin. Mikä linja hallituksella on rankaista meitä iäkkäitä ihmisiä näillä soteleikkauksilla?

Arvoisa puhemies! Tämä edellinen puheenvuoro ei nyt ollut kovin palkitseva siihen nähden, että me olemme rakentamassa kansallista konsensusta tämän velkakehityksen pysäyttämiseksi. Olisi hyvä tukea toinen toisiamme tässä asiassa, eikä lähteä kaivelemaan kuoppia. Valtiovarainministeri avasi oman puheenvuoronsa vahvasti siitä lähtökohdasta, että tämä velkaantumiskehitys täytyy saada kuriin ja järjestykseen omalla tavallaan, ja viittasi, että me lähestymme 90 prosentin kriittistä rajaa. Haluan nyt yhden teknisen kysymyksen tästä tarkistaa, ja se on nämä korkotuettuun ja kohtuuhintaiseen asuntorakentamiseen varatut rahat ja annetut takuujärjestelyt, jotka luetaan osaksi Suomen velkaa, toisin kuin monissa EU-maissa, kuten Hollannissa, ei tehdä näin. Kun se luetaan tilastoteknisesti osaksi velkaa, sen suhteellinen osuus on seitsemän prosenttiyksikköä koko tästä meidän julkisesta velasta. Eli emme ole lähellä 90:tä prosenttia, vaan me olemme lähempänä 80:tä prosenttia. Perinteinen sanontahan on valhe, emävalhe ja sitten tilasto, ja jos te tällä tavalla sen tilaston rakennatte tämmöiseen tekniseen huomioon, niin me emme puhu ihan siitä realiteetista, mikä Suomessa tällä hetkellä on. En yhtään kiistä sitä, että velkaantumisen tahti on liian suuri.