Atte Kaleva

Kiitos, arvoisa puhemies! Jos vihreää siirtymää tehdään sillä tavoin, että se tarkoittaa, että siirretään kaikki tuotanto, oli se sitten eläintuotantoa tai mitä tahansa tuotantoa, Suomesta sellaisiin maihin, joissa ei välitetä pätkääkään mistään ympäristöstä tai eläinoikeuksista, niin silloin se [Anna Kontula: Ai niin kuin Iso-Britannia?] — kuunnelkaa, edustaja Kontula, tekin voitte oppia tästä nyt tätä meidän ajattelua, kun sitä peräänkuulutitte — tällainen siirtymä ei ole kestävällä pohjalla. Se vain siirtää ne ongelmat muualle. Näin ei voida toimia. Varmasti pitää paikkansa, että Euroopassa ollaan menossa kohti sitä kemiallista kastraatiota, ja pitää paikkansa se, että jos ilman kivunlievitystä, ilman puudutusta, tehtäisiin kirurgisia kastraatioita kissoille tai koirille, silloinhan kyseessä olisi eläinsuojelurikos. Mutta ihan yhtäläinen rikos tässä minusta on ollut kysymyksessä silloin kun niitä on tehty porsaille ilman tätä puudutusta. Kysyn ministeriltä: miten voi olla mahdollista, että Suomessa on tähän asti saanut tehdä näitä kirurgisia kastraatioita karjuporsaille ilman puudutusta? Ja vieläkin sitä tapahtuu, noin kymmenen prosenttia tehdään tälleen. Onneksi se nyt tässä vuodenvaihteessa loppuu, mutta on käsittämätöntä, että tähän asti se on saanut jatkua. [Puhemies koputtaa] Mistä tämä voi johtua? — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Tämä esityshän tästä ydinenergialaista ja sen päivitys on erittäin hyvä juttu. Nyt puhutaan siitä, että erityisesti näiden SMR:ien, näiden pienten modulaaristen reaktoreiden, luvittamista ja rakentamista helpotettaisiin. Tämähän on hyvä asia, koska näistä SMR:istä — toisin kuin näistä tämmöisistä paikalle rakennettavista isoista ydinvoimaloista, vaikka nämä SMR:t eivät välttämättä ole teholtaan ihan niin pieniä kuin mitä voisi kuvitella, niitä on nimittäin aika isokokoisiakin, mutta osa on pieniä — saadaan kustannushyötyä sillä, että tarkoitus olisi se, että ne valmistetaan näissä tehtaissa — se yksikkö on ihan muutaman merikontin kokoinen, vähän riippuen siitä koosta — ikään kuin liukuhinnalla jo valmiiksi. Tämä sarjatuotanto takaa sen, että ne yksikkökustannukset laskevat, jolloin ne eivät ole niin kalliita rakentaa kuin nämä isot ydinvoimalat. On tärkeää myös huomata, että ne voidaan tämän nyt annetun esityksen perusteella rakentaa kaupunkeihin, siis ihan keskustaan, lähelle asutusta, mikä on hirveän tärkeätä sen takia, niin kuin täällä aikaisemmin puhuttiin keskustelussa, että jos ne ovat kaukana, niin lämmön siirtäminen, esim. kuuman veden siirtäminen, ei ole kovin helppoa. Sitä ei kannata kovin kaukaa tehdä, mutta jos kaukolämpöverkkoa tuotetaan siinä lähellä, niin silloin se on kannattavaa. On olemassa myös sekä lämpöä että sähköä tuottavia SMR:iä. Jos tällainen rakennetaan kaupunkiin, niin silloinhan saadaan lähes 100 prosentin hyötysuhde. Nyt tällä hetkellä näissä isoissa voimaloissa se lämpö ajetaan Itämereen hukkalämpönä ja siis lämmitetään Itämerta, ja tässä voitaisiin tehdä niin, että lämmitetään sitä kaukolämpöverkkoa ja sitten saadaan myös sitä sähköä. Olisi huoltovarmuuden kannalta erittäin tärkeätä, että sähköä tuotettaisiin myös siellä, missä sitä kulutetaan, eikä vain siellä meidän länsirannikolla taikka sitten Loviisassa. No, nythän on niin, että meillä on tätä tuulivoimaa tosi paljon, voisi sanoa ehkä hiukan liikaakin. Se ei ollut ongelma niin kauan, kun me saatiin ostettua Venäjältä sitä säätövoimaa, joka oli hyvin likaista sähköä, mutta sitä saatettiin käytännössä ostaa määrättömästi eli kompensoida silloin, kun oli kylmä talvipäivä eikä tuule. Nyt kun ei sitä Venäjältä enää voida ostaa, niin tietenkin tässä tulee ongelmaksi se, mitä me tehdään silloin, ja siihen me tarvitaan tätä niin sanottua perusvoimaa eli sääriippumatonta sähköntuotantoa. En näe järkeväksi — tässä olen samaa mieltä kuin arvostamani edustaja Lyly — sitä, että valtio rupeaisi tukemaan sähkön tuotantoa ydinvoimalla, koska silloin me disruptoitaisiin tätä sähkömarkkinaa, ja siihen meidän ei pidä lähteä. Me annettaisiin markkinoiden hoitaa sekä kysyntäjousto että tarjontajousto. Mutta sen sijaan sillä, että jollakin tavalla helpotettaisiin tätä investointien tekemistä — nämä ovat kuitenkin aika isoja investointeja — poistettaisiin sitä riskiä näiltä energiayhtiöiltä jonkin verran. Tämmöinen tukimuoto saattaa tulla kyseeseen. Mutta se, että jotain syöttötariffia tai jotain tämmöistä jokaista tuotettua kilowattituntia tai megawattituntia kohden annettaisiin jotakin tukea sinne ydinvoimalalle, ei minun mielestäni kyllä ole kannatettavaa eikä siihen kannata ryhtyä. Olen tässä samoilla linjoilla. Muutenhan tästä näyttää vallitsevan erittäin hyvä konsensus tässä salissa. Se on kyllä hienoa, kun välillä tuntuu siltä, että tämä politiikka on semmoista riitelyä ja saattaa kyselytuntia seuraaville katsojille näyttää siltä, että täällä vain tapellaan, ja eihän se niin ole. Kyllä täällä voidaan asiakysymyksistä olla ihan samaakin mieltä. Kiitos siitä koko salille. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Nimenomaan armeijassa nämä varusmiehethän ovat täysi-ikäisiä. Silloin aikanaan oli niin, että saattoi hakea jo ennen 18 vuoden täyttämistä eli 17-vuotiaana varusmiespalvelukseen, mutta tästähän katsottiin, että he ovat lapsisotilaita, ja me jouduttiin sitä siirtämään niin, että vasta 18 vuotta täyttäneet voivat sinne tulla. Heillä oli ihan tämä sama juttu, niin kuin sanoin aikaisemmassa puheenvuorossa, että sitä kovasti kritisoitiin, ja minuakin syytettiin natsiksi ja ties miksi siellä, kun tämmöisiä kauheita kieltoja asetettiin. No, armeijassa se on helppoa, koska voi antaa sotilaskäskyn ja kieltää, että palveluksessa ei ole kännykät mukana. Mutta sen kahden kuukauden jälkeen, sen alokasajan jälkeen, kaikki tulivat kiittämään, ketkä tulivat sanomaan. Sanoivat, että kiitoksia, tämä oli erittäin hyvä juttu, koska he eivät itse pystyneet siihen, mutta sitten kun se käskettiin ja kenelläkään ei ollut niitä, niin eivät he sitten niitä kauheasti kaivanneetkaan. Eli en näe, että tämä täysi-ikäisyys tässäkään tulisi olemaan mikään sen isompi ongelma. Kyllä uskon, että tämä lakialoite voi silti mennä läpi. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Ihan ensiksi haluan kiittää edustaja Siposta tästä hyvästä lakialoitteesta. On hienoa, että tämmöinen tehdään. Minä luulen, että varmasti Orpon hallituksen kaikkein pidetyin ja laajimmin kannatettu laki, joka on saatu voimaan, on tämä kännykkäkielto peruskouluissa. Minä olen itse kuullut siitä pelkästään positiivista palautetta, ei mitään negatiivista ole sanottu. Silloin kun itse olin varusmieskouluttaja — palvelin siis upseerina Puolustusvoimissa — niin käskin alokkaita, kun he tulivat sinne palvelukseen, tekemään niin, että palveluksessa ei pidetä kännyköitä mukana. No, tämä käsky oli näitten alokkaitten mielestä ihan kammottava, ihmisoikeuksien ja perustuslain vastainen, ja oli heidän mielestään ikävää, että joutui tällä tavalla tekemään. Mutta itse asiassa sitten sen alokaskauden jälkeen — sen kahden kuukauden jälkeen, kun he lähtivät sieltä kuka mihinkin jatkokoulutukseen — hyvin moni tuli kiittämään minua siitä ja sanomaan, että sen takia, että kännykät eivät olleet heillä mukana palveluksessa, heidän piti tutustua toisiin, saada uusia kavereita, ryhmäytyä hyvin nopeasti. Kaikki tämä olisi ollut hankalampaa, jos olisi katsonut kännykkää nenä kiinni siinä. Nyt sehän, että tämä sama ollaan tuomassa tässä tämän lakialoitteen kautta myös sinne toiselle asteelle — ihan niin kuin täällä on pidetty hyviä puheenvuoroja tässä salissa — on hyvä juttu. Täytyy kiittää silloin, kun sen aika on. Ja nyt se aika kyllä on tässä, koska tämä on sellainen tietyllä tavalla vitsaus, joka ei koske vain meidän nuoria, siis toisen asteen opiskelijoita, eikä lapsia, niitä peruskouluopiskelijoita, vaan se koskee kyllä meitä ihan kaikkia. Minkälainen kuva me annetaan omille lapsillemme, omille nuorillemme, jos itsekin on koko ajan siellä kännykällä? Millä siinä sitten kiellät sitä muilta? Ei, vaan kyllä täytyy elää niin kuin opettaa. Siksi ne ajatukset täällä siitä, että pyritään siihen, että ollaan enemmän fyysisesti, ihan oikeasti naamatusten kanssakäymisessä toinen toisemme kanssa, ovat kyllä läpi yhteiskunnan erittäin kannatettavia ajatuksia. Sen takia tämä edustaja Siposen lakialoite, jossa pyritään tuomaan tämä hyvä idea sinne toiselle asteelle, on kyllä kannatettava. Tässä haluan sen kannatuksen antaa, vaikka minullekin kävi niin kuin edustaja Hamarille tässä, että se allekirjoitus meni ohi, kun se linkki tulee niin nopeasti, että jos ei siihen heti reagoi, niin sitten sitä ei huomaa. Tässä kannatan tätä kyllä lämpimästi. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Suomi on demokratia ja oikeusvaltio, ja tämähän on erittäin hyvä asia. Meillä on siis perustuslaki, joka rajoittaa sitä, mitä kukin hallinto kulloinkin voi säätää, minkälaisia lakiesityksiä hallitus voi antaa. Perustuslaki suojaa yksilöä kulloisenkin hallinnon mielivallalta. Siinä on tärkeätä, että tätä oikeusvaltioperiaatetta... Se on aika hauras periaate. Me ollaan nähty Euroopassa, miten helppoa se on romuttaa ihan demokratiassa. Demokraattisesti jos saa määräenemmistön parlamenttiin, voidaan tehdä kaikenlaisia sellaisia tekoja, jotka ovat lainmukaisia mutta silti romuttavat oikeusvaltioperiaatetta. Ylin laillisuusvalvoja, oikeuskansleri, tekee erittäin tärkeätä työtä siinä, että valvotaan sitä, että hallituksen, siis valtioneuvoston, toiminta on laillista. Toki meillä on perustuslakivaliokunta, joka myös osaltaan osallistuu tähän oikeusvaltioperiaatteen vaalimiseen, mutta se on sellainen periaate, jota ei voi suojella pelkästään tässä salissa eikä pelkästään lain mukaan, vaan sen täytyy olla meille kaikille kirkkaana mielessä, millä tavalla me suojelemme oikeusvaltioperiaatetta. Tässä kun katsotaan, niin minun mielestäni on erittäin tärkeätä se työ, mitä oikeuskansleri, apulaisoikeuskansleri ja heidän toimistonsa samoin kuin toinen ylin laillisuusvalvoja, eduskunnan oikeusasiamies ja apulaisoikeusasiamiehet, tekevät. Tämä on hyvin tärkeätä. Joskus tässä tämmöisen politiikanteon huumassa ehkä vähän unohtuu se, minkä takia esimerkiksi perustuslakivaliokunta siellä kokouksissaan istuu, minkä takia meillä oikeuskansleri on olemassa ja minkä takia tämä työ on niin tärkeätä. Eli kiitoksia teille, oikeuskansleri, tekemästänne työstä.

Kiitos, arvoisa puhemies! Tämä Palestiinan tunnustaminen, kysymys siitähän on symbolinen. Kun nämä maat — Espanja, Norja, Islanti — aikaisemmin tunnustivat Palestiinan ja nyt nämä muut maat, niin miten se on auttanut niitä Gazan hirvittävässä tilanteessa olevia, hätää kärsiviä ihmisiä? [Oikealta: Nimenomaan!] Ei mitenkään. Eli tämä on symbolinen kortti, mikä Suomella on käytössä, ja se voidaan pelata vain kerran. Nyt tämä Trumpin rauhansuunnitelma on siinä mielessä poikkeuksellinen, että tämä on oikeastaan nyt ensimmäistä kertaa koko historiassa, kun tuntuu siltä, että tätä konfliktia, tätä kriisiä, ollaan ihan oikeasti ratkaisemassa, [Välihuutoja] koska Trump on ainoa ihminen maailmassa, joka pystyy painostamaan Netanjahua, ja nyt nämä Arabimaat ympärillä painostavat PLO:n Fatahia, ja kaikki ovat sitä mieltä, että Hamas pitää riisua aseista. Eli tässä ovat nyt ratkaisun avaimet käsissä. Suomen ei kannata pelata sitä ainoaa korttia, mikä meillä kädessä on, sitä tunnustamista, turhaan, vaan käyttää se siihen, että se edistää tätä kokonaisvaltaista, kestävää ratkaisua, jota nyt Trumpin johdolla ollaan tekemässä. Oslon sopimuksessa nämä ympäröivät Arabimaat eivät olleet mukana. Se ei ollut kestävä ratkaisu silloin, niin kuin me nähtiin. Nyt on mahdollisuus, että tämä saadaan ratkaistua kestävällä tavalla. Kiitos hallitukselle siitä, [Puhemies koputtaa] että pidätte pään kylmänä. Maltti on tässäkin asiassa valttia. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Kun nimeni mainittiin tässä, niin haluan vain vahvistaa osaltani sen, että edustaja Malm on tässä täysin oikeassa. Me ei todellakaan olla kaikista politiikkatoimista aina oltu samaa mieltä, mutta tästä olemme, ja myös edustaja Malmin esimerkki oli erinomainen. Nämä ovat tärkeitä tuoda esille. Unohdin omassa puheenvuorossani mainita sen, että haluan kiittää myös tätä Puhtaan Meren Puolesta ‑yhdistystä, rekisteröityä yhdistystä, joka on tuonut tätä asiaa ja pitänyt tätä esillä, ja lisäksi Suomen surffiyhteisön edustajaa Juha Silaa, joka myös on lisännyt omaa ymmärrystäni tästä valitettavasta asiasta. Toivon nyt vielä kertaalleen, että tämä nyt saataisiin tämän kansalaisaloitteen kautta valiokunnassa vietyä eteenpäin sillä tavalla, että me saataisiin selkeä pitoisuuden raja-arvo määritettyä myös sulfaatille murtoveteen. Siitähän tässä on kysymys. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Aivan ensiksi haluan kiittää tämän kansalaisaloitteen tekijöitä. Tämä on erittäin tärkeä aloite ja puuttuu sellaiseen epäkohtaan, mikä meillä on ehkä vähän jäänyt huomiotta. Kerron teille aluksi tämmöisen itseäni jopa hiukan järkyttäneen tapauksen, minkä huomasin tuossa jokin aika sitten, puolitoista vuotta sitten — tai itse asiassa siitä on noin kaksi vuotta aikaa. Porissa on Yyterin valtavan hieno ranta, jossa on näitä dyynejä. Sehän on aika matalasti syvenevä ranta, ja siinä on vieressä tämmöinen niin sanottu pumppaamoranta, siis sen päärannan vieressä. No, sitä kutsutaan pumppaamorannaksi sen takia, että siinä tosiaan toimii tämmöinen pumppaamo. Siellä pestään Fortumin jätteenpolttolaitosten tuhkaa. Tämä tuhka on siis ongelmajätettä. Sitä ei voida läjittää, ennen kuin se viedään pesulaitokseen, jossa se pestään. Ja nämä pesuvedet sellaisenaan johdetaan Itämereen, ja sen jälkeen tämä tuhka ei enää olekaan ongelmajätettä, se voidaan läjittää. No, tässä pesuvedessähän on pääosin nimenomaan sulfaattia. Se oli minun mielestäni aika järkyttävää, että tällaista tehdään, sillä Yyterihän voisi olla ihan meidän matkailun... Jos sitä kehitettäisiin siihen suuntaan, se olisi todella hieno paikka. Tämä pumppaamoranta on yksi niitä harvoja paikkoja, mihin tulee kohtuullisen kokoisia aaltoja silloin, kun keli on täsmälleen sopiva. Hangon ja muun paikan lisäksi tämä on yksi niitä harvoja paikkoja täällä. No, sulfaattipitoisuudelle siinä vedessä, mihin sitä päästetään, ei ole mitään pitoisuuden ylärajaa silloin, kun kyse on murtovedestä eli merivedestä. Tälle on perusteet silloin, jos ajatellaan, että sulfaattia päästetään valtamereen, joka on suolaista jo muutenkin. Valtamerihän on keskisyvyydeltään... Yleensä meret ovat hyvinkin syviä, puhutaan useista kilometreistä, eli se vesimassa siinä altaassa on suuri. Silloin nämä pitoisuudet sen sulfaattipäästölähteen kohdalla pistemäisesti eivät pääse nousemaan kovin isoiksi, koska se sulfaatti hajoaa siihen isoon vesimassaan. Mutta Itämerihän on matala meri. Sen keskisyvyys on muistaakseni jotain 54—55 metriä, ja varsinkin tuossa Porin rannikolla, joka syvenee hitaasti, se on matala eli se vesimassa on pieni. Tällöin nämä sulfaattipäästöt tai itse asiassa sulfaattipitoisuus siinä sen päästöputken päässä saattaa pistemäisesti nousta hyvinkin korkeaksi, mikä on erittäin haitallista rehevöitymisen kannalta, vesieliöstön kannalta. Eli tätä pitäisi pystyä tarkkailemaan. Nythän meillä on päästörajat olemassa makeaan veteen. Otetaan taas Porista esimerkki. En halua singuloida nyt Poria tässä negatiivisesti. Pori on hieno kaupunki, kyllä on paljon hyviä puolia. Mutta jos katsotaan sitä, että tehdasta ei voi perustaa Kokemäenjoen varrelle, koska se ei saa sinne laskea sitä sulfaattia, kun se on makeaa vettä, mutta sen sijaan siihen hyvin lyhyen matkan päähän sen voi perustaa niin, että se laskee sinne, mihin se Kokemäenjokikin laskee, niin laskee ne täysin puhdistamattomana Itämereen. Eihän tässä tekemisessä ole minkäännäköistä järkeä. Eli kyllä me tarvitaan selkeästi raja-arvot. Ja itse asiassa se viesti, mitä minä saan sieltä elinkeinoelämän puolelta, on juuri se, että säätäkää ennalta arvattavat, ennalta tiedetyt raja-arvot näille sulfaattipäästöille, jotta sitten, kun näitä investointihankkeita ollaan tekemässä, voidaan katsoa, että okei, tästä akkumateriaalitehtaasta tulee tämän verran sulfaattia jäteveteen, eli sitä pitää puhdistaa tälle tasolle. Mitä se maksaa? Olen ymmärtänyt, että tuolla niin sanotun pumppaamon kohdalla se suljetun kierron järjestelmä olisi maksanut noin miljoona euroa. Eihän tietenkään yritys halua tällaista miljoonaa laittaa siihen, ellei ole pakko. Se on tässä salissa meidän lainsäätäjien tehtävä vaatia, että se laitetaan siihen, se puhdistetaan riittävälle tasolle. Osakeyhtiön tehtävä on tuottaa voittoa omistajille. Meidän tehtävä on säätää lainsäädäntö sellaiseksi, että se on kestävää kaikilla tavoilla. Tämä ei tarkoita sitä, että näitä raja-arvoja säädettäisiin sellaisiksi, että kaikki kaupallinen toiminta Suomessa muuttuu mahdottomaksi, eivätkä sitä tämän kansalaisaloitteen tekijätkään tietenkään ole esittäneet, vaan sitä, että se toimintakenttä on ennalta arvattava, ja tämä on juuri se, mitä sieltä yrityspuolelta, elinkeinoelämästäkin toivotaan. Sen takia toivon, että kun tämä aloite lähtee käsittelyyn... Meillähän on Ympäristökeskuksessa kaksi tutkijaa, jotka ovat tarkasti tämän asian päällä. Siellä on vertaisarvioitavana oleva tutkimus. En tiedä, onko se jo vertaisarvioitukin tällä hetkellä, en ole päässyt ihan viimeisimpinä päivinä sitä asiaa seuraamaan, mutta joka tapauksessa se tulee kohta, julkaistaan vertaisarvioituna, ja siinä näitä raja-arvoja on tarkasti katsottu, nimenomaan niin, että se pitoisuus siellä vedessä, vesistössä, jonne sitä päästetään, ei pääse nousemaan liian korkealle, niin kuin valitettavasti nyt on joskus päässyt käymään — tai ei ole päässyt käymään, koska ei ole mitään pitoisuusarvoa, silloinhan se ei voi nousta liian korkealle. Eli nämä yritykset ovat toimineet täysin sen olemassa olevan lainsäädännön puitteissa, mutta nyt meidän täytyy täällä sitä lainsäädäntöä muuttaa. Toivon hyvin kovasti, että tämä kansalaisaloite, toisin kuin — sanotaan se nyt tässä suoraan — kansalaisaloitteet yleensä, johtaisi lainsäädännön muutokseen. Jollei, niin olen valmis tekemään tästä sitten, kun katsotaan, miten tämä käsittely menee, tarvittaessa vaikka toimenpidealoitteen. Uskon, että yhdessä, parlamentaarisesti siihen asiaan voivat muutkin liittyä. Kyllä tämä täytyy saada nyt kuntoon. Vihreä siirtymä: Nämä meret eivät voi olla kaatopaikkoina vihreälle siirtymälle. Silloin se siirtymä ei ole vihreä, niin kuin joku täällä sanoikin, että se on musta. Ja tätä me ei haluta, vaan me halutaan pitoisuuksille selkeät raja-arvot lakiin. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Vastaan tässä nyt lyhyesti, kun täällä minun nimeni mainittiin jopa hiukan virheellisessä kontekstissa. Nimittäin sitä huolta siitä, että ei saisi käyttää enää termejä ”isä” tai ”äiti”, tässä salissa nimenomaan on. Minä edustan sellaista henkilöä, joka on huolissaan siitä, että yhteiskunnassa ei enää saisi käyttää termejä ”isä” tai ”äiti”. Siihenhän tämä koko kansalaisaloite itse asiassa perustuu, että ollaan huolissaan siitä, että tämä uuskieli valtaa alaa ja pyritään hämärryttämään tämmöisiä perinteisiä termejä ”isä” ja ”äiti”. Se on nimenomaan se huoli, mikä meillä täällä on. Edustaja Forsgrén on täysin oikeassa. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä siitä, että ei pidä jakaa eikä estää valinnanvapauksia silloin, kun joku haluaa tehdä jotakin. Meillähän on yhteiskunnassa valitettavasti ollut historiallisesti sitä, että tyttöjä on kannustettu menemään tietyille aloille, hoiva-aloille ynnä muuta, ja sitten taas poikia tietyille muille aloille, teknisille, insinööritieteisiin, tällaisiin. Eihän se näin voi olla. Eihän se ole niin, että tyttö menee automaattisesti jonnekin ja poika jonnekin. Tämä on vääränlaista sukupuolista syrjintää, tai jos se ei ihan täytä syrjinnän käsitettä, niin kuitenkin se on sitä, että oletetaan ihmisestä jotakin pelkästään hänen synnynnäisen ominaisuutensa perusteella. Näin ei pidä olla. Mutta nämä ”isä” ja ”äiti” termeinä — on kyllä selvästi ollut nähtävissä, että niitä on pyritty hämärtämään, sellaisia äänenpainoja on kuulunut. Minä itsekin, niin kuin sanoin, olen saanut eteeni sellaisen kaavakkeen, jossa kysyttiin, olenko synnyttänyt vai ei-synnyttänyt vanhempi. Eli ei tämä huoli kyllä turha ole, ja siitä tämä kansalaisaloitekin kertoo. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Toisin kuin vihreät, niin kuin täällä kuultiin äsken, minä kyllä pidän tärkeänä tätä asiaa, ja haluankin kiittää tämän kansalaisaloitteen alullepanijoita siitä, että he ovat nostaneet tämän kysymyksen keskusteluun, ja kaikkia niitä, jotka ovat kirjoittaneet nimensä tähän kansalaisaloitteeseen. Nopeasti saatiin se täyteen, mikä sekin kuvastaa sitä, että tämä on kyllä tärkeä asia, se koetaan tärkeäksi tässä yhteiskunnassa. Haluan kiittää myös heitä siitä, että he ovat olleet mukana tässä, kirjoittamassa sen nimensä. Lisäksi erityisesti haluan kiittää lakivaliokuntaa, puheenjohtajaa ja koko valiokuntaa, siitä, että asia käsiteltiin asianmukaisesti ja hyvin, ja tultiin siihen tulokseen, että tällä hetkellä lainsäädännössä ei ole tällaista ongelmaa. Mutta sen sijaan meidän yhteiskunnassa kyllä tällainen orwellilainen uuskieli on valtaamassa alaa. Olen kolmen lapsen isä, ja minäkin olen joutunut... Naamani eteen laitettiin paperi, missä kysyttiin, että oletko tämän kyseisen lapsen ”synnyttänyt vanhempi” vai ”ei-synnyttänyt vanhempi” vai ”joku muu, mikä”. No, minä raksitin sen ”joku muu” ja kirjoitin siihen kohtaan ”isä”. En minä ole ”ei-synnyttänyt vanhempi” tai ”siittäjä” tai lasten äidin, minun vaimoni ”kumppani”, vaan minä olen näitten lasten ”isä”. Jostain syystä tällaista on pyritty hämärryttämään yhteiskunnassa erilaisista syistä. Suomen kielihän on hyvin sukupuolineutraali kieli sinänsä verrattuna kovin moniin muihin kieliin. Meillä ei ole erillisiä pronomineja miehille ja naisille, meillä on ”hän”, ja hyvin monessa asiassahan se täysin puoltaa paikkansa. Ei ole mitään tarvetta eritellä sukupuolen mukaan monessakaan tilanteessa sitä, kuka tämä henkilö on, mutta silloin kun puhutaan äitiydestä tai isyydestä, niin se on kyllä täysin paikkansa puoltavaa. Silloin on täysin selvä asia, että äiti on ”äiti” ja isä on ”isä”. Yhteiskunnassa on, niin kuin täällä kuultiin — esimerkiksi edustaja Hoskonen sanoi — tämmöistä perinteisten perhearvojen rapauttamista tapahtumassa. Tämä orwellilainen uuskielihän nimenomaan koostuu siitä, että tehdään se uusi kieli niin vaikeaksi tai niin pelkistetyksi, että ei voida puhua näitä kiellettyjä ajatuksia, vaan ainoastaan sitä poliittisesti korrektiksi katsottua oikeaa totuutta. Siihen suuntaan tässä on oltu menemässä. On hienoa, että lakivaliokunnan käsittelyn jälkeen voidaan pitää selvänä, että lainsäädännössä meillä tällä hetkellä tätä orwellilaista uuskieltä ei ole näitten kahden tärkeän termin, äiti- ja isä-termin kohdalla, mutta kyllä sitä valitettavasti meidän yhteiskunnassa muualla esiintyy. Johan jo se, että tähän lakialoitteeseen niin nopeasti saatiin ne nimet kerättyä, osoittaa sen, että kyllä tämä minun käsitykseni on aika laajalti jaettu. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Nyt toisin kuin täällä salissa on esitetty, tämä Suomen irtautuminen Ottawan sopimuksesta ei tietenkään millään tavoin rapauta kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää, vaan päinvastoin Suomi irtautuu sopimuksesta siihen sopimukseen kirjatun irtautumisprosessin mukaisesti. Olisi aivan eri asia, jos me täällä sanottaisiin, että me lopetetaan noudattamasta sitä sopimusta yhtäkkiä. Ei, vaan me irtaudutaan nimenomaan kunnioittaen tätä sääntöpohjaista järjestelmää ja tätä sopimusta. Sitten toinen on tämä myyntikielto, jota täällä on esitetty, kategorinen myyntikielto. Olisi nyt perin kummallista se, että kun meidän läheiset liittolaiset, siis sekä Naton että EU:n piirissä — Viro, Latvia, Liettua, Puola — ovat irtautuneet tai irtautumassa Ottawan sopimuksesta, niin jos me täällä tuotetaan niitä jalkaväkimiinoja, me ei voitaisi niitä myydä näihin maihin. Se olisi hyvin absurdia. Edelleenkin Suomi toimii vastuullisesti. Me ei olla niitä miinoja myymässä minnekään tuonne konfliktimaihin, missä niitä käytetään täysin holtittomasti. Suomi toimii vastuullisesti myös sikäli, että kun tästä sopimuksesta irtaudutaan, niin niitä miinoja ei mennä tuonne kaivamaan maahan itärajalle, ei suinkaan, vaan ne pysyvät varastoissa. Suomi käyttää niitä vain konfliktin aikana, ja silloin hyvin vastuullisesti niistä tehdään aina sulutteen seloste, jotta ne voidaan raivata. Tämä on täysin selvä asia. Edelleenkin, vaikka irtaudutaan Ottawan sopimuksesta, Suomi toimii miinakysymyksessä hyvin vastuullisesti. — Kiitos. [Juha Hänninen: Asia on juuri näin!]

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta tätä mietintöä tehdessään kuuli hyvin laajan joukon erilaisia asiantuntijoita, ja se käsittely tapahtui erittäin perinpohjaisesti. Tätä on, niin kuin täällä on todettu, jo hyvin pitkään eri tavalla koetettu viedä eteenpäin, ja nyt se on sitten lopulta tässä pisteessä, että se on menossa maaliin. Haluaisin kiittää tässä erityisesti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaa ja koko perustuslakivaliokuntaa siitä, että saatiin hyvässä hengessä vietyä tämä hyvin hankala asia kuulemisineen läpi. Ja vielä korostan sitä, että tähän perustuslakivaliokunnan mietintöön sisältyvän perustuslaillisuuden punninta, näiden perusoikeuksien punninnan osuus tästä mietinnöstä, oli yksimielinen. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Olen tässä nyt kyllä opposition kanssa samaa mieltä siitä, että jos täällä vain syytetään edellisiä hallituksia, niin se ei auta yhtään mitään tähän tilanteeseen. Sitten kun me katsotaan näitä edellisiä hallituksia, niin itse asiassa me kaikki täällä olemme kyllä syyllisiä ihan joka puolella. No, Liike Nyt ei ole — tai itse asiassa on, koska Liike Nyt oli aikaisemmin kokoomuslainen, ja kyllä hänkin on syyllinen. [Naurua] Ongelma tässä, juurisyy, on se, että Suomi ei ole toipunut 2009 finanssikriisistä. Meillä ei ole ollut talouskasvua sen jälkeen, ja meidän verrokkimaissa talous on kasvanut — meillä ei ole. Siitähän tämä johtuu. Totta kai on ollut pandemia, ja se toi kustannuksia. Venäjän aggressiot Ukrainassa toivat kustannuksia. Mutta näitä rakenneuudistuksia, mitä meidän verrokkimaissa on tehty, me ei ole täällä kyetty saamaan aikaan. Marinin hallitus kyllä sai soteuudistuksen tehtyä, siitä kiitos. Toki se ei ole täydellinen, mutta te saitte sen tehtyä, mitä aikaisemmat eivät saaneet. Siitä pitää antaa kiitosta. Tämä hallitus on nyt tekemässä työelämän joustavoittamista, rakenneuudistuksia sinne, sosiaaliturvan kannustavuutta. Kaikki nämä on tehty meidän verrokkimaissa 15 vuotta sitten, 20 vuotta sitten. Meillä niitä ei ole saatu aikaan, ja siinä me kaikki ollaan yhtä syyllisiä. Katsotaan nyt eteenpäin, [Puhemies koputtaa] toivon sitä, ja kiitoksia hallitukselle, myös edelliselle, siitä, mitä te olette saaneet aikaan. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos kaikille edellisille puhujille. Tässä on erittäin hyviä puheenvuoroja käytetty, edustajat Hänninen, Kettunen, Mäenpää, Lundén, todella hyviä puheenvuoroja. Ja kiitoksia kaikille niille edustajille, jotka allekirjoittivat tämän aloitteen ja jotka muuten tukevat sitä. Tässä on vaarana nyt se, että koska tämä asia on päässyt näin pahasti politisoitumaan ja tästä on tällä tavalla tullut arvovaltakysymys Helsingin kaupunginvaltuustossa... Kaikki järkiargumentit puoltavat sitä, että Malmilla lentotoiminta säilyisi. Sinne oltaisiin silti voitu rakentaa 10 000—15 000 ihmiselle asunnot, niin että se lentotoiminta olisi kyennyt siellä jatkumaan. Se ei käynyt. Se lentotoiminta piti saada sieltä seis. No, nyt rakennusliikkeet eivät halua rakentaa sinne, koska se kerta kaikkiaan, niin kuin täälläkin todettiin monessa puheenvuorossa, on liian kallista. Se maapohja ei sovellu rakentamiseen, mutta siltikään sitä lentotoimintaa siellä ei voida uudelleen käynnistää, koska siitä on Helsingissä päässyt muodostumaan tämmöinen arvovaltakysymys, jossa ovat olleet vihreät isona valtuustoryhmänä — valitettavasti myös kokoomuspuolueista on ollut valtuutettuja, jotka ovat Malmia pyrkineet tuhoamaan. Siinä on unohdettu faktat kokonaan. Tehtiin tämmöinen kuntalaisaloite, jossa vaadittiin, että järjestettäisiin äänestys, siis kansanäänestys, Helsingissä siitä, saako Malmilla lentotoiminta jatkua vai ei. Sen allekirjoitti niin moni, että se tuli sinne meidän valtuuston käsittelyyn, mutta siellä se hylättiin. Valtuutetut eivät uskaltaneet järjestää sitä kuntalaisäänestystä, joka olisi ollut vain neuvoa-antava, ei sitova. He eivät uskaltaneet järjestää sitä äänestystä, koska he pelkäsivät, että se tulos olisi ollut se, että valtaosa helsinkiläisistä olisi toivonut, että Malmilla lentotoiminta olisi voinut jatkua ja sitä kautta nämä erittäin arvokkaat luontoarvot säilyä. Sitä ei uskallettu ottaa äänestykseen. Tämä on kaiken kaikkiaan ollut hyvin surullinen näytelmä — voisi jopa sanoa, että tragikoominen farssi — Malmin ympärillä, joka on saanut hyvin ikäviä piirteitä ja jossa faktat on unohdettu tyystin, terve järki on unohdettu tyystin, jopa luontoarvot on unohdettu. Minuakin syytettiin siellä, eräs vihreitten varavaltuutettu syytti, että on tämä nyt aika erikoista, että kokoomuslainen valtuutettu täällä nyt sitten yhtäkkiä on keksinyt luontoarvot. Pyysin vastauspuheenvuoroa ja sanoin, että on se kieltämättä hyvin erikoista, että Helsingin kaupunginvaltuuston salissa kokoomuslainen valtuutettu joutuu taistelemaan luonnon puolesta vihreitä vastaan — erittäin poikkeuksellinen tilanne. No, se on tätä nyt, mitä se on. Nyt meillä on tässä salissa ja tässä talossa mahdollisuus korjata ne suuret virheet, mitä Helsingin kaupunginvaltuusto on lyhytnäköisyydessään tekemässä. Olen täysin varma siitä, että jälkipolvet, kun he miettivät tätä aikaa, tätä hullutusta, ajattelevat, että mikä ihme niitä Helsingin päättäjiä silloin on vaivannut, kun he ovat tämän arvokkaan, kulttuurihistoriallisesti korvaamattoman arvokkaan, luontoarvoiltaan erittäin arvokkaan, toimivan lentopaikan pistäneet kiinni ja pyrkivät rakentamaan sinne sulfidisaven päälle joitain ihme asuntoja. Ei mitään järkeä. Tässä ei ole mitään järkeä. Toivon ja uskon, että tässä salissa järki voittaa ja pystymme käsittelemään tätä faktapohjaisesti, asiallisesti, analyyttisesti ja siten, että Malmi kokonaisuudessaan arvokkaine niittyalueineen liitetään Sipoonkorven kansallispuistoon ja lentotoiminta siellä edelleen voi jatkua. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Nyt on käsittelyssä tosiaan tekemäni lakialoite siitä, että Malmin lentokentän alue niittyineen, kaikkine päivineen kokonaisuudessaan liitettäisiin osaksi Sipoonkorven kansallispuistoa. Tämä lakialoite on täysin samansisältöinen kuin edustaja Biaudet’n viime kaudella tekemä lakialoite, jota silloin ei ehditty käsitellä, koska hallituskausi loppui kesken. No, äkkiseltään saattaa tulla mieleen, että mitä ihmeen järkeä on siinä, että toimiva lentokenttä liitettäisiin osaksi kansallispuistoa — sehän kuulostaa ihan järjettömältä — mutta itse asiassa se ei ole niin järjetöntä kuin miltä se kuulostaa, koska täällä Malmin lentokentän alueella, silloin kun siellä vielä lentotoiminta jatkui, tämä lentotoiminta, siis ihmisen toiminta, ylläpiti siellä aivan poikkeuksellisen hienoa luontoympäristöä. Siellä oli paljon lajeja. Se niittyalue niitettiin. Ihmiset niittivät sen sen takia, että se ei pääse kasvamaan, että lentokoneet pääsevät nousemaan siitä. Tämä niitto köyhdytti sitä ja ylläpiti sitä niittyä, joka on itse asiassa jääkauden ajoilta saakka, arvoisa puhemies, säilynyt siellä. Se on tämmöinen pieni saareke, jossa jääkauden aikainen luontotyyppi on säilynyt. Ja koska siellä eivät ihmiset kulkeneet, niin eläimet saattoivat siellä aika häiriintymättömästi sitten elää. Tämä lentomeluhan, jota nyt siellä jonkun verran oli, ei häiritse hyönteisiä. Siellä oli tämmöinen direktiivilaji kuin viheryökkönen, jonka esiintymispaikkojen vaarantaminen EU:n direktiivin perusteella on kielletty. Sitten siellä on kimolepakko, useita lepakkolajeja. Kimolepakko on niistä kaikkein harvinaisin, äärimmäisen uhanalainen laji sekin. Se elää sen takia, koska siellä on paljon näitä hyönteisiä — lepakoille ikään kuin pöytä oli katettu — ja lepakot viihtyivät siellä. No, siellä on muitakin lajeja. Tanja Karpelan koirat, jotka on koulutettu tähän tehtävään, löysivät sieltä liito-oravien papanoita. Ne aistinvaraisesti nähtiin, että kyllä siellä oli niitä papanoita ja koloja ja pesiä puissa. No, mitä Helsingin kaupunki teki? Sinne kaatamaan metsää tulivat Staran työntekijät, jotka sattumalta menivätkin väärään osoitteeseen ja kaatoivat nämä liito-oravien puut. No, nyt ei ole liito-oravia Malmilla enää. Siitä ongelmasta päästiin. Nämä kaikki seikat eivät painaneet mitään silloin, kun Helsingin kaupunki teki tämän valitettavan päätöksen, että Malmin lentokenttään vedetään rastit päälle ja siitä tehdään asuntoja ihmisille, noin 25 000 ihmistä oli tarkoitus sinne majoittaa. No, nythän on käynyt ilmi — tai ei se ole käynyt ilmi, kyllä se on tiedetty jo aikaa sitten — että se maa on täysin rakentamiseen sopimatonta. Se on sulfidisavea. Sinne joudutaan paaluttamaan teräsbetonia sillä tavoin, että se riittäisi tästä paikasta Souliin ja takaisin, jos ne betonipaalut laitettaisiin peräkkäin. Kaiken lisäksi tämä teräsbetoni ei kestä siellä, koska sulfidisavi muuttuu kosketuksessa ilman kanssa rikkihapoksi, joka syövyttää tätä. No, miten ilmastopäästöt tästä Helsingissä? Kun kysyin siitäkin, minulle sanottiin, että eivät nämä teräsbetonipaalujen valmistamisesta koituvat ilmastopäästöt tule Helsingin taseeseen, koska sitä sementtiä ei tehdä Helsingissä vaan se tehdään muualla, jolloin se kohdistuu sinne muualle. Aivan uskomatonta, aivan uskomatonta. No, nyt mennään vähän tästä... Pahoittelen, arvoisa puhemies, vähän harhauduin tästä itse asiasta, koska ajatus on se, että Sipoonkorven kansallispuistosta, joka nytkään ei ole täysin yhteinen alue, vaan siellä on siis tällaisia hyvin arvokkaita luontotyyppejä — osa on ripoteltu, osa yhtenäistä, osassa on väliä. Siitä kansallispuistosta on noin viisi kilometriä matkaa sinne Malmin lentokentälle. Se, että Malmin lentokentän alue liitettäisiin osaksi sitä kansallispuistoa, tarkoittaisi sitä, että myös ilmailutoiminta siellä voisi jatkua. Yksi kiitotie voitaisiin pitää auki. [Mikko Lundén: Erinomaista!] Erittäin harvinaiset luontotyypit, erittäinkin uhanalaiset lajit, voisivat säilyä siellä, ihmisen toiminta jatkuisi. Sinne voitaisiin luoda tämmöisen ilmailuosaamisen klusteri, joka siellä jo oli muodostumassa mutta joka nyt sieltä on valitettavasti hävinnyt, ja kaikki tämä tapahtuisi niin, että se koko alue, ne niityt, olisi osa kansallispuistoa. Voitaisiin säilyttää tämä sadan hehtaarin yhtenäinen niittyalue, joka on koko eteläisen Suomen mittakaavassa aivan poikkeuslaatuinen. Siellä ovat linnut, muuttolinnut, jotka levähtävät siinä. Ne voivat käyttää sitä. Se on aivan poikkeuslaatuinen alue. Nyt meillä on tässä salissa ja valiokunnassa mahdollisuus käsitellä tämä aloite ja katsoa sitä — ei vain sitä, miltä se alun perin voi näyttää, nopeasti kun katsoo, että hyvänen aika, lentokenttä osaksi kansallispuistoa, ei mitään järkeä. Itse asiassa se on hyvin järkevä ajatus. Siinä on paljon järkeä. Toivon, että tässä salissa, ja tiedänkin, että valtaosa puolueista suhtautuu tähän kiihkottomasti, analyyttisesti, järkiperusteisesti ja argumentoivat faktoin, niin kuin minäkin teen, mutta sitten meillä on valitettavasti tiettyjä puolueita, jotka Helsingin valtuustossa ovat kokonaisuudessaan äänestäneet Malmia vastaan. Toivon, että tässä salissa järki on palannut tähän ja voidaan suhtautua analyyttisesti ja kiihkottomasti näihin asioihin ja katsoa vain sitä, mitkä ovat ne faktat, ja jos joku haluaa vastustaa tätä, niin argumentoi sitten vastaan faktoin, ei tunteeseen, ideologiaan perustuen. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Kiitos, arvoisa puhemies! Ei voi kyllä olla mitään muuta kuin täysin samaa mieltä edustaja Eestilän puheenvuoron kanssa tästä, että perustuslain säätäjä on nimenomaan esitöissä tuonut esiin tämän, että ei voi olla niin, että jotain kulttuuria suositaan sillä tavoin, että syrjitään joitain muita, vaikka se sitten olisikin niin päin, että vähemmistön nojalla syrjitään enemmistöä. Ei se näin voi olla. Kyllä se perustuslaki on tässä aivan täysin selvä. Tässä on ansiokkaita puheenvuoroja käytetty hyvin, ja edustaja Rasinkangas käytti aivan ansiokkaan puheenvuoron. Tuntuu siltä, että olisi ikään kuin tämmöinen vääränlainen vastakkainasettelu tässäkin luotu. Tässäkään kysymyksessä vastakkainasettelu ei tuo mitään hyvää. Ei ole niin, että meillä on metsästäjät ja sitten on luonnonsuojelijat, jotka ikään kuin vastakkaisesti ajattelisivat asioista. Metsästäjät tässä vielä ikään kuin leimataan. No, sanon tässä nyt sen suoraan: Itse kuulun näihin luonnonsuojeluihin. En harrasta metsästystä. Vaimoni kyllä metsästää, ja syön mielelläni lihaa, mitä hän metsästää, mutta en itse harrasta. Olen enemmän luonnonsuojelija, joutunut Helsingin valtuustosalissa useita kertoja taistelemaan lähiluonnon puolesta Helsingissä — ja valitettavasti vihreitä vastaan, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Siellä tämä asetelma on ollut tämä. Mutta tämä vääränlainen vastakkainasettelu ei johda mihinkään hyvään. Ei ole niin, että metsästäjät, niin kuin tietyt tahot heitä haluavat freimata, olisivat jotenkin niin äärettömän pahoja, että he pyrkisivät ikään kuin saattamaan sukupuuttoon kaikkia lajeja täällä ja tuhoamaan luontoa vain sen takia, että he saisivat ammuskella ympäriinsä. Tunnen paljon metsästäjiä just vaimoni harrastuksen kautta, ja meillä on Pohjois-Satakunnassa kesämökki. He ovat kaikki luonnonsuojelijoita, he kaikki pyrkivät siihen, että säilytetään sitä luontoa. He käyttävät sitä hyväkseen, he metsästävät siellä, käyttävät metsänantimia, vedenantimia, niin kuin siitä lähtien, kun ihmisiä on ollut olemassa, näin on tehty ja toimittu. Se on vanhinta kulttuuria, aivan kuten edustaja Eestilä täällä sanoi, mitä ihmissuku on harrastanut. Tavallaan se kuva, joka annetaan, että nyt täällä jotenkin metsästäjät pyrkisivät siihen, että hävitetään karhut kokonaan tai sudet tai suurpedot kokonaan Suomesta, ja ikään kuin haluttaisiin tuhota sitä luontoa, on täysin väärä kuva. Ja on tärkeää tässä salissa tuoda — myös näin helsinkiläisenä kansanedustajana täytyy tuoda — se esille. Tällaisen kuvan antamista pitää välttää. Vastakkainasettelu ei tässäkään johda mihinkään hyvään. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Tässä on pidetty hyviä puheenvuoroja, ja on tärkeää tuoda esiin se, että kun puhutaan tutkimustuloksista tai tutkijoista ja tutkijoiden mielipiteistä, arvioista, niin silloin tämä lausunto saa sellaisen painavamman leiman kuin silloin, kun puhutaan poliitikon mielipiteistä. Jos ajatellaan, että poliitikon mielipiteet ovat häilyviä eivätkä perustu mihinkään faktoihin, niin tutkijoiden mielipiteet aina perustuisivat faktoihin. No, jos tutkija argumentoi tieteellisesti, niin silloinhan se perustuu faktoihin, mutta ongelma tulee silloin, jos on kyseessä tämmöinen niin sanottu taisteleva tutkija, tai niin kuin jotkut puhuvat villapaitatutkijoista, eli on tällainen poliittinen agenda, joka ajaa sen tutkijan mielipiteitä, ja sitten hän tähän tutkijanviittaan pukeutuneena lausuu tämän mielipiteensä olettaen, että se ikään kuin saisi painoarvoa siitä, että hän on tieteellinen tutkija, vaikka se ei perustu mihinkään faktoihin. Tätä on nähty usein esimerkiksi Lähi-itään liittyvissä kysymyksissä, tätä on nähty suurpetoihin liittyvissä kysymyksissä. Tämä on aivan eri asia täällä Helsingissä. Minä olen helsinkiläinen kansanedustaja, asun Kampissa 15 minuutin kävelymatkan päässä — no, 17 minuuttia kävelen tästä kotiin. On aivan eri asia minun lausua omia mielipiteitäni, että ”joo, kyllä meillä pitää nyt olla valtavasti susia täällä, kun ne ovat niin ihania ja ne kuuluvat Suomen luontoon”, kuin jos ajatellaan sitä porukkaa, joka asuu siellä haja-asutusalueella, maaseudulla, joka joutuu pelkäämään sitä, uskaltaako lähettää lapset kouluun, uskaltaako päästää lapsia tai koiraa ulos. Se todellisuus, missä nämä ihmiset elävät, on täysin toinen kuin se todellisuus, missä me tuolla Kampissa elämme. Tässä täytyy ymmärtää se, että kun me tehdään näitä poliittisia päätöksiä täällä ja me tehdään tätä poliittista harkintaa, meillä ei ole mitään tietoa siitä, niin kuin edustaja Kettunen täällä ja muutkin totesivat, kuinka paljon meillä oikeasti niitä eläimiä, yksilöitä siellä metsissä kulkee. Meillä on jonkunnäköisiä arvioita siitä. Mutta jos me tehdään sitä erilaisiin poliittisiin ideologioihin perustuen, niin silloin kyllä mennään hakoteille, ja kyllä meidän täytyisi tässä katsoa, että jos vaarana on se, että Suomen luonnon monimuotoisuus hiukan häiriintyy siitä, että meillä ei ole 300:aa sutta vaan 290, mutta meillä on väkeä, joka ihan aidosti, oikeasti joutuu pelkäämään lastensa, kotieläintensä ja oman turvallisuuden puitteissa, niin kyllä tämä punninta silloin minun vaakakupissani kääntyy siihen, että ei voi olla niin, että kukaan Suomessa joutuu pelkäämään. Kyllä se turvallisuus on tärkeää. Eli kyllä tässäkin kannattaisi semmoinen maalaisjärki ja kaupunkilaisjärki yhdistää. Ne eivät ole vastakkaisia asioita keskenään, vaan ne voidaan kyllä hyvin yhdistää. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja nyt käsiteltävä puolustuspoliittinen selonteko kuvaavat muuttunutta toimintaympäristöämme. Tarvitaan päätöksiä siitä, miten me uusiin haasteisiin vastaamme. Nykyinen maailmanjärjestyksemme rakennettiin toisen maailmansodan tuloksena. Tuo järjestys on nyt muuttumassa. Yhdysvalloissa on vuosikymmeniä ollut tyytymättömyyttä siihen, että eurooppalaista turvallisuutta on rakennettu amerikkalaisella sotilasvoimalla ja amerikkalaisten veronmaksajien rahalla. Uuden maailmanjärjestyksen rakentuessa ongelma korostuu, koska Yhdysvallat tarvitsee resurssejaan muualla. Euroopan pitää kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuuta omasta tulevaisuudestaan. Uusi maailmanjärjestys ei ole valmis. Sen kuitenkin tiedämme, että USA ja Kiina tulevat olemaan uuden maailman napoja ja globaaleja toimijoita. Niiden lisäksi tulee olemaan alueellisia toimijoita, kuten vaikkapa Venäjä, Turkki tai Iran. Suomessa tämä näkyy ennen muuta Venäjän läheisyyden mukanaan tuomana epävarmuutena. Euroopan pitää aikuistua. Meidän on otettava vastuu omista asioistamme. Meidän pitää kyetä huolehtimaan omasta turvallisuudestamme. Mikä on Euroopan paikka maailmassa? Osaammeko lukea suurten toimijoiden kehitystä? Millainen on niiden asema, kun liittolaisuudet ja talouden realiteetit muuttavat muotoaan? Vahvimmatkaan eivät ole yksin vahvoja. Turvallisuuteen tarvitaan sotilaallista voimaa. Se viime kädessä varmistaa, että saamme itse päättää, millaiseksi oman tulevaisuutemme rakennamme. Vahvat valtiot eivät kuitenkaan rakennu pelkästään sotilaallisen suorituskyvyn varaan. Tarvitaan myös vahvaa taloutta ja sisäisesti vahvoja yhteiskuntia. Ilman niitä myöskään riittävän sotilaallisen voiman ylläpitäminen ei ole pidemmän päälle mahdollista. Euroopasta pitää löytyä tahtoa ja kykyä taloudelliseen kasvuun, yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun sekä sotilaallisen kyvykkyyden rakentamiseen. Meidän on kyettävä uudistumaan. Euroopan pitää olla innovatiivinen edelläkävijä, josta löytyy osaamista, yritteliäisyyttä ja omista vahvuuksista kumpuavaa uskoa tulevaan. Euroopassa pitää olla jaettu ymmärrys turvallisuuden uhista. Kuten pääministeri Orpo on todennut, Suomi on etulinjan maa. Euroopan suurin turvallisuusuhka tulee Venäjältä. Siksi kaikki itäisen Euroopan maat ovat etulinjan maita. Niissä Venäjän uhka on välittömämpi kuin lännessä ja etelässä, missä puolestaan esimerkiksi siirtolaisvyöry, laiton maahanmuutto, terrorismi ja rajat ylittävä rikollisuus ovat konkreettisempia uhkia. Yhteinen tilannekuva edellyttää, että ymmärrämme myös näitä uhkakuvia ja kykenemme löytämään niitä vastaavia eurooppalaisia ratkaisuja. On realismia sanoa, että idässä joudutaan todennäköisesti investoimaan turvallisuuteen enemmän kuin muualla Euroopassa. Kaikkialla Euroopassa joudutaan kasvattamaan puolustusmenoja, mutta etulinjan maissa kasvu tulee olemaan keskimääräistä suurempaa. Suomessakin pitää varautua siihen, että turvallisuutemme maksaa jatkossa selvästi nykyistä enemmän. Ensimmäinen tavoite voi olla neljän viiden prosentin luokkaa, kuten kansainvälisessä keskustelussa on todettu. Oman itälisämme vuoksi me joudumme varautumaan selvästi enempään. Nykyisessä taloustilanteessamme tämä kuulostaa ylitsepääsemättömältä, mutta vaihtoehtojakaan ei taida olla. Toisaalta esimerkiksi Puola on jo saavuttanut yli neljän prosentin tason. Miksi me emme siihen pystyisi? Kukaan ei sano, että turvallisuutemme uusi hintalappu olisi pikkujuttu. Ei se ole. Tarvitaan merkittäviä taloudellisia, materiaalisia ja henkisiä panostuksia. Se väistämättä edellyttää kaikkien muiden menojen uudelleenarvioimista ja tarkkaa resurssien kohdentamista. Meidän on investoitava Puolustusvoimiin ja yhteiskunnalliseen kriisinkestävyyteen. Meidän on luotava tilaa oman puolustusvälineteollisuuden toimintaedellytysten parantamiseen. Tarvitaan muun muassa osaamisen lisäämistä ja pitkäaikaisia tilausvaltuuksia. Tarvitaan myös vientisäätelyn uudelleenarvioimista, jotta teollisuudellamme on aidosti mahdollisuuksia kilpailla kansainvälisillä markkinoilla. Arvoisa puhemies! Juuri nyt olemme paljon vartijoina. Juuri nyt meiltä kysytään vastuullisuutta ja rohkeutta. Turvallisuus maksaa huomenna enemmän kuin tänään. Se kuitenkin kannattaa. Turvallisuuden hintalappua kakistellessa on hyvä muistaa, että varautuminen on yleensä paljon halvempaa kuin syliin tulleiden kriisien hoitaminen. Juuri nyt meiltä suomalaisilta ja eurooppalaisilta vaaditaan paljon, mutta tästäkin me selviämme.

Kiitos, arvoisa puhemies! Täällä on käytetty hyviä puheenvuoroja tässä salissa, muun muassa edustaja Kokko käytti äsken erittäin hyvän puheenvuoron siitä, että tämä presidentti Trumpin tyyli on hyvin repivä, poukkoileva, ikään kuin ennalta arvaamaton eikä omiaan lisäämään luottamusta. Tämä on tietenkin juuri näin. Mutta kun katsoo sitä isoa virtausta, isoa kuvaa, niin siinä hän on kyllä aika konsistentti. Hän sanoi jo ensimmäisellä kaudellaan, että Euroopan pitää ottaa lisää vastuuta omasta puolustuksestaan. Minä olin jo silloin täysin samaa mieltä hänen kanssaan tästä asiasta. Silloin Eurooppa nukkui ruususenunta ja ajateltiin, että tämä paha vaan menee kohta pois ja neljä vuotta tässä kestetään. Mutta eihän tämä Amerikassa ole muuttunut myöskään Bidenin aikana, tämä sama pohjavirtaus siellä oli. Nyt Trump tulee uudestaan valtaan, ja nyt me sitten olemme siinä tilanteessa, että meidän on pakko ottaa sitä vastuuta itsestämme, siis Euroopan. Suomihan sitä on tehnyt, ja meillä on uskottava oma puolustuskyky. Nyt haluaisinkin kysyä ministeriltä: Kun nostetaan ylös tätä meidän oman puolustusvälineteollisuuden, siis suomalaisen, pohjoismaisen, eurooppalaisen teollisuuden, kapasiteettia, niin kävisikö tällainen G2G-malli, government-to-government-malli? Onko sitä mietitty? Ja voisiko esimerkiksi Suomi muuttaa lainsäädäntöä siten, että Suomi voisi antaa valtuudet Puolustusvoimille tilata materiaalia vaikka Patrialta tai joltain muulta, esimerkiksi ajoneuvoja, jotka sitten tuotettaisiin, [Puhemies koputtaa] myytäisiin valtiolle ja valtio voisi myydä ne eteenpäin myöhemmin? — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Tässä edellinen puhuja viittasi tähän Barentsin euroarktiseen neuvostoon. Sehän perustettiin Norjassa vuonna 93 sen takia, että saataisiin Venäjä mukaan tähän, niin kuin Venäjän takia. No, nyt kun Venäjä on siitä itse eronnut ja sitä aikaisemmin oli tullut jo jäädytetyksi tämä jäsenyys Suomen ollessa puheenjohtajana, niin ei ole enää olemassa sitä edellytystä, miksi se perustettiin. On ihan hyvä, että voidaan myös irtautua kansainvälisistä orgaaneista silloin, kun ne eivät enää täytä sitä tarkoitusta, mitä varten ne alun perin perustettiin, niin että siitäkin kiitos ministerille ja hallitukselle. Kiitos myös siitä, että nyt yleisesti ottaen kehitysyhteistyöhön pyritään saamaan tulosvastuuta ja läpinäkyvyyttä. Sehän on tämmöinen selkeä, voisi sanoa, jopa paradigman muutos koko kehitysyhteistyössä. Tästä suuri kiitos ministerille ja hallitukselle. Myös se vaatimus on erittäin perusteltu, että ylipäätään tämä kehitysyhteistyön tuki on ehdollistettua niin, että vaaditaan mailta, jotka saavat vastaanottaa Suomelta kehitysyhteistyötukea ja ‑apua, että he ottavat omat kansalaisensa vastaan sinne. Tämänhän pitäisi olla joka ikisen valtion sitoutuneisuutta sääntöpohjaiseen kansainväliseen järjestelmään tällä tavalla, samoin kuin vaatimus siitä, että ei suoranaisesti tueta Venäjän hyvin brutaalia ja oikeudetonta hyökkäyssotaa Ukrainassa. Tässä kuvastuu hyvin käytännössä tämä arvopohjainen realismi, mitä tasavallan presidenttikin sanoo. Minulla olisi ministerille kaksi kysymystä. Ensimmäinen kysymys koskee rauhanturvaa, kriisinhallintajoukkoja: Suomihan on perinteisesti — tai me itse ollaan puhuttu itsestämme sellaisena — rauhanturvaamisen suurvalta, ja joskus oli tämmöinen tuhat rauhanturvaajaa ulkona kaiken aikaa. No, siihen ei koskaan päästy, ja nyt ei edes juhlapuheissa enää toisteta tätä mantraa. Mutta olisiko mahdollista, että Suomi voisi lisätä osallistumistaan tämmöisiin hyvin pieniin ja kustannustehokkaisiin operaatioihin? Esimerkiksi vaikka YK:n sotilastarkkailijaoperaatioihin, joista käytännössä ei koidu juurikaan kustannuksia Suomelle, koska YK maksaa valtaosan näistä tarkkailijoista aiheutuvista kustannuksista. Mutta se olisi sellaista lipun näyttöä, missä Suomen lippu olisi sitten karttapöydillä siellä New Yorkissa ja Genevessä, missä näitä asioita YK:ssa käsitellään. Toinen kysymys on edustustoverkostosta: Nythän on niin, että esimerkiksi Pakistanissa on avattu edustusto jo viime kaudella, ja se on hyvä juttu, mutta meillä edelleenkin puuttuu täydellisesti edustautuminen esimerkiksi Bangladeshista. Suomeen olisi paljon tulijoita, siis sellaisia tulijoita, jotka menevät täällä opiskelemaan tai töihin — bangladeshilaistaustaiset työllistyvät aika hyvin. Sieltä olisi paljon tulijoita. Meillä on jo paljon bangladeshilaisia täällä jo valmiiksi, erityisesti pääkaupunkiseudulla mutta muuallakin Suomessa. Ongelmana on se, että kun Bangladeshista joku hakee viisumia Suomeen, oli se sitten työ- tai opiskeluviisumi, niin hänen täytyy käydä haastattelussa, ja haastattelu toteutetaan New Delhissä meidän suurlähetystössä. Eli meillä ei ole mitään paikkaa Bangladeshissa Dhakassa, missä he voisivat käydä tämän haastattelun tekemässä, ja kun Intia ei nyt tällä hetkellä halua myöntää helposti viisumeita bangladeshilaisille, jolloin he eivät pääse sinne New Delhiin sitä haastattelua tekemään, niin olisiko mahdollista, että olisi joku tämmöinen — ja siinäkin painotan kustannustehokkuutta — niin kuin mitä nyt muut Pohjoismaat tekevät, [Puhemies koputtaa] että olisi vaikka kaksi virkamiestä tai yksi virkamies hotellihuoneessa ja ruuvataan siihen se vaakunaleijona kiinni ja siellä voisi sen haastattelun tehdä? Se helpottaisi näiden todellisten osaajien ja työntekijöiden tuloa Suomeen. — Kiitos.