Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Ehkä yksi kysymys tunnista voidaan käyttää myös kriisin perussyyhyn. Persianlahden sota käynnistyi kansainvälisen oikeuden vastaisilla iskuilla USA:n ja Israelin toimesta ja sitten Iranin samoin hyvin tuomittavilla iskuilla, joissa on tuotettu ihmisille hätää ja murhetta. Sitten nämä seurannaisvaikutukset energian hintaan ja saatavuuteen ja monille muille talouden aloille ovat tosi vakavia. On kiinnitetty syystäkin huomiota siihen, että Euroopan unioni on ollut huomattavan hampaaton tai saamaton kriisin purkamiseksi, siihen vaikuttamiseksi, että saataisiin neuvotteluteitse ratkaisua. Kun tämä asia on sekä Eurooppa-neuvoston asia että ulkoasiainneuvoston asia, niin kysynkin: miten saadaan nopeasti Euroopan unioni toimimaan, koska me olemme se suuri taloudellinen vaikuttaja tuolla alueella, että kriisi saadaan hallintaan ja sotimiset katkeamaan?

Arvoisa puhemies! Tässä on laukalle lähtenyt tämä Naton ydinasesuunnittelu- ja -politiikkakysymys. Sille tulee varmaan parempia ajankohtia, ja ehkä faktatkin on sitä ennen tarkistettu. Mutta puuttuisin tähän, mikä on lähempänä tätä varsinaista asiaa. Naton uskottavuus on kiinni siitä, miten hyvin sen yhteinen toiminta sujuu — niin harjoitukset kuin suunnittelukin, ja varsinkin Suomelle pienenä ja uutena jäsenmaana on tärkeätä, että saamme myös muita apuun silloin, kun sitä tarvitaan, FLF-joukkojen kehittäminen on tärkeätä ja niin edelleen — mutta nythän on viime kuukausien tilanne ollut se, että tätä Naton uskottavuutta horjuttaa sen tärkeimmän jäsenen, Yhdysvaltojen, politiikan poukkoilevuus. Tämä on nyt toistunut juuri, että Nato-asioissa lähdetään ihan väärälle raiteelle. Grönlannin osalta se keskustelu saatiin viikkojen ja kuukausien väännön jälkeen palaamaan oikealle raiteelle Naton sisällä, mutta nyt on uusia asioita, joissa tämä sama on tullut ilmi, että ei pelata niiden yhteisten sääntöjen mukaan. Mitä Suomen ja ministereiden tulisi tehdä, [Puhemies koputtaa] jotta tämä saadaan asiallisesti siellä sisällä keskusteltua niin, että palattaisiin normaaliin yhteiseen päätöksentekoon?

Arvoisa puhemies! Tämä hankintalakiesitys seurailee valitettavan tuttua toimintakaavaa tältä hallitukselta: ei kuunnella valmistelussa muita tahoja kuin sitä, joka on hallitusohjelmaan ujuttanut jonkun sidosryhmän tai tahon kannalta halutun uudistuksen tai muutoksen. Tällaisiahan on ollut työelämän uudistuksissa tai heikennyksissä työntekijöiden kannalta ja sosiaaliturvan yksipuolisissa leikkauksissa. Mutta tässä on harvinaisen laajaa yhteiskunnan toimintaa koskeva esitys, ja sen haittavaikutukset ovat ilmeisen suuria, jos se tällaisenaan viedään läpi. Orpon—Purran hallitus jää historiaan siitä, että se vie jääräpäisesti eteenpäin kovasti kritisoituja esityksiä, korvat ummessa ja piittaamatta asiantuntijoiden varoituksista. Hankintalain uudistusehdotus vaikeuttaisi merkittävästi julkisomisteisten sidosyksiköiden eli in-house-yhtiöiden käyttöä osana julkisia hankintoja ja kuntien mahdollisuuksia tuottaa palveluita edullisesti. Jatkossa kunnat voisivat tehdä hankintoja sidosyksiköiltään vain, mikäli niiden omistus yhtiöstä ylittää kymmenen prosentin osuuden. Muutos on merkittävä, sillä tällä hetkellä noin 2 700 kuntien omistamaa in-house-yhtiötä tuottaa kuntalaisille esimerkiksi ruokapalveluita, it-palveluita, teknisiä ratkaisuja, kiinteistönhuoltoa ja muita tukipalveluja. Se, että kunnat eivät itse saisi enää kaikissa tilanteissa päättää, käyttävätkö ne hankinnoissa ja palvelutuotannossa omia sidosyksiköitään vai markkinoita, on kestämätöntä niin kuntien itsehallinnon kuin veronmaksajien kannalta. Ehdotettu hankintalakiesitys ei toimi, koska se lisää pienten kuntien hallinnollista taakkaa ja heikentää siten julkisen sektorin tehokkuutta, heikentää työntekijöiden asemaa varsinkin näissä pienissä kunnissa ja niiden yhtiöissä, vaarantaa in-house-yhtiöihin kertyneen osaamisen ja palvelujen jatkuvuuden ja on vielä ristiriidassa kunnallisen itsehallinnon ja hyvän lainvalmistelun kanssa. Hankintalain muutos pakottaisi monet pienet kunnat luopumaan toimivista in-house-ratkaisuista, koska niillä ei ole mahdollisuuksia hankkia palveluyhtiöistä lakiesityksessä vaadittuja omistusosuuksia. Tässä ei ole otettu huomioon sitä, että meillä on niin kovin erikokoisten kuntien ja laajemminkin julkisten yksiköiden kenttä. Esitys avaa osaltaan myös tietä työehtoshoppailulle ja saattaa johtaa kuntaomisteisissa yhtiöissä työskentelevien työntekijöiden työehtojen huomattavaan heikentymiseen. Lakiesitys sivuuttaa in-house-yhtiöihin rakentuneen osaamisen nimenomaan kuntien ja hyvinvointialueiden toimintasektoreilla, niissä julkisen talouden osissa, joissa juuri näitä tehostamis- ja palvelujen parantamistarpeita on, mutta se varmasti suuremmalla todennäköisyydellä toteutuisi näitä olemassa olevia yhteistoimintarakenteita käyttäen kuin ne murentamalla. Tämä in-house-yhtiöiden toiminnan hankaloittaminen uhkaa myös kuntien ja hyvinvointialueiden talous- ja henkilöstöhallinnon osaamista ja pitkäjänteistä kehittämistä. Yksi seikka, jota keskustelussa ei ole vielä kosketeltu, on se, että paraikaa lausunnoilla olevan valmiuslakiehdotuksen keskeinen huoli on se, miten sitoutetaan yksityiset hyödykkeiden tuottajat toimimaan Suomen yleisen edun mukaisesti, mikäli Suomea kohtaa kriisi tai jopa sota. Suuri huoli on myös Suomen kyberturvallisuudesta, koska mahdollinen uusi hankintalaki mahdollistaa tiukalla kilpailutuspakolla Suomen kyberturvallisuuden ulkoistamisen kansainvälisille pääomille, niiden yhtiöille. Suomen omavaraisuus kriittisissä toiminnoissa ja omavaraisuus muun muassa energiassa, vesihuollossa, ruoantuotannossa ja niin edelleen on parasta kokonaisturvallisuutta, mutta sitä siis oltaisiin vaarantamassa. Lopuksi vielä: Tässä on jo viitattukin näihin perustuslaillisiin ongelmiin. On selvää, että esitys rajaisi kunnan mahdollisuutta organisoida toimintojaan erityisesti pienten kuntien osalta. Perustuslain 121 §:n 1 momentin mukaan kunnan hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Kuntien toiminnan kokonaisuus on jo pitkään muodostunut peruskunnan lisäksi sen omistamista yhtiöistä ja yhteisöistä. Jos tässä tilanteessa, jossa kuntien toimiala on kaventunut soteasioiden siirryttyä hyvinvointialueille, on vähän niitä keinoja, joilla kunnat voivat toimintansa taloudellista tehokkuutta parantaa, ja nämä yhtiöt ja yhteistoimintayhtiöt, hankintayhtiöt ovat olleet niitä harvoja keinoja, joilla tämä on onnistunut, niin nyt sinne tuodaan uusia hankaluuksia ja kustannuksia. Eli täytyy todella vakavasti perustuslakivaliokunnassa arvioida, miltä osin tämä törmäisi sitten myös itsehallintoon ja toisaalta elinkeinonharjoittajien kannalta sopimusvapauteen osana omaisuudensuojaa. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Tässä varsinkin ministeri Marttinen ja edustaja Satonen edustivat orwellilaista kielenkäyttöä, kun puhuttiin uudistamisesta. Paljon objektiivisemmin voisi sanoa esimerkiksi, että tässä on viisi vippaskonstia turvattomuuden lisäämiseksi suomalaisessa työelämässä. Sinnehän on tämän määräaikaisen työsopimuksen perusteettomuuden lisäksi sisään ujutettu uudenlainen ketjuttaminen, elikkä voi kolme työsuhdetta peräkkäin sen vuoden sisällä ilman perustetta solmia. Sitten on tämä ylimääräinen irtisanomismahdollisuus tämän määräaikaisen työsuhteen kestettyä vähintään kuusi kuukautta. Neljäntenä on lomautusilmoitusajan lyhentäminen puoleen, neljästätoista päivästä seitsemään päivään. Sitten on tämä takaisinottovelvollisuus niin, että se vaatisi jatkossa yli 50:n henkilöstöä. Elikkä näitä on kaikkiaan viisi kohtaa, [Puhemies koputtaa] joissa todella heikennetään vakavasti turvallisuutta.

Arvoisa puhemies! Täsmentäisin tuota kysymystä: aikooko ministeriö nyt varmistaa tämän vaalijärjestelmän ja myös ääntenlaskennan pysymisen koko prosessissa suomalaisissa käsissä, että siitä poistuisi tämä koukkaus Ruotsiin ja siihen liittyvät riskit vaaliturvallisuuden rikkoutumisesta? Toisekseen sitten ministeri vastasikin näistä eri lainsäädäntöhankkeista, jotka liittyvät prosessien tehostamiseen ja prosessien rajaamiseen siten, että pienissä asioissa ei olisi täysimittaista oikeudenkäyntiä. Mutta onko saatu liikkeelle sitä, että tuomioistuimissa itsessään tehtäisiin tätä menetelmien, työtapojen, uusimista siten, että asioita rajattaisiin tehokkaammin? Nämä muodot eivät saisi saada päähuomiota vaan enemmänkin se substanssi eli totuuden ja oikeuden hakeminen.

Arvoisa puhemies! Kannatan tuota edustaja Bergqvistin ajatusta juuri demokratiatyön vahvistamisesta, ja siihen liittyen kysyisin: onko nyt varmistettu se, että vaalijärjestelmä ja vaalilaskennan kokonaisuus säilyy suomalaisissa käsissä turvallisesti kaikissa tilanteissa, kun on huolestuttavaa tietoa tästä uudesta ostomallista kantautunut? Tästä oikeudenhoidon kehittämisohjelmasta, joka viime kaudella tehtiin, on selvästikin ollut apua siihen, että oikeusministeri on pystynyt turvaamaan tätä sinänsä vähäistä osuutta budjetista ja voinut merkittäviä kehittämishankkeita sinne sisään ujuttaa. Tärkeintä jatkossa on se, että nämä prosessiekonomiaan liittyvät kysymykset saadaan ratkottua lähinnä lainsäädännön sekä tuomioistuinten, poliisin ja Syyttäjälaitoksen menettelyjä uusimalla siten, että todella kansalaiset pääsevät oikeuksiinsa nopeammin ja varmemmin.

Arvoisa puhemies! Tässä on nyt hallituksen puolelta ja asiantuntijaryhmistä taas aika kevyesti heitelty maakuntaverotuksen ratkaisijan roolia hyvinvointialueiden rahoitusongelmiin. Viime kaudella tehtiin huolellista työtä parlamentaarisessa ryhmässä, joka arvioi erilaisia malleja rahoittaa maakuntaverolla edes merkittävä siivu, saatikka kokonaan, tätä hyvinvointialueiden järjestelmää, ja havaittiin, että sehän on mahdoton yhtälö sen takia, että selvästi eniten palvelutarpeita on alueilla, joilla tulotaso on heikoin ja joilla verotuotot ansiotuloihin perustuvassa järjestelmässä ovat heikoimmat. Tarvittaisiin valtava tasausapparaatti, että siitä saisi jotenkin toimivan. Ainoa järkevä tapa sitä miettiäkään on se, että jouduttaisiin samanaikaisesti uusimaan sekä kuntien verotus että hyvinvointialueiden verotus, ja silloin lähtee aika lailla nollasta rakentamaan oikeudenmukaista mallia. [Puhemies koputtaa] Tässä ylimenokauden aikana kehottaisin tarkistamaan pääomaverotuksen mahdollisuutta täydentää hyvinvointialueiden rahoitus.

Arvoisa puhemies! Tässä edustajat Suhonen, Lyly ja Kallio ovat kiinnittäneet huomiota erittäin tärkeään kysymykseen. Voisi puhua siitä koulutuksellisen tasa-arvon edistämisestä, joka on ollut Suomessa vuosikymmenten iso hanke. Siellä on saavutettu aikoinaan peruskoulua ja ammatillisen koulutuksen uudistamista ja maakuntayliopistot, ammattikorkeakoululaitosten pystyyn nostaminen ja sitten viimeisimpänä tietysti tämä edellisen kauden oppivelvollisuuden laajentaminen — ne ovat olleet merkittäviä askeleita eteenpäin koulutuksellisen tasa-arvon suuntaan. Nythän me voimme havaita, että tämä niin sanottu säätykierto on hidastunut, tyrehtynyt ja osittain mennyt taaksepäin. Eli kun sotasukupolvet, jälleenrakennussukupolvet kannustivat jälkeläisensä opintielle ja sitten saatiin sosiaalisia etuuksia, opintolainat ensiksi ja sitten opintotuet, tämä tie omien kykyjen mukaan edetä Suomessa ja Pohjoismaissa nousi ihan maailman huipulle, mutta nyt tämä reitti näyttää heikentyneen, ja se on vakava ongelma; se on meidän suuria saavutuksiamme, pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja sivistysystävällisen yhteiskunnan saavutuksia, ja siitä pitää kantaa huolta. Se koskee tätä työssä tapahtuvan ammatillisten taitojen ylläpitämisen korostamista, jossa nyt on selvästi menty takapakkia, se koskee peruskoulun pitämistä laadukkaana, ja uutena ilmiönä se koskee digitaitojen saamista tasavertaisesti kaikkien lasten ja nuorten saataville. Siinä on ehkä tapahtunut yksi keskeinen syy siihen, että tämä kierto luokasta toiseen on hidastunut, kun tämä tämmöinen kannustava elementti uusien osaamisalojen puolella on paljon vahvempi koulutettujen, parempiosaisten vanhempien puolelta ja sitä eivät sitten nykykoulu ja opintie pysty riittävästi tasaamaan. Siinä on paljon tehtävää, tietysti näitten sosiaalisen puolen toimien, opintotuen kattavana pitämisen ohella. Tälle tielle kyllä kannustamme hallitustakin vaihtamaan takaisin, koska se on juuri Pohjoismaissa ja Suomessa havaittu keskeiseksi hyvinvointiyhteiskuntaa ylläpitäväksi ja rakentavaksi. On myöskin talouskasvun ja tulevaisuuden kannalta tärkeätä, että mahdollisimman iso osa ikäluokista koulutetaan niin pitkälle kuin mahdollista kykyjensä mukaan ja että siten myös tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvu varmistetaan.

Arvoisa puhemies! Tästä toimeentulotuen sanktioluontoisesta leikkauksesta täytyy minunkin jatkaa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta teki ne välttämättömät muutokset lakiin, jotta se voitiin yksinkertaisessa säätämisjärjestyksessä hyväksyä, eli kuukausittain pitää tarkistaa, että tämä toimeentulotuki leikattunakin ylittäisi sitten tämän välttämättömän toimeentulon rajan, ja sitten jokaisessa tapauksessa pitää yksilöllisesti arvioida kuukausittain, missä liikutaan. Kelan toimihenkilö joutuu soveltamaan rinnakkain perustuslain 19 §:n 1 momenttia ja tätä lakia ja siinä tilanteessa arvioimaan, että tämä niin sanottu eksistenssiminimi, jonka perustuslaki subjektiivisena oikeutena jokaiselle turvaa, toteutuu siinä tilanteessa sen perheen tai sen yksilön osalta. Mitä ministerit tekevät, jotta nämä Kelan työntekijät koulutetaan? Miten heidät varustetaan siihen, että nämä kymmenet- ja sadattuhannet päätökset sujuvat nopeasti ja johtavat siihen, että perustuslakia tai tätä lakia ei loukata? [Vasemmalta: Hyvä kysymys!]

Arvoisa puhemies! Edellä keskustelussa on jo viitattukin siihen sisäiseen ristiriitaan, että hallituksessa ja esimerkiksi presidentin julkisissa esiintymisissä on painotettu syystäkin tätä, että kehityspolitiikkaa pitää Euroopan ja Suomen tiivistää ja yhteyksiään globaaliin etelään, jotta pystymme vaikuttamaan isojen maailmanlaajuisten kriisien ratkaisemisessa ja huolehtimaan omalta osaltamme turvallisemmasta tulevaisuudesta. Tähän nähden juuri nämä kehitysyhteistyöleikkaukset ovat rajuja, ja sitten on vielä tätä sisäistä vääristymää, johon edustaja Honkasalo kiinnitti huomiota, ja sitten tulevat myöskin nämä lähetystöverkon isot aukot, joita varsinkin Pakistanin Islamabadin lähetystön sulkemisesta koituu. Miten hallitus aikoo palata tällaiselle johdonmukaisemmalle linjalle niin tämän rahoituksen kuin sitten myös hallinnollisten ratkaisujen puolelta, jotta äänemme on suhteessa ja linjassa [Puhemies koputtaa] sen kanssa, mitä paperilla kirjoitamme?

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on käsitelty koko Orpon hallituksen työelämänheikennysohjelmaa, sen eri puolia, kun yksi merkittävä osa elikkä tämä ”painavan syyn” poistaminen on tämän hallituksen esityksen kohteena. Tätä yksipuolista työelämänmuutoslistaahan on kritisoitu myös työnantajapuolelta. Lasse Laatunen, joka aikanaan osaksi savustettiin EK:sta ulos, on pitänyt kovin negatiivisena tulevaa työmarkkinoiden kehitystä ajatellen sitä, että tietoisesti sysätään kolmikantainen valmistelu ja hyvät työmarkkinasuhteet sivuun ja runtataan sitten yksipuolisia ratkaisuja. Tuossa rupesin muistelemaan, että on mielenkiintoista, että itse asiassa Jyri Häkämies, joka on jäämässä eläkkeelle EK:sta ja on ollut varmaankin taustalla näitä hallitusohjelmakirjauksia laatimassa — jokseenkin sellaisenaan, mitä työnantajajärjestöistä on toivelistaa esitetty, ne tulivat hallituksen ohjelmaan — on ihan toisella lailla, tasapainoisemmin, kirjoittanut muistelmakirjassaan Väistämättä. Lainaan sieltä yhtä jaksoa, joka kuvaa sitä, että esimerkiksi kokoomuksessa on ollut toisenlaistakin, tasapainoisempaa, ajattelua. Esimerkiksi Jyrki Kataisen aikana haettiin tällaista maltillista, inhimillistä konservatismia tai liberaalia konservatismia, joka ottaisi huomioon myös palkansaajaväestön näkemyksiä paremmin. Jyri Häkämies tuossa — tämä on ilmeisesti vuonna 21 kirjoitettu — toteaa muun muassa näin: ”Työnantajillakin on peiliin katsomisen paikka, jos paikallinen sopiminen ei etene. Usein selityksenä on luottamuspula. Luottamuksen rakentaminen on kaikkien tehtävä. Kun siinä onnistutaan, myös paikallinen sopiminen etenee. Yksi keino lisätä luottamusta voisi olla henkilöstön edustuksen parantaminen. Ruotsissa isoissa yrityksissä henkilöstöllä on edustus yritysten hallituksissa. Ne suomalaiset yritysjohtajat, joilla on omaa kokemusta ruotsalaisesta mallista, kehuvat sitä poikkeuksetta. Ruotsissa yrityksen henkilöstöllä on kolmen henkilön edustus hallituksessa silloin, kun yrityksessä on yli 250 työntekijää. Olen kuullut useitakin esimerkkejä mallin hyvyydestä. Yksi kommentti kuului: ’Vaikeissa tilanteissa, esimerkiksi silloin, kun tehtaita on jouduttu sulkemaan, työntekijät tietävät, että heidän edustajansa on ollut mukana tekemässä päätöstä.’ Suomessa tilanne monesti äityy vastakkainasetteluksi.” ”Mikä sitten on oikea paikka henkilöstön edustukselle?” Häkämies kysyy tekstissään. ”Se riippuu varmaan yrityksestä ja sen koosta, monesta muustakin asiasta. Jos yritys on kovin globaali, asiat voivat olla kaukaisia vaikkapa suomalaisen henkilöstön edustajan mielestä. Tarkkaa rajaa on kuitenkin vaikea vetää. Yrittäjävetoinen yritys voi vieroksua ajatusta, että päätösvaltaa ja tietoa jaetaan niin, että henkilöstöllä on edustus hallituksessa. Entä sitten johtoryhmä? Joissakin tapauksissa se voi toimia hyvin. Itselläni on hyvä kokemus Kymen Viestinnän ajoilta, jolloin johtoryhmässä oli mukana luottamusmies. Hän oli mukana kaikissa kokouksissa, ja keskustelu oli suoraa ja avointa. Yksi vaihtoehto voisi olla laajennettu johtoryhmä vaikkapa neljä kertaa vuodessa, jossa henkilöstöllä olisi vaikkapa useammankin henkilön edustus. Tässä kokouksessa käsiteltäisiin taloudellinen tilanne ja näkymät, ja henkilöstö olisi hyvin kärryillä yrityksen tilanteesta ja pääsisi myös vaikuttamaan. Eräs kokenut työnantajakonkari sanoi kerran minulle, että työntekijöiden edustus pitäisi demokratisoida. Tällä hän tarkoittaa sitä, että yksi luottamusmies ei hevin uskalla osallistua vaikeisiin päätöksiin paikkansa menettämisen pelossa. Siksi työntekijöiden edustajia pitäisi olla useita. Saksassa hyvinkin vaikutusvaltaisissa työneuvostoissa on useampi henkilöstön edustaja.” Ja tässä loppupäätelmänä Jyri Häkämies, siis silloin neljä vuotta sitten, on kirjoittanut: ”Minun mielestäni selvä johtopäätös on se, että paikallinen sopiminen tarvitsee kaverikseen henkilöstön hallintoedustuksen kehittämisen. Tämä olisi hyvä tasapainomalli.” Tällaisia tasapainottavia tekijöitä tämän hallituksen työelämänmuutosohjelmaan ei sisälly. Siellä oli pieni muodollinen muutos henkilöstöedustusta koskevaan lakiin, mutta yhteistoimintalaissakin muutokset ovat menneet heikentävään suuntaan. Toivottavasti nyt, kun Jyri Häkämies on vapaampana tuolta työnantajajärjestön kahleista, hän tätä ajattelua veisi eteenpäin ja myöskin täällä oikealla puolella salia ymmärrettäisiin, että on tärkeätä hakea takaisin tätä suomalaisen työmarkkinajärjestelmän vahvuutta eli sitä, että pystytään vaikeistakin asioista sopimaan ja edetään sitten niiden sopimusten mukaisesti eikä toispuolisesti runttaamalla. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Kun tuossa edustaja Vuornos ja aikaisemmin edustaja Satonen mainostivat tätä Tanskan flexicurity-mallia, niin siihen edustaja Lyly kyllä aivan olennaisia asioita jo totesikin vastaukseksi. Tätä historiattomuutta kuvaa nyt se, että tästähän puhuttiin ja tätä markkinoitiin Eurooppaan 15—20 vuotta sitten ja monta Rasmussenia sitten — elikkä silloin oli pääministerinä Poul Nyrup Rasmussen, sen jälkeen on pari muuta Rasmussenia ollut ja muunkinnimisiä pääministereitä Tanskassa. Ne erot Tanskan flexicurityn ja suomalaisten työmarkkinoiden välillä ovat todella merkittävät. Tanskassa oli silloin ja on edelleen ansiosidonnaisen työttömyysturvan taso yli puolitoistakertainen Suomeen verrattuna, ja lyhyiden työmatkojen työmarkkinat pelaavat aivan toisella logiikalla kuin Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa. Edelleen aktivointi‑ ja työllistämistoimet ovat kokonaan toisella tasolla kuin Suomessa. Itse asiassa tämä hallitus on ajanut alas sekä työttömyysturvaa että näitä aktivointi‑ ja työllistämistoimia. Elikkä on etäännytty Tanskan flexicurity-mallista, [Lauri Lyly: Kyllä!] eniten vielä tämän työttömyysturvan heikentämisen muodossa. Usein sosiaalidemokraatteja moititaan siitä, että me vain duunareita ja SAK:ta peesataan näissä kannanotoissa, työmarkkinakysymyksissä. Oli mielenkiintoista katsoa tätä Akavan lausuntoa työelämä‑ ja tasa-arvovaliokunnalle. Nämä henkilökohtaisen syyn irtisanomistilanteet tulevat ehkä suhteessa useammin toimihenkilökentässä vastaan kuin sitten ihan alemman palkkatason palkansaajilla. Tunnetusti täällä korkeasti koulutettujen puolella kokoomuksella esimerkiksi on runsaasti äänestäjiä, joten on mielenkiintoista katsoa, kuinka tämä Akavan lausunto on vaikuttanut sitten kokoomuksen toimintaan hallituksessa ja täällä eduskunnassa. Tässä Akavan lausunnossa Akava vastustaa henkilöön liittyvää irtisanomisperustetta koskevan lainsäädännön muuttamista: ”Ehdotetut lakimuutokset heikentävät merkittävästi työntekijän asemaa ja työsuhdeturvaa ilman tasapainottavia toimia. Työntekijöiden työsuhdeturvaa on vahvistettava tarkentamalla työsopimuslain henkilöön liittyvää irtisanomisperustetta koskevaa sääntelyä.” Siis Akava haluaisi toiseen suuntaan muutoksia kuin mitä tässä tehdään. ”Lakimuutokset vaikuttavat kaikkiin työsuhteisiin palkansaajiin. Työsopimuslaki on säädetty työntekijän suojaksi.” Akavakin pitää tärkeänä tätä työntekijän suojeluperiaatetta, jota hallitus monissa ehdotuksissaan on loukannut. Lakimuutosten vaikutukset työllisyyteen ja talouteen ovat Akavan mukaan vähäisiä. Vaikutukset työttömyysturvaan ovat epävarmoja. Lakimuutokset lisäävät valvovien viranomaisten ja tuomioistuinten työn määrää. ”Työsopimuslain henkilöön liittyviä irtisanomisperusteita koskevien säännösten muutoksia on arvioitava perustuslain 18 §:n 3 momentin säännöksen ja perusoikeusrajoitusten täsmällisyys‑ ja tarkkarajaisuusvaatimuksen kannalta.” Edelleen Akavan mukaan tavoite madaltaa irtisanomiskynnystä jätetään merkittävältä osin myöhemmän oikeuskäytännön varaan, mikä vähentää työntekijän henkilöön liittyvien irtisanomissäännösten ennakoitavuutta. Ehdotetut muutokset aiheuttavat pitkään kestävän oikeudellisen epävarmuuden tilan, ja ne lisäävät riitoja ja tuomioistuinkäsittelyitä. ”Esityksen ja muiden työlainsäädäntöheikennysten kokonaisvaikutuksia työntekijän työsuhdeturvaan ja taloudelliseen asemaan ei ole arvioitu.” Eli hyvin samansuuntaista kuin mitä esimerkiksi sosiaalidemokraatit ovat tästä ehdotuksesta esittäneet. ”Akava toteaa, että esityksen tavoitteissa ei ole huomioitu työntekijöiden asemaa. Tämä on johtanut epätasapainoiseen esitykseen. Vaikutusarviot osoittavat, että esitetyille lainsäädäntömuutoksille ei ole aitoa tarvetta. Ehdotuksen pääasiallinen vaikutus on irtisanomiskynnyksen madaltuminen. Ehdotetut muutokset vahvistavat työnantajan asemaa työsopimussuhteen vahvempana osapuolena ja työnantajan työnjohto-oikeutta. Vastaavasti ehdotetut muutokset heikentävät työntekijöiden asemaa ja heidän työsuhdeturvaansa.” Edelleen Akava toteaa, että esitettyjen lakimuutosten vaikutukset työntekijöihin ovat mittaluokaltaan huomattavia. Ne heikentävät merkittävästi työntekijän asemaa ja työsuhdeturvaa ilman tasapainottavia toimia. Vaikutukset kohdistuvat kaikkiin työsuhteisiin palkansaajiin, joita oli vuonna 23 keskimäärin noin 2,1 miljoonaa. Esitetyt lakimuutokset aiheuttavat Akavan mukaan oikeudellista epävarmuutta, kun voimassa oleva vakiintunut oikeuskäytäntö menettää lakimuutosten myötä suurelta osin merkityksensä. Lakimuutokset lisäävät valvovien viranomaisten ja tuomioistuinten työn määrää. Ja erityisen tärkeä on tämä kokonaisuus, johon myös Akava lausunnossaan viittaa: ”Henkilöön liittyvän irtisanomiskynnyksen madaltamisen lisäksi samanaikaisesti valmisteilla on myös muita työlainsäädännön muutoksia, joilla on vaikutuksia työntekijöiden työsuhdeturvaan. Näitä lainsäädäntömuutoksia ovat määräaikaisten työntekijöiden aseman heikentäminen, lomautusilmoitusajan lyhentäminen sekä takaisinottovelvollisuuden poistaminen alle 50 henkeä säännöllisesti työllistävissä yrityksissä ja yhteisöissä. Lisäksi yhteistoimintavelvoitteita kevennetään ja työttömyysturvaa heikennetään. Muutoksilla on merkittäviä kokonaisvaikutuksia työntekijän työsuhdeturvaan ja asemaan työsopimussuhteen heikompana osapuolena. Esityksen vaikutusarvioissa ei ole kuitenkaan arvioitu näiden muutosten keskinäisiä suhteita ja kokonaisvaikutuksia työntekijän työsuhdeturvaan.” Näiden kokonaisarvioiden perustalta ei pidäkään ihmetellä, että esimerkiksi Opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja julkisesti irtisanoutui kokoomuksesta. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on viitattu siihen, että esityksestä poistettiin tämä alisuoriutuminen irtisanomisperusteena, [Miko Bergbom: Minkähän takia?] mutta tässä yhteydessä on hyvä todeta se, että tämän esityksen valmistelussa ja käsittelyssä on kolmessakin vaiheessa alisuoriuduttu. Ensimmäinen oli tämä hallituksen esityksen valmistelu. Poikettiin hyvän kolmikantaisen valmistelun periaatteesta siinä, että ennalta asetettiin selvä sisältötavoite ja ei otettu asianmukaisesti huomioon työmarkkinaosapuolista palkansaajapuolen näkemyksiä tuossa valmistelussa, ja se näkyy sitten merkittävinä puutteina myös hallituksen esityksen sisällössä ja perusteluissa. Toinen alisuoriutuminen oli sitten perustuslakivaliokunnassa. Siellä ei otettu vastaavalla vakavuudella kuin joidenkin muiden perusoikeuksien osalta esitettyä kritiikkiä ja esitettyjä muutostarpeita, jotta asia olisi tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä käsiteltävä. Viittaan emeritusprofessorien Tuori ja Bruun lausuntoon sekä Johannes Lammisen ja Tuomas Ojasenkin lausuntoihin merkittävin osin. Tässähän oli sitten erimielinen tosiaan tämä perustuslakivaliokunta, ja siellä eriävissä mielipiteissä olisi asetettu muutostarpeet välttämättömiksi tehdä, jotta tavalliseen säätämisjärjestykseen päädyttäisiin. Kolmas alisuoriutumisvaihe oli sitten tämä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietintö. Siinä ei otettu huomioon niitä asioita, joita perustuslakivaliokunnan enemmistönkin lausuntoon toki sisältyi, minkälaisia kohennustarpeita tähän hallituksen esitykseen sisältyy. Tässä edellä lähetekeskustelussa on käsitelty tätä ensimmäisen vaiheen alisuoriutumista laajalti, ja tässä olen itsekin äsken käsitellyt tätä perustuslakivaliokunnan alisuoriutumista ja sitä, minkä takia ja mitä jäi huomioon ottamatta työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnössä. Perustuslakivaliokunta siteerasi tätä perusoikeusuudistuksen valmistelua. Elikkä perustuslain 18 §:n 3 momentti korostaa työoikeudessa yleisesti hyväksyttyä heikomman osapuolen suojaa. Säännös edellyttää sen perustelujen mukaan, että laissa on mainittava työsopimuksen irtisanomisen purkamisen tai purkautumisen mahdollistavat syyt. Lainsäätäjää sitoo tällöin myös yhdenvertaisuussäännöksestä johdetun mielivallan kielto. Perustuslakivaliokunta on sittemmin pitänyt hyvin säännöksen tarkoitusta vastaavana, että siinä mainitun erottamisen ymmärretään tarkoittavan kattavasti työnteon tosiasiallista lopettamista toisen palveluksessa. Perustuslakivaliokunta viittasi tämän sisällön määrittelyssä myös kansainvälisiin sopimuksiin, ILOn yleissopimukseen, Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjaan. Sitten kun arvioitiin irtisanomisperusteiden arvioinnissa huomioon otettavia seikkoja, perustuslakivaliokunta totesi, ettei perustuslain 18 §:n momentin kannalta voida pitää asianmukaisena, että irtisanomista koskeva sääntely muodostuu lainsäädännön muutoksen johdosta epäselväksi ja olennaisesti vain perusteluissa esitettyjen käsitysten ja myöhemmän, ehkä vasta useiden vuosien jälkeen, täsmentyvän oikeuskäytännön varaan jääväksi. Tässä on siis kyse lailla säätämisen vaatimuksesta, ja siihen kytkeytyy vaatimus laintasoisen sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta. Perustuslakivaliokunta totesi nimenomaan, että tämä 2 §:n 1 momenttiin nyt ehdotettu sääntely asiallisesta syystä irtisanomisen perusteena ei ole erityisen täsmällistä. Momenttiin sisältyy esimerkkiluettelo siitä, mitä voidaan pitää asiallisena syynä. Luettelo on kuitenkin avoin, kun siinä viitataan, että asiallisena syynä voidaan pitää ainakin luettelossa mainittuja seikkoja. Kun sitten tässä hallituksen esityksessä on tavoitteeksi asetettu irtisanomiskynnyksen alentaminen, niin perustuslakivaliokunta totesi, että on mahdollista, että voimassa olevaa lainsäädäntöä koskeva soveltamiskäytäntö menettäisi jossakin määrin merkitystään. Valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että sääntelyn täsmentyminen jää merkittävältä osin myöhemmän, ehkä vasta useiden vuosien jälkeen, täsmentyvän oikeuskäytännön varaan. Tämä vähentää työntekijän henkilöön liittyvien irtisanomisperusteiden tulkinnan ennakoitavuutta, mikä ei ole ongelmatonta perustuslain 18 §:n 3 momentin kannalta. Tässäkin kiinnitetään huomiota siihen, että paljon täsmällisemmin ja järkevämminkin voitaisiin asiasta säätää. Sitten tämä isoin puute, tämä vakavuusarvioinnin poistaminen tuon ”painava”-termin myötä johtaa siihen, että perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan syyn vakavuuden arviointi ei nyt käsillä olevassa lakiehdotuksessa kuitenkaan käy perustuslain 18 §:n 3 momentin lailla säätämisen vaatimuksen kannalta riittävän selvästi ilmi säännöksen sanamuodosta, vaan se on jätetty perustelujen varaan. Sääntelyä on valtiosääntöisistä syistä syytä täsmentää esimerkiksi nyt vain perusteluihin otetulla maininnalla siitä, että merkitykseltään vähäiset puutteet tai virheet työntekijän toiminnassa eivät muodosta asiallista syytä irtisanomiselle. Kiinnitetään huomiota myös toistettuihin tekoihin tai laiminlyönteihin. Tärkeä kohta on myöskin se, että perustuslakivaliokunta katsoi, että kun poistetaan se toinen puoli, painava syy, niin lakiesitysten myötä ilmaisu ”asiallinen syy” saa nykylainsäädäntöön verrattuna uuden merkityksen työntekijän henkilöön liittyvää irtisanomisperustetta säänneltäessä. Siihen pyritään lisäämään osa tätä vakavuusarviointia, mutta se sanamuoto eivätkä perustelut anna sille riittävää pohjaa. Valiokunta kiinnitti sääntelyn selkeyden kannalta huomiota siihen, että kansainvälisten sopimusten kannalta mahdollinen ilmaisu voisi olla myös se, että työsopimuslain 7 luvun 2 §:ssä ja merityösopimuslain 8 luvun 2 §:ssä käytettäisiin ilmaisun ”asiallinen syy” sijasta esimerkiksi ilmaisua ”pätevä syy”. Tällöin tämä ”pätevä syy” tavallaan kattaisi sen, mitä nyt tarkoitetaan ”asiallisella ja painavalla syyllä”, pääsääntöisesti. Ja edelleen tätä sääntelyn selkeyttämistä ja luettavuutta perustuslakivaliokunta ehdotti kohennettavaksi. Mitään näistä muutoksista mietintövaliokunta ei ottanut asianmukaisesti huomioon.

Arvoisa puhemies! Tällä vaalikaudella on syystäkin epäilty, että perustuslakivaliokunta ei oikein riittävän huolellisesti perehdy erityisesti sosiaalisten perusoikeuksien suojaan ja siihen, mitä se pitää sisällään. Täällähän on runnottu perustuslakivaliokunnan läpi sellaisia asioita, jotka normaalissa tulkinnassa olisivat menneet niin sanotusti kynnyksen taakse, olisi vaadittu hallituksen esitykseen muutoksia erikoisvaliokunnassa, mietintövaliokunnassa, mutta niitä ei ole sinne kynnyksen taakse saatu. Tässä käsiteltävässä hallituksen esityksessä oli selviä muutostarpeita. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon saatiin niitä kirjattua joitakin, ja jo niiden perusteella tietysti olisi normaalisti mietintövaliokunta tehnyt oikaisuja, korjauksia, kohennuksia lakitekstiin, mutta tässä tapauksessa mitään ei tehty sen takia, että ei ehdottomasti vaadittu tällä perustuslakivaliokunnan koko arvovallalla, että niiden tekeminen olisi ollut sitten edellytys tavallisen lainsäätämisjärjestyksen käyttämiselle. Eriävässä mielipiteessä on selostettu niitä avainkohtia, minkä takia olisi pitänyt mennä tähän vaikeutettuun säätämisjärjestykseen tai sen estämiseksi korjata tekstejä mietintövaliokunnassa. Tässä tarkastelen hiukan tarkemmin tuota pääkysymystä, tämän painavan syyn poistamista irtisanomisperusteista, ja sitä, miten sitä työoikeuden ja myöskin julkisoikeuden asiantuntijat ovat kohdelleet. Lähinnä tässä viittaan emeritusprofessori Niklas Bruunin asiantuntijalausuntoon ja siinä esille tuotuihin asioihin, jotka ovat valtavirtaa ja muutoinkin asiantuntijat esille toivat. Tähän esitykseen liittyvät perusoikeusulottuvuudet johtuvat ennen kaikkea siitä, että perustuslain 18 §, joka turvaa oikeuden työhön ja elinkeinovapauden, myös nimenomaisesti kieltää erottamasta ketään ilman lakiin perustuvaa syytä. Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, erityisesti Kansainvälisen työjärjestön ILOn sopimus numero 158 ja Euroopan sosiaalinen peruskirja, siellä 24 artikla. Ne sisältävät nimenomaisen irtisanomissuojaa määrittelevän kiellon, jonka mukaan palvelussuhteen päättäminen henkilöön liittyvällä perusteella edellyttää pätevää perustetta. Meillä perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava näissä ihmisoikeussopimuksissa määriteltyä irtisanomissuojan vähimmäistasoa. Meillähän esitellään semmoista laintulkintaa, että kun perustuslaissa viitataan, että lailla säädetään jostakin asiasta, niin se ei pitäisi sisällään tämmöistä aineellista minimisuojaa, mutta silloinhan tehtäisiin sosiaaliset, sivistykselliset ja taloudelliset perusoikeudet aika lailla merkityksettömiksi, jos niissä ei olisi sisällä sitä ydinsisällön suojaa myös aineellisesti. Työntekijän irtisanomissuojaa korostava perustuslain 18 §:n 3 momentti ei suinkaan tarkoita siis sitä, että oikeus irtisanomissuojaan olisi pelkästään muodollinen sääntelyn tasoa koskeva kysymys. Oikeudella on sekä muodollinen että sisällöllinen puoli. Tämä muodollinen on, että on säädettävä irtisanomissuojasta lailla, ja sitten sisällöllinen on, että siinä on taattava irtisanomissuojan vähimmäistaso tai ydinsisältö. Tämä perustuslain suoja koskee kaikkia palvelussuhteita, ja sen pyrkimyksenä on suojata työntekijöitä perusteettomalta työ- ja muun palvelussuhteen päättämiseltä. Se on vaikuttanut oikeuskäytännössä tulkintaan yksittäistapauksissa, elikkä siellä on, kun on aika yleisluontoinen tuo työsopimuslain määräys, sitten sovellettu sen rinnalla suoraan myös perustuslain tekstiä. Jo työsopimuslakia säädettäessä edellytettiin, että säännöksen käsite ”erottaminen” tarkoittaa kattavasti kaikkia työsuhteen lopettamisen muotoja. Lisäksi edellytetään, että sääntely täyttää täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset. Sitä on viimeksi korostanut perustuslakivaliokunta seitsemän vuotta sitten lausunnossaan. Tässä nyt ongelma on juuri se, että meillä on tämä vakiintunut asiallinen ja painava syy henkilöperusteisen irtisanomisen syynä, ja jos sieltä poistetaan painava syy, niin onko se pelkkä asiallinen syy riittävän täsmällinen. Ja kun siellä on sitten tätä esimerkkiluetteloa siitä, mitkä perusteet käyvät, niin riittääkö niistä selviävä tilanne, jossa asiallinen syy on käsillä. Tällaisia asiallisen syyn kaltaisia epämääräisiä käsitteitä on usein arvosteltu perustuslakivaliokunnan käytännössä. Irtisanomissyyn tulkinnassa on kaksi ulottuvuutta — edustaja Lyly jo aikaisemmin näihin viittasikin. Irtisanomisperusteen on oltava ensinnäkin asiallinen mutta toiseksi myös painava, ja nämä kertovat kahta eri asiaa. Asiallinen syy ei sisällä minkäänlaista perusteen olennaisuus- tai vakavuusharkintaa, koska tämä on ollut juuri sen painava-termin alla. Nyt näissä hallituksen esityksen perusteluissa on haluttu ymmärtää, että vaikka se ”painava” poistetaan, niin tämä asiallinen-sana sitten sen jälkeen muuttuisi merkityssisällöltään niin, että se käsittäisi myös vakavuusharkintaa. No, tämähän ei oikein toimi sen takia, että tämä sanapari säilyy esimerkiksi taloudellisen ja tuotannollisen irtisanomisperusteen osalta. Siellä vaaditaan sekä asiallisuutta että painavuutta tältä irtisanomisperusteelta. Ja muutoinkin, kun oikeuskäytäntö on perustunut tähän sanapariin, sen saman käytännön jatkaminen näyttäisi aika mahdottomalta. Täytyy hakea uusi merkityssisältö sitten tälle pelkälle asiallinen-sanalle.

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta joutui lausunnossaan ottamaan aika lailla uudelle maaperälle kantaa, ja sen takia ehkä on pari sanaa syytä sanoa siitä. Ensinnäkinhän siinä oli tämä verosta säätämisen delegointi. Siinä perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että hintatietojen lähteet säädetään lain 4 §:n 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella. Tähän hintatietojen lähteisiin liittyy tosiasiallisesti veron määrään vaikuttavia valinnanvaraisia elementtejä. Ne jättäisivät harkintavaltaa valtioneuvostolle kaivosmineraaliveron verotusarvon määrittelyssä käytettävien viitehintojen valinnan suhteen. Kun tällainen tilanne on, niin perustuslakivaliokunta katsoo, että on välttämätöntä muuttaa lakiehdotusta niin, että verotusarvon määräytymisestä säädetään ehdotettua merkittävästi täsmällisemmin laissa, ei kuitenkaan itse lain pykälissä, vaan se pystytään liitteen kautta hoitamaan, ja tätä pidettiin sitten säätämisjärjestyskysymyksenä. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan muutos oli toteutettavissa esimerkiksi lisäämällä lain liitteeseen nykyisen kaivosmineraaliveron verotusarvojen perusteena sovellettavista hintatiedoista annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:n kaltaista sääntelyä verotusarvon perusteena sovellettavasta hintatiedosta. Ja näin sitten valtiovarainvaliokunta on tehnyt, että tältä osalta tuo on täyttynyt huomautus. Sitten tämä kysymys siitä, minkälainen verotus on perusteltua ja mikä taas saattaisi lähestyä konfiskatorista verotusta tällaisen kaivostuotannon osalta, oli se, mitä tämmöisellä hetteisellä maaperällä perustuslakivaliokunta joutui arvioimaan. Samaan aikaanhan on ollut käsittelyssä apteekkimaksuja ja lääketaksoja koskeva verotusuudistus, ja siellähän perustuslakivaliokunta otti tavallaan uraauurtavankin kannan, että voitaisiin katsoa, että jos tietyissä olosuhteissa apteekkitoiminta muodostuu kannattamattomaksi vero- ja taksamuutosten vuoksi, niin sitten tullaan jo tilanteeseen, että perusoikeuksien turvaamiseksi voitaisiin edellyttää lakia muutettavaksi. No, tämä on edelleen tuolla sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltävänä, mutta tässä on periaatteessa sama kysymys mutta toisenlaisessa yhteydessä. Apteekkien osalta meillä oli harvinainen tilanne, että on erinomaisen tarkkaa tietoa apteekkien tuloista ja menoista, kun sitä on seurattu julkisen vallan toimesta juuri tämän luvanvaraisen elinkeinon muodossa, ja sen takia oli mahdollista arvioida hyvinkin tarkasti, kuinka montaa apteekkia sitten tällainen liiketoiminnan kannattavuuden vaarantaminen tai suorastaan menettäminen koskisi. Kaivosten osalta tilanne on kokonaan toisenlainen. Siellähän maailmanmarkkinahinnat vaihtelevat, malmin louhinnan ja sen rikastamisen teknologiat vaihtuvat ja muuttuvat, ja sitten tietysti esiintymien rikkaus vaihtelee suuresti, ja siinäkin tieto kasvaa, kun tehdään pidemmälle maaperätutkimuksia. No, tässä tilanteessa perustuslakivaliokunta korosti sitä, että verotusta koskevissa lainsäädännöissä on katsottu, että verotusta koskevaa lainsäädäntöä ei voida pitää valtiosääntöoikeudellisesti sellaisena erityisenä julkisen vallan käytön muotona, jonka alueella perusoikeudet eivät tulisi sovellettaviksi. Elikkä täälläkin täytyy katsoa sitten elinkeinovapauden toteutumista perustuslain 18 §:n mukaisesti ja sitten omaisuudensuojan perustuslain 15 §:n mukaista toteutumista. Kun jo hallituksen esityksen perusteluissa oli kaivettu näitä todennäköisyyksiin pohjautuvia arvioita siitä, kuinka iso osa kaivostoiminnasta saattaisi muodostua kannattamattomaksi, niin tätä sitten piti arvioida juuri sen kannalta, onko siellä tämmöisiä kohtuuttomia tilanteita. Jo perustuslain esitöiden mukaan perustuslain omaisuudensuojasäännöksistä voidaan johtaa konfiskatorisen verotuksen kielto. Tässä perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan lainsäädäntö, jonka perusteella laillisella elinkeino- tai ammatinharjoittamisella ansaittuun tuloon kohdistuva veron määrä voisi yksittäistapauksessa muodostua suuremmaksi kuin siitä tosiasiassa saatu tulo, olisi konfiskatorisen verotuksen kiellon vastainen ja siten ongelmallinen omaisuudensuojan sekä elinkeinovapauden kannalta. Sen sijaan nettotulojen verotukseen nojautuvien ratkaisujen voidaan katsoa yleisellä tasolla arvioituna täyttävän usein valiokunnan käytännössä verolainsäädännölle asetetut vaatimukset edellyttäen, että veron määrä muutoin täyttää oikeasuhtaisuuden vaatimukset. Oikeastaan tästä tasapainosta on kysymys, kun siellä nyt sitten valtiovarainvaliokunta on hakenut tulevaisuuteen päin tämmöistä hybridimallia, jossa korostuisi se todellisten markkinahintojen mukaan saatujen tuottojen määrä ja sitten taas tällainen muiden kriteerien perusteella kiinteämmin määräytyvä verotus suhteessa vähenisi. Olisi varmasti helpompi katsoa, että se toteuttaa paremmin nämä kriteerit, joita verotukselle asetetaan myös näistä perusoikeuksien suojelusyistä. Mutta tässä tilanteessa kuitenkin perustuslakivaliokunta katsoi, että tämä liikkumavara, jota lainsäätäjällä on omaisuudensuojan näkökulmasta, on lähtökohtaisesti suurempi tilanteessa, jossa omaisuudensuojaa rajoittava sääntely kohdistuu pörssiyhtiöihin tai muihin varallisuusmassaltaan huomattaviin oikeushenkilöihin verrattuna sitten tilanteeseen, jossa olisi pienyrityksiä tai oikeushenkilöiden sijasta luonnollisia henkilöitä, jotka yritystoimintaa pyörittävät. Ja sitten kun on kysymys myös elinkeinoalasta, jossa on todella isot investoinnit ja isot yritykset pääasiallisesti niitä pyörittämässä, niin näiden olosuhteiden vallitessa ehdotettavaa sääntelyä ei katsottu olemassa olevaan elinkeinotoimintaan kohdistuvaksi veronkorotukseksi tai siis tämän konfiskatorisen verotuksen kaltaiseksi kielletyksi tavaksi kiristää verotusta. Mutta tosiaan tuo evästys, jonka valtiovarainvaliokunta esitti, varmasti auttaisi jatkossa löytämään sellaisen verotusmallin, jossa myös tällaiset vähäiset riskit tämän suhteen poistuisivat. Sinänsä kun on miljardien esiintymisestä kysymys, niin kuin tuossa edellä edustaja Kettunen viittasi, niin tässähän on kuitenkin kysymys sen elinkaaren aikana kymmenien miljoonien verotuksesta, eli on vain promilleluokan asioista kysymys, että sillä ei sen perustoiminnan, kaivostoiminnan kannattavuuden kannalta kuitenkaan niin dramaattisia vaikutuksia ole kuin keskustelusta olisi voitu päätellä. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Tässä vaihtoehtobudjettikeskustelussa luonnollisesti painottuvat talouspolitiikan, työllisyyden, finanssipolitiikan kysymykset, mutta on hyvä muistuttaa, että meillä on myös kansainvälistä politiikkaa: talous- ja kauppapolitiikkaa, kehitysyhteistyötä, turvallisuuden varmistamista. Kun täällä moititaan hallituksen politiikkaa solidaarisuuden puutteesta kansallisessa politiikan kentässä, niin samaa moitetta voidaan tietysti kansainvälisellä puolella osoittaa hallitukseen, kun kehitysyhteistyön ja kansainvälisen yhteistyön leikkaukset ovat olleet niin perin rajuja tällä vaalikaudella. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisiä periaatteita ovat oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja demokratia. Juuri nyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti ja meitä haastavat monet globaalit ilmiöt sodista ja konflikteista epävakauteen, köyhyyteen ja eriarvoisuuteen. Myös kyber- ja hybridiuhat sekä pandemiat on otettava lukuun politiikkatoimissamme. Perustavanlaatuisia ihmiskunnan yhteisiä haasteita ovat ilmastonmuutos, luontokato sekä taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestämätön kehitys. Tämän hetken maailmassa monenvälistä ja sääntöpohjaista järjestelmää kyseenalaistetaan. Kansainvälistä oikeutta rikotaan sotilaallisella voimankäytöllä ihan meidän lähialueillakin, ja protektionistinen kauppapolitiikka on osa suurvaltakilpailua. Tulleja käytetään sekä kavereille rankaisuna että vihollisille sanktioina tai joskus jopa niin päin, että vastustajia palkitaan ja kavereita rangaistaan. Tämä siis osoittaa, että tämä epävarma tilanne maailmantaloudessa herkästi jatkuu juuri sen takia, että luodaan uusia konflikteja, uusia epävakauttavia toimia. Monimuotoisen ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta keskeisiin globaaleihin haasteisiin voidaan vastata parhaiten kansainvälisellä yhteistyöllä. Siksi on erityisen tärkeää tukea sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää ja monenvälistä yhteistyötä. Kehitysyhteistyö on keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Sen tärkeimpinä tavoitteina tulee olla köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen ja ilmastotoimien, koulutuksen, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen sekä kestävän kehityksen edistäminen. Kehitysyhteistyö on osaltaan myös ulkopoliittinen vaikutuskanava, jonka avulla voidaan rakentaa kaupallistaloudellisia suhteita globaaleihin etelän maihin ja avata vienti- ja investointimarkkinoita suomalaisille yrityksille. Viittasin jo näihin isoihin leikkauksiin tällä kaudella. Vuodelle 26 hallitus esittää edelleen vähennettäväksi 77 miljoonaa euroa varsinaisesta kehitysyhteistyöstä tämän vuoden tasosta. Leikkaukset kohdistuvat monenkeskiseen sekä maa- ja aluekohtaiseen kehitysyhteistyöhön. Leikkaukset ovat pois työstä, jota tarvitaan globaaleihin haasteisiin vastaamiseen, ja heikentävät myös Suomen ulkopoliittista vaikuttavuutta, erityisesti näinä aikoina, kun tähdätään myös YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyteen. Sosiaalidemokraatit esittävät säästöjen kohtuullistamista ja varsinaiseen kehitysyhteistyöhön kymmenen miljoonaa euroa enemmän kuin hallitus. Se on tietysti vain pieni korjaus mutta oikeaan suuntaan. Arvion mukaan ensi vuonna Suomen julkinen kehitysyhteistyö olisi kokonaisuudessaan noin 0,35 prosenttia bruttokansantuotteesta ja vähiten kehittyneiden maiden, LDC-maiden, osuus vain noin 0,1 prosenttia bkt:stä. Huomioiden kuluvalla kaudella kehitysyhteistyöhön kohdistuneet leikkaukset pidämme tärkeänä, että eduskunnalle toimitetaan ulkoasiainvaliokunnan edellyttämä raportti kehitysyhteistyörahoituksen vähennysten vaikutuksista. Kehitysyhteistyön tuloksellisuuden ja suunnitelmallisuuden kannalta on pyrittävä pitkäaikaisiin linjauksiin ja myöskin yhteyteen Euroopan unionin varojen käyttöön tällä saralla. Suomen panoksilla myös kansainvälisten kehityspankkien puolelle on haettava positiivisia kehitysvaikutuksia. Sosiaalidemokraatit kiinnittävät huomiota myös siihen, että Suomen edustustoverkko tulee pitää ajan tasalla. Kohtuullistaisimme siis säästöjä ja lisäisimme euroja varsinaiseen kehitysyhteistyöhön. Palauttaisimme vähiten kehittyneiden maiden rahoituksen seurannan talousarvioon ja kehittäisimme Suomen edustustoverkostoa vastaamaan muuttuvaan geopoliittiseen toimintaympäristöön ja tukemaan kaupallistaloudellisten suhteiden rakentamista ja viennin edistämistä.

Arvoisa puhemies! Tässä käsittelyn aikana tapahtui merkittävä muutos myös tässä valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa. Tätä hallituksen alkuperäistä esitystähän oli perusteltu sillä, että ei voitaisi mennä niin jyrkkiin julkista omistusta suojaaviin toimiin kuin yleisesti kansalaiset vaativat. Onneksi nyt tässä käsittelyn aikana linja tarkistui, ja kiinnittäisin huomiota tuohon perustuslakivaliokunnan lausunnon viimeiseen kappaleeseen. Siinä todetaan: ”Lakiehdotuksen 4 c §:n mukaan perustettavan vesihuoltolaitoksen on oltava kokonaan kunnan omistuksessa oleva vesihuoltolaitos tai tukkuvesihuoltolaitos taikka asiakasomisteinen vesihuolto-osuuskunta. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan ehdotetulle elinkeinovapautta rajoittavalle sääntelylle on esityksen perusteluissakin mainittuja väestön terveyteen, turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen sekä veden välttämättömyyspalveluluonteeseen kytkeytyviä hyväksyttäviä ja painavia perusteita. Valiokunnan mielestä lainsäätäjällä on luonnollisten monopolien sääntelyssä laaja liikkumavara, eikä ehdotettu sääntely nyt käsillä olevassa sääntely-yhteydessä ole ongelmallista elinkeinovapauden kannalta.” Tämä on merkittävää myös tulevaisuuteen päin, kun tällaisten välttämättömyyshyödykkeiden tuotantoa ja turvaamista kansalaisille järjestellään.

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa olisi varmaan hyvä kääntyä todellisiin lukuihin, tehdä ehkä vähän samaa kuin velkakeskustelussa, että haettaisiin yhteinen pohja. Nythän tässä ero näitten laskennallisten kehityskulkujen ja todellisuuden välillä on revähtänyt 180 000:n spagaattiin, ja taustalla on pitkälti se, että hallitus on nyt jo kaksi ja puoli vuotta pyöritellyt näitä laskennallisia työtilaisuuksia, joita avautui siitä, että EK:n julmat listat työelämän lainsäädännön heikennyksistä viedään läpi. Niistähän ei ole mitään näyttöä, että ne olisivat vaikuttaneet siihen suuntaan, johon niiden väitettiin vaikuttavan. Tilanne, kun siellä hallituksen esityksiä valmistellaan, muistuttaa vähän Gogolin Kuolleita sieluja, kun siellä sitten pyöritellään, että nyt neuvotellaan tässä lasin ääressä, että pistetäänkö me tästä nyt 10 000 vai 34 000 työtilaisuutta lisää tämän tuloksena, ja eletään ihan ikään kuin irti todellisesta maailmasta. Olisi varmasti keskustelulle eduksi, [Puhemies koputtaa] että palattaisiin todellisuuteen.

Arvoisa puhemies! Hallituksen vastauksessa selostettiin laajasti toimia, joita hallitus on tehnyt, mutta sitten tämä, mitä ei ole tehty, jäi vähemmälle. Nyt kaikki toivomme varmaan, että tämä presidentti Trumpin rauhansuunnitelma etenee ja saadaan tulitauko, panttivankien luovutus ja Hamasin aseriisunta aikaiseksi, mutta se on kaikkine kohtineen aika lailla lyhyen tähtäimen suunnitelma, ja sen jälkeen tarvitaan hyvin nopeasti liikkeelle näitä laajemmin Lähi-idän kriisiä ratkaisevia toimia, ja ne mielellään YK-vetoisesti. Siinä tilanteessa on hyvin tärkeätä olla siinä joukossa maita, jotka proaktiivisesti vaikuttavat parhaiten tuon rauhan etenemiseen, ja varmasti Palestiinan tunnustaminen on keskeinen osa, jotta sitten tasavertaisesti Israelin valtio ja Palestiinan valtio osallistuvat niihin YK-vetoisiin toimiin, joita tarvitaan vuosiksi tästä eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Välikysymys keskittyi Palestiinan tunnustamiseen ja palestiinalaisten hädän päättämiseen. [Perussuomalaisten ryhmästä: Ilman ehtoja!] — YK:n odotettu yleiskokouksen korkean tason viikko tuli — ja meni. Sen yhteydessä usea valtio ilmoitti Palestiinan tunnustamisesta ja viitoitti tehostettuja toimia sodan ja hädän lopettamiseksi Gazassa. Suomi ei ollut mukana tässä laajassa kansainvälisessä rintamassa, johon kuului meille tärkeitä kumppanimaita, kuten Ranska, Iso-Britannia, Portugali, Kanada ja Australia. Tähän mennessä Palestiinan valtion on tunnustanut lähes 160 maailman valtiota, ja suurin osa EU-maista. Suomi jättäytyi pois historiallisella hetkellä, kun toivoa kahden valtion ratkaisusta pyritään pitämään yllä Israelin jatkaessa hävityssotaa Gazassa ja setlementtien vyörytystä Länsirannalla. Moni maa ja kansainvälinen yhteisö ovat lähteneet liikkeelle tilanteessa, jossa Gazan inhimillinen kärsimys on ylittänyt ymmärryksen rajat. Ruokaa hakevien siviilien surmaaminen, humanitaaristen kuljetusten perille pääsyn estäminen ja nälänhädän aiheuttaminen sekä Israelin hallituksen ministerien puheet väestön pakkosiirrosta pois Gazasta — nämä eivät mitenkään ole selitettävissä Hamasin kukistamisella ja Israelin oman turvallisuuden puolustamisella. Aiemmin tässä kuussa YK:n itsenäisen tutkintakomission julkaiseman arvion mukaan Gazassa on käynnissä kansanmurha. Bästa kollegor, vi kan inte stå vid sidan och se på när den humanitära katastrofen förvärras och förutsättningarna för en tvåstatslösning försvinner dag för dag. Emme voi sivusta katsoa katastrofaalista humanitaarista tilannetta ja kahden valtion ratkaisun edellytysten hiipumista päivä päivältä. Tasavallan presidentti Alexander Stubb on ollut oikeassa sanoessaan sen, mikä on tapahtunut silmiemme edessä: ”Humanitaarinen kriisi Gazassa on osoitus kansainvälisen järjestelmän epäonnistumisesta.” Palestiinan valtion tunnustaminen ei sinällään ratkaise humanitaarista kriisiä, eikä kukaan niin ole väittänytkään, mutta se on pohja kahden valtion malliin perustuvalle kestävälle rauhalle ja vakaudelle, jotta vastaava ei enää koskaan toistuisi. Kahden valtion malli edellyttää, että Israelilla ja Palestiinalla on oikeus kansalliseen suvereniteettiin, turvallisuuteen ja alueelliseen koskemattomuuteen. Euroopan komissio on lopultakin esittänyt EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen osittaista jäädyttämistä kauppaan liittyvien määräysten osalta sekä pakotteiden asettamista Israelin äärilaidan ministereitä ja väkivaltaisiin hyökkäyksiin syyllistyneitä siirtokuntalaisia kohtaan. On erittäin tärkeää, että EU:ssa löytyy tarvittava tuki näille toimille ja niiden täytäntöönpanolle — myös Suomen hallitukselta. Arvoisa puhemies! Puhuttaessa Palestiinan tunnustamisesta tarkoitetaan Länsirannalla toimivan palestiinalaishallinnon tunnustamista sekä maltillisten ja demokraattisten voimien tukemista koko kansakunnan rakentamisessa. Tunnustaminen ei missään nimessä tarkoita Hamasin tunnustamista ja järjestön oikeuttamista, päinvastoin sen heikentämistä ja siirtämistä sivuun, niin kuin esimerkiksi Ranskan presidentin ja Ison-Britannian pääministerin linjauksissa on todettu. Hamas on terroristijärjestö, jonka 7. lokakuuta 23 tekemä isku on täysin tuomittava. Hamasin tai minkään muun terroritahon ei tule olla osa Palestiinan hallintoa. Myös palestiinalaishallinnon johtaja Mahmud Abbas on sanonut, ettei Hamasilla pidä olla asemaa palestiinalaishallinnossa. Hänen mukaansa palestiinalaiset eivät myöskään hyväksy juutalaisvastaisuutta, antisemitismiä. Arvoisa puhemies! Ranskan ja Saudi-Arabian isännöimä kahden valtion ratkaisua edistävä korkean tason konferenssi järjestettiin viime viikolla YK:n yleiskokouksen yhteydessä. Konferenssin jälkeen julkistettiin isäntämaiden yhteinen lausunto, joka raamittaa edellytykset kahden valtion ratkaisulle, rauhalle ja vakaudelle. Lausunnon mukaisesti: Hamasin tulee luopua vallasta Gazassa ja antaa pois aseensa. Pysyvä tulitauko on saatava aikaan. Panttivangit on vapautettava. Humanitaarisen avun perille pääsy on turvattava. Israelin joukkojen on vetäydyttävä Gazasta. Palestiinan omien turvallisuusviranomaisten tukemista jatketaan. Israelin on sitouduttava kahden valtion ratkaisuun. Lausunnossa lisäksi tuetaan sitoumusta demokraattisten vaalien järjestämisestä vuoden kuluessa tulitauosta. Eilen julkistettuun USA:n presidentti Donald Trumpin rauhansuunnitelmaan sisältyy samoja elementtejä, ja sama koskee myös Arabiliiton tekemiä aiempia rauhansuunnitelmia. Toivottavasti tämä suunnitelma johtaa tulitaukoon, panttivankien vapauttamiseen ja eteenpäin kestävän rauhan rakentamiseen. Nobel-palkittu presidentti Martti Ahtisaari toimi elämänsä aikana useissa merkittävissä rauhanvälitystehtävissä, muun muassa Namibiassa, Kosovon itsenäistymiseen johtavissa neuvotteluissa ja rauhanvälitystehtävissä Indonesian ja Acehin maakunnan välisessä konfliktissa. Hänen rauhanvälitystyöstään voimme ammentaa oppia myös Palestiinan tilanteeseen: Valtion tunnustaminen ei ole päätepiste, vaan osa prosessia rakennettaessa uutta toimintakykyistä valtiota. Namibian itsenäistyessä 1990 Etelä-Afrikan vallasta ei Namibia ollut mikään valmis valtio. YK:n turvallisuusneuvoston mandaatilla perustettiin väliaikainen kansainvälinen YK:n rauhanturvaoperaatio, UNTAG, jonka tarkoituksena oli tukea Namibiaa sen itsenäisyyden alkutaipaleella ja vaalien järjestämisessä. Vastaavasti voisi tapahtua myös Palestiinan osalta. Ranskan ja Saudi-Arabian vetoomuksessa osoitetaan tuki väliaikaiselle vakauttamista tukevalle operaatiolle, joka perustettaisiin YK:n turvallisuusneuvoston mandaatilla. Palestiina tarvitsee vahvaa kansainvälistä tukea demokraattisten instituutioiden, oikeusvaltioperiaatteen ja hyvän hallinnon juurruttamiseen. Arvoisa puhemies! Ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjamme mukaisesti Suomi tukee kansainvälistä oikeutta, sääntöpohjaisuuteen perustuvaa kansainvälistä järjestelmää, ihmisoikeuksia, rauhaa ja vakautta. Nyt historiallisella hetkellä Suomi kuitenkin jäi pois kansainvälisestä rintamasta, joka Palestiinan tunnustamisella osoittaa tukensa kansainväliselle oikeudelle ja muille ulkopolitiikkaamme keskeisesti ohjaaville arvoille. Presidentti Stubb on puhunut selkeästi kansainvälisen oikeuden puolesta, kuten YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa todeten, ettei Israelilla ole oikeutta rikkoa kansainvälistä oikeutta Palestiinassa ja että vuonna 1967 alkaneen miehityksen on päätyttävä. Hallituksen omissa käsissä on, millaisena sen toiminta tai toimimattomuus Lähi-idän kriisin suhteen näyttäytyy. Vetoamme Suomen hallitukseen, että se tunnustaa Palestiinan valtion välittömästi. Vielä ei ole liian myöhäistä, mutta pian voi olla. On tullut aika tehdä kahden valtion ratkaisusta todellisuutta. Arvoisa puhemies! Välikysymys on voimakas tapa osoittaa opposition tyytymättömyyttä hallituksen politiikkaan. Se ei ole helpoin perustein käytettävä, varsinkaan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä, joissa perinteisesti on vaalittu parlamentaarista, puolueiden rajat ylittävää yhteisymmärrystä. Kun Petteri Orpon hallitus on ajautunut toimintakyvyttömyyteen tilanteessa, [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei ole! — Haloo!] jossa useat Suomen kumppanimaat ovat ottaneet askeleita kahden valtion ratkaisun elvyttämiseksi, on käytettävä kaikki parlamentaariset keinot hallituksen herättämiseksi. Tasavallan presidentin tavoin oppositiosta on vahva tuki Palestiinan tunnustamiselle, mutta hallitus ei saa ehdotusta liikkeelle. Teenkin seuraavan epäluottamusehdotuksen: ”Aikana, jolloin kansainvälisen oikeuden ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen puolustaminen olisi tärkeämpää kuin koskaan, hallitus on osoittautunut kyvyttömäksi ylläpitämään Suomen ulkopolitiikan keskeisiä arvoja ja pitkää linjaa aloitteellisessa rauhan rakentamisessa. Tämän vuoksi hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta Palestiinan valtion tunnustamisasiassa.”